11. heinäkuuta 2009

Raivausta

Tänään olen tehnyt kotona edelleen paikkojen raivausta. Ostin Lidlistä sellaisia sinivalkoraidallisia pahvilaatikoita lankojen ja muiden tavaroiden säilytystä varten. Täyttelin niitä tänään ja muutenkin siirtelin tavaroita paikasta toiseen. Se on kyllä rankkaa hommaa, kun siitä ei tule loppua koskaan. Huomiseksikin riittää vielä siivousta ja järjestelyä. Silitystäkään en saanut tänään aloitettua, vaikka silitettävien kasa on odottanut sitä jo tosi kauan. Mitähän huomenna ehtii? Ajattelin mennä torille jättikirppistä kiertämään aamupäivästä kunhan herään ja iltapäivällä klo 16 tulevat pojat kotiin. Viikko on hurahtanut tosi nopeesti.

Maanantaina lähdetään poikien ja mummon kanssa Kotkaan kolmeksi päiväksi. Äidin sisko asuu siellä. Menemme Santalahden leirintäalueelle mökkimajoitukseen. Siellä on hiekkarantaa, meri, minigolfia ja muuta mukavaa. Käymme ainakin Maretariumissa ja ehkä merikeskus Vellamossa. Pikku risteily jollekin lähisaarelle olisi kiva juttu. Katsotaan mitä keksitään.


Olen ostanut joskus aiemmin kolme sinistä pikkutuolia (siis n. 10 cm korkeita). Niissä on istunut yleensä Dotee doll tai muita pikkusia. Nyt laitoin niihin istumaan tällaiset nallet. Ja heti tietysti huomasin, että pöytähän nalleilta puuttuu. Minun piti sitä tehdäkin tänä iltana, mutta unohdin. Jos huomenna ehtisi aloittaa sitäkin. Ja pöydälle pitää tietysti virkata liina. Ja mitähän muuta tämä vielä poikii!

Ei kommentteja: