Nyt on sitten yksi hulinailta ohitse. Pojan synttärit onnistuivat oikein hyvin. Vieraita oli seitsemän, sekä tyttöjä että poikia. Kaikilla riitti tekemistä ja puolitoista tuntia oli juuri sopiva aika juhlia. Siinä ehti leikkiä, herkutella ja vähän villiintyäkin. Kaikilla tuntui olevan hauskaa eikä mitään vahinkoja sattunut. Itse seurailin vaan touhuja ja otin kuvia lapsista. Olivatkin aika vaikeita kuvattavia, kun eivät todellakaan pysyneet kauaa paikallaan. En järjestänyt mitään ohjattua hommaa tai leikkiä ja se olikin hyvä valinta. Majassa oli monista hauska olla ja ainahan kaverin erilaiset lelut kiinnostavat. Poika oli tyytyväinen lahjoihinsa ja ihmetteli vielä illalla, että onpa meillä hiljaista. Itse jaksoin ihmeen hyvin lasten pientä villiintymistä ja kiljuntaa ja jaksoin pelleillä vielä heidän kanssaan. Kivaa oli. Jäi juhlista tosi hyvä mieli.
Kakun koristelussa pojan toiveet oli hämähäkinseitti ja siihen hämähäkki. Itse lisäsin vielä tuon 5 v:n ja kukan. Hyvin tuntui kakku vieraille maistuvan. Aika makeaahan se oli, mutta lasten mieleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti