Minulla on ollut ensimmäisenä autona vuosia vuosia sitten pikkuinen Fiat 600. Tunnen aina kovasti sympatiaa nähdessäni vielä pikku Fiateja. Niitä ei vaan tahdo kovin paljon enää liikenteessä nähdä. Tällaisen pikku Myyn näin eräänä päivänä ja onneksi kamera oli mukana töissä lasten kanssa retkellä, niin sain tämän ihanuuden ikuistettua. Rekisteri on kyllä täydellisen sopiva tälle punaiselle pikkuiselle.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kamera. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kamera. Näytä kaikki tekstit
9. lokakuuta 2010
Syksyistä
Maisemat alkavat olla aika syksyisiä ja niinpä käytiin nuoremman pojan kanssa kuvaamassa vähän luontoa. Syksyn värit ovat kyllä niin kauniita, varsinkin kun eri värejä on vierekkäin.
Tarkempia kuvauksia tuli myös tehtyä.
Syksyllä on myös hauskan näköisiä juttuja luonnossa.
Ja käävät on sitten ihan oma juttunsa.
Kärpässienikin on kaunis.
Joskus sattuu kohdalle myös jotain luontoon kuulumatonta. Paljain jaloin on joutuneet jotkut lähtemaan tältä paikalta.
Arvonnan toinen palkinto lienee saapunut jo perille, joten voin sen tässä näyttää. Vihreä rannekoru.

20. helmikuuta 2010
Hyvä hankinta
Tein tässä todella hyvän hankinnan Anttilasta. Tarjouksessa oli kamerajalustoja. Pienten asioiden, kuten korujen ja miniatyyrien kuvaaminen mikrokuvauksella on hankalaa, jos kamera tärähtää. Ja käsi harvoin on niin vakaa, ettei yhtään heiluisi juuri silloin, kun painaa nappulaa. Ostin pienimmän mallin, kun kerran pieniä kuvaan. Koruja ei nyt ollut kuvattavana, mutta tässä itse jalusta.
Jalusta on tuollainen taivuteltava, kun siinä on noita niveliä noin paljon. Niinpä sen saakin monenlaiseen asentoon ja lähelle kuvattavaa.
Huomenna pojat tulevat kotiin isältään. Vielä olisi vähän siivoiltava ennen sitä, mutta vasta huomenna. Tänään rentoudun telkkarin ja pikku käsitöiden parissa.

17. syyskuuta 2009
Hopeasavea
Olen lauantaina menossa hopeasavi-kurssille. Katsotaan mitä näillä nakkisormilla saa aikaan. Nyt se nimittäin on todistettu, että mulla on nakkisormet. Pienempi poika halusi yksi ilta kameerata, niin kuin hän sanoi. No, hän otti digikameralla kuvia ja yhdessä kuvassa näkyy minun sormet. Poika sanoi, että ihan kuin nakit! Lähdenpä sitten näillä nakkisormilla kokeilemaan tuota savihommaa. Olen kovasti miettinyt mitä voisin siellä tehdä. Tietysti hinta voi rajoittaa myös asiaa. En tiedä paljonko se savi maksaa, mutta ei kuulemma ole ihan halpaa. Mietin, että jos tekisin vaikka nukkekotiin jotain. Vaikka pikarin tai lautasen tai jotain. Katsotaan!
ARVONTAAN on vielä aikaa osallistua. Kommentoimalla pääset osallistumaan.
ARVONTAAN on vielä aikaa osallistua. Kommentoimalla pääset osallistumaan.
16. helmikuuta 2009
Turkoosia
Yritän tässä viritellä vähän tuota käsityö-rintamaa pikkuhiljaa. Siispä aloitin oikein isoilla puikolla neulomaan lapasia. 10 numeron sukkapuikoilla on aika hauska neuloa, ainakin tuntuu valmistuvan reipasta tahtia. Neulon siin Huopanen-langasta lapasia itselleni. Pienempi poika nauroi, että on aika isot! Toivottavasti sitten huovutuksen jälkeen ovat sopivat. Ja värinä tietysti turkoosi ja vähän tummansinistä ranteen suuhun, peukaloon ja kärkeen. Ajattelin vielä sitten neulahuovuttaa jotain koristeita siihen päälle, mutta sitä pitää katsoa sitten myöhemmin. Tässä yhden illan tulos.

Kokeilin samalla vähän uutta kameraa ja tuntuu pelittävän ihan hyvin. Se on kooltaan vielä pienempi kuin vanha, mutta aika kivasti tuntuu käteen sopivan. Kyllä nuo pieneksi tuntuu menevän, kun kamera on vaan vähän isompi kuin kännykkä, joka sekään ei hirveen iso oo kooltaan. Kameralaukkua mulla ei tähän uuteen ole vielä. Mietin vielä, tekisinkö sen itse jollain tavalla vai ostaisinko valmiina. Täytyy miettiä.
12. helmikuuta 2009
Sekavaa
Olo on taas sekavanlainen. Välillä voi olla parempi päivä ja välillä taas aivan kamalan uuvuttava. Tiistai-iltana meillä taas koettiin yksi raivari, ilmeisesti väsymyksestä ja erilaisesta päivästä johtuen. Välillä mietityttää pojan kunto ja terveys, jos illalla väsyttää jo 19.00 aikoihin ihan mahdottomasti. Täytyy taas muistaa vitamiinin antaminen, se on unohtunut viime aikoina. Poika kun ei suostu syömään oikein mitään kasviksia eikä hedelmiäkään. Onneksi kohta on loma, niin saavat lapsetkin levätä. Minullehan se tietysti on raskaampaa, kun pojat on koko ajan tässä läsnä viikon verran.
Katsotaan mitä apuja meille saadaan, kun huomenna on heti aamusta yhteistapaaminen eri tahojen kanssa. Kovin suurin odotuksin sinne en ole menossa, pessimisti nostaa päätään kaikkien niiden edellisten huonojen kokemusten perusteella. Nyt minulla on sentään vähän tukijoukkoja siellä mukana, äitini tulee mukaan ja psykiatrinen sairaanhoitaja, jonka luona olen käynyt juttelemassa. En ole ihan yksin taas kaikkia muita vastaan.
Tänään tein yhden vähän ehkä turhan hankinnan. Minullahan on jo digikamera, mutta nyt ostin toisen. Oli niin hyvä tarjous laadukkaasta kamerasta, etten voinut olla ostamatta sitä. Ajatelkaa nyt: 229 euron kamera maksoi vain 99,90! Vielä en ole purkanut sitä edes laatikosta, mutta ehtii vielä. Myöhemmin sitten näkee oliko hankinta turha vai hyvä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)