11. joulukuuta 2009

Jouluboxikin edistyy


Jouluboxissa tapahtui pientä edistystä tänään. Lupauduin viemään sen poikani päiväkotiin näytille ensi viikolla, joten pitäisi pikku hiljaa saada se valmiiksi. Oikeastaan muuta ei enää puutukaan kuin verhot ja pöydälle joko liina ja kynttilänjalka tai jompi kumpi. Katsotaan mitä ehtii. Verhojen virkkauksen olen aloittanut, mutta se vähän tökkii. Huomenna ja sununtaina on urakoitava.


Samalla, kun tein boxiin kukkamaljakon ja kukat takanreunalle, tein niitä useampia. Maljakot on helmiä ja kukat on tehty kynttilämansetissa olleista kukista. Näitä minijuttuja tehdessäni olen alkanut ajatella, että voisin tehdä oman blogin mini- ja nukkekotijutuille. Katsotaan milloin ehdin sen tehdä. Joulu tulee ihan pian ja on vielä aika monta hommaa tekemättä.


Tässä on yksi tilaustyö, jonka tänään sain näiltä osin valmiiksi. Vielä settiin tulee rannekoru lisäksi.

Ei kommentteja: