31. maaliskuuta 2009

Jumppaa ja juhlavalmisteluja

Oranssia väriä tulee harvemmin käytettyä koruissa, mutta nyt ystäväni tilasi sellaisen eräälle ystävälleen syntymäpäivälahjaksi. Lasihelmistäkin tulee yllättävän painava koru, jos helmet ovat isoja, kuten tuossa korussa on. Suurimmat helmet ovat 10 mm:n helmiä. Tuollaisia voisi tehdä muunkin värisinä ja tulisi varmaan kivan näköisiä.
Pojan kanssa oli taas se jumppa tänään ja tosi hiki tuli minullekin siellä. Varsinkin hännäryöstöleikki oli kivaa ja "norsupallo" eli isolla jumppapallolla pelataan jalkapalloa. Siinä vaan tahtoo pienet vähän jäädä jalkoihin, kun me aikuiset innostutaan. Hauskaa se kyllä on.
Huomenna juhlitaan pikkumiehen synttäreitä ja tänään käytiinkin ostamassa erilaisia herkkuja tarjottavaksi. Kakkupohjan leivoin nyt illalla ja huomenna täytän sen. Kakkua varten tuli pojalta tarkat ohjeet. Pitää olla suklaakakku, jossa on välissä mansikkahilloa ja päällä suklaakuorrutus. Vielä päälle pitäisi taiteilla hämähäkinseitti ja hämähäkki. Ne vaan täytyy tehdä jollain muulla värillä kuin mustalla. Eiköhän sekin onnistu. Olohuoneeseen on rakennettu maja, johon juuri mahtuu poika ja kaikki 7 vierasta. Vielä olen taiteillut sellaisista muotoiltavista ilmapalloista miekkoja ja kukkia vieraille. Huominen päivä tulee olemaan aikamoista sutinaa, ennen kuin ollaan illassa ja juhla-aika koittaa.

Ei kommentteja: