Elämä on tasapainoilua monella tapaa. Itse ainakin tasapinoilen välillä tunteideni kanssa, kun huushollissa on 11 ja 14 vuotiaat pojat. Heidän keskinäinen kanssakäyminen on minulle välillä hermoja raastavaa, kuten myös heille. Onneksi minulla on vielä tätä vuorotteluvapaata jäljellä 3,5 kuukautta, joten ehdin lepuutella hermojani ennen paluuta työn pariin.
Tasapainoilua aloitti myös harrastaa nuorempi poika. Hän halusi yksipyöräisen polkupyörän. Vielä ei kovin pitkiä matkoja ilman tukea mennä, mutta uskon, että harjoitus tässäkin asiassa tekee mestarin ja lopussa kiitos seisoo.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuorotteluvapaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuorotteluvapaa. Näytä kaikki tekstit
13. huhtikuuta 2015
16. syyskuuta 2014
Uintikelit jatkuu
On ollut ihana alkusyksy, kun ilmat on meitä hellineet. Varpaat on saanut olla edelleen sandaaleissa ja uimassa on voinut käydä aamulenkin jälkeen. Tänään ilman lämpötila oli 13 astetta ja veden lämpötila asteen enemmän niin kuin tästä näkyy.
18. elokuuta 2014
Lenkkeilyä ja uintia
Kun vuorotteluvapaani ja lasten koulu alkoi, minä aloin käydä aamuisin kävelylenkillä ja sen jälkee uimassa läheisellä lammella. Nyt olen tehnyt sitä jo puolitoista viikkoa ja kyllä se onkin mukavaa. Vesi on vielä aivan uimakelpoista ja kuntokin on tainnut jo vähän parantua. Tänäkin aamuna ehdin kävellä ja uida ennen kuin alkoi sataa. Saa nähdä kuinka pitkään tuolla luonnon vesissä tarkenee uida. Yritän kuitenkin mahdollisimman pitkään nauttia siitä mukavasta tunteesta, joka tulee uinnin jälkeen, vaikkei enää kuuma olekaan.
12. kesäkuuta 2014
Jalalle lepoa
Olin viime viikolla 3 päivää lomalla ja täksi viikoksi palasin töihin. No huonoa tuuria oli kyllä, kun töihin mennessä siellä parkkipaikalla nyrjäytin nilkkani eli nivelsiteet venähti. Olin sillä jalalla kyllä töissäkin, mutta lopulta menin sitten vaivaa arvuuttamaan lääkärille. Lepoahan se sitten määräsi. Eilen lepuutin jalkaani illalla siskoni mökillä. Olipa ihana aurinkoinen ilta ja vesi ihanaa uimiseen.
Poika löysi muumioituneen pikkuisen sammakon.
Poika löysi muumioituneen pikkuisen sammakon.
Vielä olisi tällä viikolla perjantaina töitä. Sitten 3 viikkoa lomaa, 2 viikkoa töitä, 2 viikkoa lomaa ja sitten alkaisi se kauan odotettu vuorotteluvapaa. Huomaatte varmaan miten tätä juttua hehkutan, mutta se vaan tuntuu niin ihanalta ajatukselta olla vuosi pois työstä ja tehdä mitä huvittaa!
8. kesäkuuta 2014
Homma edistyy
Aamukammassa homma on edistynyt jo aika pitkälle. Enää 15 työpäivää jäljellä. Kovasti sitä aikaa jo odotan ja mietin, että miltä se mahtaa tuntua, kun ei tarvitse töihin lähteä kokonaiseen vuoteen. Voi olla outo tunne, eikä sitä heti varmaan edes ymmärrä. Eniten odotan sitä, että on aikaa tehdä monenlaisia käsitöitä.
6. toukokuuta 2014
"Aamukampa"
Tein itselleni tällaisen aamukamman. Pohjana on keltainen kartonkiympyrä ja siinä päällä noita suikaleita. Jokaisena työpäivänä otan yhden suikaleen pois. Kun suikaleet on kaikki poistettu minä jään vuodeksi VUOROTTELUVAPAALLE! Eli nyt on siis 34 työpäivää jäljellä! Kesällä on muutamassa välissä vähän lomaa töiden välissä, joten viimeiseen työpäivään on oikeasti vielä yli kaksi kuukautta.
Tuntuu se kuitenkin olevan jo aika lähellä, kun olen siitä haaveillut jo pari vuotta. Toiset ihmiset ovat ihmetelleet ( varsinkin muutamat miehet), että miten saan aikani kulumaan. Itse en sitä pelkää ollenkaan, vaan luulen, ettei kaikkea edes ehdi tekemään, mitä haluaisi. Nyt on jo monta ajatusta siitä, mitä voisi ommella. Kankaita kaapista löytyy. Olen niin innoissani!
Tuntuu se kuitenkin olevan jo aika lähellä, kun olen siitä haaveillut jo pari vuotta. Toiset ihmiset ovat ihmetelleet ( varsinkin muutamat miehet), että miten saan aikani kulumaan. Itse en sitä pelkää ollenkaan, vaan luulen, ettei kaikkea edes ehdi tekemään, mitä haluaisi. Nyt on jo monta ajatusta siitä, mitä voisi ommella. Kankaita kaapista löytyy. Olen niin innoissani!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








