3. heinäkuuta 2009

Ice age 3

Olimme tänään elokuvissa katsomassa ice age kolmosen. Se oli vielä 3D-elokuvana. En ole itsekään käynyt vielä koskaan 3D- elokuvassa ja kokemus oli hieno. Kyllä se vaan on paljon todentuntuisempaa. Pienemmälle pojalle elokuva taisi olla välillä liian pelottava ja äänet kovia, mutta jaksoi hän kuitenkin katsoa sen loppuun asti. Itsestäni taas tuntui, että nauroin jälleen paljon enemmän kuin muut hassuissa kohdissa. Pojatkin nauroivat paljon, joten kai meillä on jotenkin samanlainen huumorintaju. Elokuva on siis jännittävä, hauska, liikuttava ja katsomisen arvoinen. Laadulla tehty, suosittelen. Meidän pojat tykkää eniten siitä oravasta, Jyrsiksestä.

Kuva täältä.

1 kommentti:

Rusina kirjoitti...

Minäkin kävin tuona saman päivänä ipanoiden kanssa katsomassa elokuvan. Ipanat olivat kylässä ja yli 12-15 vuotiaita. Me kaikki hörötimme ja nautimme 3D versiosta yhtä paljon, vaikka minä olenkin ikäloppu heihin verrattuna.