12. huhtikuuta 2008

Synttärihumua

Eilen vietettiin isomman pojan synttäreitä ja tänään pienemmän. Kavereita oli eilen vähän enemmän ja tänään vähemmän. Huomenna jatkuu sukulaisten vierailulla. Poikien synttäreille ei ole kun vajaa kaks viikkoo väliä, joten yleensä vietetään niitä tässä välissä. Olin tosi iloinen kun isompi poika osasi jakaa omista lahjoistaan pienemmälle ja leikitkin sujuivat aika hyvin. Huomista odotetaan kuin kuuta nousevaa, koska tietävät saavansa pidentyvät valomiekat, joita ovat toivoneet jo tosi pitkään. Saa nähdä onko herätys taas aamulla hieman kuuden jälkeen niin kuin tänään.

Töissä perjantaina palaverissa alkoi ottaa pattiin aika lailla ja oli jo sitä ennnenkin rieponut tosi kovaa. Mieliala ollut aika alamaissa viime aikoina, sellasta lamaannusta taas, ettei saa mitään aikaseksi. Tänään onneksi hieman mieliala kohosi kun pojat oli niin sopuisasti yhdessä. Sitten illalla häivähti taas sellanen fiilis, että onpa IHANAA, kun saan asustella poikien kanssa täällä rauhassa ja "vapaana". Sitä fiilistä tunsin monesti silloin alussa kun oltiin muutettu erilleen exän kanssa. Nautin siitä vapauden tunteesta, mikä on kun ei ole se toinen ihminen aiheuttamassa sellasta kireyttä ja varuillaan oloa koko ajan. Saan vapaasti tehdä ja ajatella mitä haluan, eikä kukaan ole arvostelemassa tai mitätöimässä minua. Tuntuu hyvältä niin kuin tuosta perhosesta lennossa.

Ei kommentteja: