31. tammikuuta 2009

Auto joutui korjaamolle

Epäonnea, epäonnea! Eilen lähdettiin kämppiksen kanssa samaan aikaan kuntoutuksesta viikonlopuksi kotiin. Mentiin parkkipaikalle ja siellä meidän autot oli sattumalta vierekkäin. Kämppis rupes kattomaan autonsa bensaluukkua, että miten se on ihan mutkalla. Bensa haisi ja luukku oli ihan mutkalla ja naarmuilla. Minäkin sitten tutkin autoani ja multa oli bensaluukun korkki hävinnyt. Molempien autojen korkit löytyi sitten lumipenkasta. Bensat oli molemmilta varastettu. Sain sitten bensaa sielta kuntoutuspaikasta, että pääsen huoltoasemalle. No ongelmat ei siihen loppunu. Ajoin sinne huoltsikalle ja tankkasin parikyt litraa. Kun otin kuittia automaatista huomasin yhtäkkiä, että bensaa valuu auton alta maahan. Bensatankkiin oli tehty reikä. Siihenhän se reissu sitten tyssäsi, ainakin omalla autolla. Huoltsikalle kertomaan ja sitten oottelemaan hinausautoo. Mitenhän pitkälle olisin päässyt, jos en olisi huomannut sitä bensan valumista.
Tänään on sitten saanut juosta tekemässä rikosilmoitusta ja soitella autokorjaamolle ja tehdä vakuutusyhtiölle ilmoituksen asiasta. On joutunut turvautumaan joukkoliikenteeseen, koska keskustaan on niin pitkä matka, ettei jaksa kävellä, eikä tuossa pakkasessa varsinkaan. Saa nähdä kuinka kauan joudun olemaan ilman autoa. Ensi viikko nyt menee kuntoutuksessa, mutta sen jälkeen olisi jo kiva saada oma auto.
Kuntoutuksessa on ollut tosi kiva tavata sitä porukkaa. En ole osallistunut kaikkeen liikuntaan, koska olen edelleen vähän flunssainen ja ääni on aamuisin varsinkin tosi maassa. Olen ottanut sitten levon kannalta. Se on tehnyt hyvää. Olo on parempi kuin aikoihin, mutta luulen sen olevan vain väliaikaista.

27. tammikuuta 2009

Haikeutta ilmassa

Vein tänään pienemmän pojan isälleen yhteisen jumpan jälkeen. Häntä itketti, kun tulee minua ikävä. En oikein voinut muuten lohduttaa, kun sanomalla että saa itkeä jos on ikävä ja itkettää ja pyytää iskältä, että saisi soittaa minulle sitten jos oikein ikävä tulee. Joskus exä ei ole antanut hänen soittaa mulle ja nyt sanoinkin exälle, että antaa pojan soittaa jos hän haluaa. Pitää nyt itse soitella sitten useammin. Tuntui jotenkin taas niin haikealta, vaikkei tämä ole kuin 10 päivän kuntoutusjakso. Mutta on se vaan pikkupojalle kaksinkertainen aika olla isänsä luona yhtä päätä.
Mulla on pakkaaminen vielä aika huonolla tolalla, kun en ole pakannut vielä mitään. Kaipa sitä aamulla ehtii kun pistää oikein töpinäksi. Pitäisi vielä vaan tiskatakin ja vähän järjestellä paikkoja, mutta katsotaan mitä aamulla ehtii. Täällähän ne odottaa sitten kun tulen lauantaina kotiin. Sunnuntai-iltana ajelen sitten taas takaisin. En viitsi jäädä sinne viikonloppuna, kun ei siellä ole mitään ohjelmaa silloin. Mielummin tulen kotiin rentoutumaan. Kertoilen sitten samalla fiiliksistä tännekin. Nyt on lähdettävä nukkumaan, että jaksaa jotain huomennakin.

26. tammikuuta 2009

Valvomista ja kurkkukipua

Eilen illalla olin ihan hirveän väsynyt ja ajattelin mennä aikaisin nukkumaan. Kurkku on ollut karhean tuntuinen ja ääni maassa jo pari päivää. No, eihän se uni tietysti tullut vielä niin aikaisin, joten pyörin ja pyörin sängyssä. Päässä tietysti samalla pyöri kaikenlaisia ajatuksia, jotka häiritsivät unen saantia. Nousin välillä ylöskin ja luin vähän aikaa. Sitten tuntui siltä, että näin vaan kauheasti unia koko yön. Muistankin niistä monta erillistä juttua. Kovasti olin matkalla junalla, laivalla ja lentokoneella. Voisikohan tuon tulkita niin, että kuntoutus lähestyy ja valmistaudun lähtemään sinne. Aamulla olikin sitten ihan töttöröö olo.

Aivot eivät oikein siis toimineet ja sen sain huomata, kun menin kauppaan aamulla. Olin unohtanut lompakon kotiin ja huomasin sen vasta, kun piti ruveta maksamaan. Ei auttanut kuin jättää ostoskassi kauppaan ja lähteä hakemaan rahaa. Onneksi äitini asuu suht lähellä, ettei tarvinnut kotiin asti lähteä rahaa hakemaan (n. 4 km:n päästä).

Päiväunet jäi taas tänään väliin, kun menin poikani iltapäiväkerhoon jatkamaan niitä helmitöitä. Siellä jo odotti muutama innokas tekijä. Jälleen syntyi muutama perhonen, hämähäkki ja krokotiili. Toiset ovat innostuneet kotonakin tekemään helmitöitä. Tällaisia hämähäkkejä siellä on syntynyt aika monta.

23. tammikuuta 2009

Mistä alkaisin

Onkin jo vierähtänyt tovi siitä, kun viimeksi kirjoitin. On ollut vaikeaa, raskasta, positiivista, raivaria ja kaikenlaista. En ole oikein jaksanut taaskaan tehdä paljon mitään, vaikka olen ollut kotona. No pääasia on ollutkin se, että saan tiskattua ja vähän paikkoja järjesteltyä ja levättyä. Olen yrittänyt myös käydä pienellä aamukävelyllä aina aamuisin (tietysti). Pienet päiväunet kuuluu myös ohjelmaan, jotta jaksaa paremmin. Silti itku tulee pienistäkin asioista ja varsinkin jos jollekin pitää kertoa omasta tilanteesta.

Torstaina olin vanhemman pojan iltapäiväkerhossa ohjaamassa helmitöiden tekoa. Menen vielä maanantaina uudestaan, kun joiltakin jäi hommat vähän kesken. Siellä oli innokkaita helmeilijöitä ja jotkut olivatkin tosi näppäriä käsistään.

Töissä on tullut kylmää vettä niskaan ja tuntuu, että lyötyä vaan lyödään. Pomo miettii mihin voisi sijoittaa minut ensi syksystä. Olen ongelma, jos teen edelleen kuutta tuntia ja jos olen edelleen masentunut jne. Jotenkin tuntuu siltä, että hän kuvittelisi minun itse voivan vaan päättää, että rupean taas työkykyiseksi. Vähän lohdutti, kun pojan asioita hoitava lääkäri sanoi tänään, että kyllä ne muut tahot arvioi minun työkykyisyyteni. Ja, että voi olla että menee pitkään ennen kuin voin töihin palata. Mutta kuinka pitkään, sitä ei vielä tiedä kukaan.

Yhtenä aamuna katsoin itseäni peilistä ja tunsin itseni tosi vanhaksi ja väsyneeksi. Tuntuu, että vuodessa olisi vanhentunut monta vuotta.

18. tammikuuta 2009

Arkea

Siis tasaista arkea pitäisi olla tämä meidän elämä. Arjessa sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta voisihan sitä välillä tosiaan käydä elokuvissa, uimassa tms. Tuntuu vaan ettei meillä voi, tai ainakin elämä menee sitten sekaisin. Kun olin niin iloinnut isomman pojan positiivisemmasta mielialasta, niin lauantai palautti kaikki taas maan pinnalle. Jo heti aamusta alkoi nyrkit viuhua ja ärinä kuulua. Ilmeisesti se elokuviin meno teki sen verran jännitystä, että olo oli hankala. Elokuvissa kaikki meni ihan hienosti, mutta heti taas sen jälkeen alkoi ärinä kun kerroin, että mennään mummon luo syömään. Olisi pitänyt päästä heti kotiin.
Onhan se mukavaa, että kotona on kiva olla ja kaikenlaista tekemistä, mutta nyt en meinaa saada poikia ulos millään. Aamulla on niin mukavaa kulkea pyjamassa vaikka puoleen päivään, kun ei tarvitse lähteä mihinkään. Siis viikonloppuisin. Olenkin antanut asian olla, koska tiedän, että se on raskasta nousta aikataulujen mukaan ja lähteä tiettyyn aikaan jonnekin. Otetaan lunkisti viikonloppuisin, paitsi nukkumaan illalla tiettyyn samaan aikaan, jotta äitillekin jää vähän omaa aikaa.
Pojat ovatkin nyt pitempään yhtäjaksoisesti minun luona, koska kuun lopulla lähden taas kuntoutusjaksolle ja silloin pojat taas ovat isällään pitempään. Tällä kertaa jakso on 10 päivän pituinen. Oikeastaan on taas mukava lähteä sinne. Tapaa sen tosi kivan porukan, jonka kanssa olimme aloittamassa viime syksynä. Kylläpä aika menee nopeasti, kun silloin syyskuussa tuntui, että tammikuun loppuun on vielä tooosi pitkä aika.

16. tammikuuta 2009

Lisää pilkahduksia

Eilen en ehtinyt nukkumaan pikku päiväuniani ja illalla sen huomasi. Minua väsytti, enkä olisi millään jaksanut sellaisia pieniä juttuja kuunnella, kuten väittelyä, sitä ettei kuunnella ollenkaan ym. Illalla ajattelinkin, että kunpa tämä väsymys joskus hellittäisi, kaikki olisi varmaan helpompaa. Ehkä joskus...

Lisää pieniä ilon pilkahduksia tuli tänään. Ostin tänään vielä kirja-alesta paperilennokkikirjan. Meillä on yksi sellainen jo ollut ja pojat on olleet innoissaan, kun äiti on taitellut siinä olevia paperilennokkeja. No nyt löytyi sitten uusi isomman pojan toivoma kirja. Näytin sen matkalla hakemaan pikkuveljeä hoidosta. Isoveli tuumasi, että pikkuveli on varmaan innoissaan kirjasta ja odotti malttamattomana saadakseen näyttää kirjan hänelle! Kirja piti ottaa päiväkodin pihalle asti näytettäväksi ja ilokseni kuulin kun isompi sanoi pienemmälle, että tää on meille yhteiseks. En ollut maininnut mitään sellaista vielä.

Tunnetteko sellaisia lapsia, jotka eivät tykkää makaronilaatikosta? Tässä osoitteessa löytyy kaksi sellaista! Enkä muistanut sitä taaskaan, vaan ajattelin, että kerrankin teen itse ruokaa. Pienempi sanoi yäk ja isompi sanoi, ettei tykkää lihasta. Sitten vaan isompi taas yllätti minut. Aikansa jankattuaan, ettei tykkää lihasta ja kun en enää kommentoinut mitään, hän alkoi syödä ruokaa ja söi kaiken mitä lautasella oli ja vielä aika vauhdikkaasti. Arvatkaa kehuinko!!!

Huomenna mennään elokuviin katsomaan Mimmi lehmä ja varis -elokuvaa. Meillä on kotona aika monta Mimmi lehmä kirjaa ja pojat tykkää niistä. Jännittää hieman se elokuviin meno, koska kumpikaan pojista ei vielä ole päässyt sellaisesta kulttuuritapahtumasta nauttimaan. Siellä voi olla liian kovat äänet, liian pimeää tai sitten kakkahätä yllättää kesken kaiken. No eiköhan kaikesta selvitä kuitenkin.

14. tammikuuta 2009

Pieniä valon pilkahduksia

Voi olla, että iloitsen liian varhain, mutta elämässämme on näkyvissä pieniä iloisia pilkahduksia. Maanantaina isompi poika teki läksynsä tosi reippaasti ja lukeminen ja kirjoittaminen sujuvat hienosti. Kohta hän jo lukee suoraan. Tänään hän läksyjä tehdessä pyysi banaania, kun koulukirjassa joku söi banaania. No, meillä ei ollut banaania, mutta tarjosin omenaa ja se kelpasi. Eikä siinä vielä mitään, mutta hän söi koko omenan. Ihmettelette varmaan, mitä kummaa siinä voi olla, mutta poika ei yleensä huoli mitään kasviksia eikä hedelmiä, paitsi joskus banaania. Sanoinkin pojalle, että oletko tullut kipeäksi vai miten söit koko omenan. Häntä nauratti.


Illalla hän olisi halunnut pelata yhtä peliä tietsikalla, mutta sanoin, että ei voi kun pitää lähteä nukkumaan, niin hän totesi vaan että ok. Ja kun sanoin hänelle, että nyt iltapesulle, hän sanoi vaan ok ja tuli. Yleensä noissa molemmissa tilanteissa alkaa kova vastaan väittäminen ja ehtojen asetteleminen. Siksi olen hieman ihmeissäni ja tietysti pessimistinä ajattelen, ettei tuo voi enää toista päivää kestää, mutta salaa tietysti toivon, että tämä olisi suunta parempaan.
Kävimme tänään myös kirja-alennusmyynnissä ja se olisi ollut otollinen paikka pienelle kohtaukselle, mutta pojat jaksoivat senkin koettelemuksen paremmin kuin minä. Olin kyllä varannut isommalle pojalle leipää ja hän söi sen noin puoli tuntia ennen kauppaan menoa ja kaupassa vielä pari piparia. Minulla itselläni hiki valui selästä siellä tungoksessa ja hermo tahtoi kiristyä kun ei päässyt kunnolla kulkemaan. Ilmeisesti oli kuitenkin niin kiinnostavat ostokset tulossa, ettei passannut hermostua, kummasti joku kiva juttu motivoi käyttäytymään hyvin. Ostettiin kaikille kirjoja, tarroja ym. kivaa. HYVÄ PÄIVÄ!

13. tammikuuta 2009

Amigurumi nro 8

Aloin juuri tuossa miettiä, että onkohan mulla kaikki tehdyt amigurumit tuossa laskuissa mukana. Ei ihan taida olla, vaan sellaiset jotka on tehty juuri ohjeiden mukaan. Sellaiset vähän omat sovellukset, kuten karvapöllöt ja muut taitaa olla pois laskuista.

No nyt on kuitenkin valmistunut uusi, tuollainen pikku koira. Isompi poika halusi sellaisen itselleen. Ja sille pitää tietysti tehdä vielä pentu, joten koukulla riittää töitä. Tuon koiran kuvaaminen oli hieman hankalaa, koska sillä on niin iso ja painava pää, ettei se oikein meinannut pysyä istuvassa asennossa.

Olen muuten laittanut tuonne sivupalkkiin kuvan, jossa näkyy aina uusin amigurumi. Luulen, että se motivoi minua hieman, jos siellä alkaa olla liian kauan sama kuva.

Isommalla pojalla ja minulla on yksi yhteinen projekti. Poika on tehnyt koulussa käsityötunnilla itselleen huopakankaasta ommellun nuken, jonka nimi on Eemu. Sen hän sai jouluksi kotiin. Minä sain sitten ensiksi tehdä sille tukan. Seuraavaksi virkkasin sille housut ja poika itse ompeli sille tonttuhatun. Nyt minun pitäisi aloittaa virkkaamaan sille takkia. Laitan sitten kuvia tänne siitä, kun saan takin valmiiksi.

11. tammikuuta 2009

Koruja ja kirjoja

On ollut viime aikoina vähän hiljaista tuolla korurintamalla, koska alakulo on vallinnut tässä päässä. Nyt kuitenkin tuntuu, että alakulo voisi ehkä pikkuhiljaa olla väistymässä sivummalle ja luulenpa, että kiitoksen siitä saa antaa tarkistetulle lääkitykselle. Minähän olen syönyt mielialalääkkeitä jo yli vuoden, eli aloitin jo ennen kuin olimme muuttaneet exän kanssa erilleen. Enkä todellakaan olisi tullut toimeen ilman niitä, minä nimittäin en ollut ollenkaan sellainen kuin normaalisti olen. No normaalius tietysti on aika venyvä käsite, mutta omasta mielestäni ainakin koin sen niin. No nythän minun oloni syksyllä ja sitten ennen joulua alkoi olla taas aika ahdistava ja vaikea. Siispä lääkitystä vähän rukattiin kohdilleen ja nyt tuntuu taas paremmalta. Tuntuu olevan aika pienestä kiinni. Jospa nyt jaksaisin jatkaa sitä taistelua isomman pojan asioissa. Hänhän tuli tänään kotiin ja ihan mukavasti ilta meni. Yhdessä puuhailtiin kaikkea pientä ja sovittiin, että lähdetään huomenna uimaan.

Koruja olen siis saanut muutaman tehtyä ja jotenkin tuntuu olevan taas tuo turkoosi väri suosiossa. No, toinen on tilaustyö ja toinen minulle uudenlainen viritys.Tässä tilaustyössä on simpukankuorihelmiä, tuollaisia isoja suorakaiteen muotoisia ja jyvän muotoisia pienempiä sekä lasihelmiä. Samantapaisen setin olen tehnyt aiemmin itselleni.
Toisessa korussa on turkoosihelmiä ja särölasihelmiä. Ja siihen tein riipukseksi tuollaisessa helmihäkissä olevan turkoosikiven. Turkoosissa ei ollut reikää, joten piti kehitellä joku systeemi, millä sain tuon kiven mukaan koruun. Monta kertaa olen yrittänyt erilaisia virityksiä, mutten ole onnistunut. Eihän tuotakaan kannata kovin tarkkaan katsella, mutta ensimmäiseksi häkkiviritykseksi olen siihen itse ainakin tyytyväinen. Ihan itse en tuota ideaa keksinyt, älkää luulko liikaa minusta, vaan tuolla toisten korublogeja katsellessa löytyy paljon ideoita. Osan jostain voi käyttää jossain ja toisen idean taas toisessa jutussa.
Tuo kuvaaminen ja kuvien käsittely näyttää olevan vähän hakusessa, en millään saanut noihin samaa sävyä, vaikka samasta korusta kuvat on otettu.
Otsikossa taisin mainita vielä kirjatkin. Kävin kirppiksellä tänään kiertelemässä ja tein muutaman löydön, tai oikeastaan neljä. Löysin sellaisia Agatha Christien kirjoja, mitä minulla ei ole, enkä ole niitä lukenutkaan. Joku oli ilmeisesti halunnut luopua Agathan kirjoista, koska niitä oli hyllyssä pitkä rivi. Pojille ostin muutaman palapelin.

9. tammikuuta 2009

Rankkaa

Eilen oli tosi rankka päivä. Vaikka sainkin toissapäivänä kolme viikkoa sairaslomaa. Eli nyt olen siis sairaslomalla ja se on hyvä juttu. Vois yrittää selvitellä kaikkia asioita, eikä tarviis työasioita miettiä. No, eilen kävin siis juttelemassa isomman pojan asioista lääkärin kanssa. Monenlaisia asioita käytiin läpi ja muutama aika rankka juttu tuli esille. Lääkäri oli sitä mieltä, että kun ongelmat ilmenee kotona niin sille ei oikein voi tehdä mitään. Että jos esim. koulussa olis jotain ongelmia niin sitten voisi tehdä jotain. Minä sanoin, että ei voi olla totta, että eihän se niin VOI olla. Tulee vaan mieleen, että senkö takia tässä on kolme vuotta tahkottu, ettei voida tehdä mitään, kun ongelmat on vaan kotona. Olisihan senkin asian voinut joku sanoa jo vähän aikaisemmin. Enkä minä suostu siihen, ettei mitään tehdä. Ja toinen asia minkä hän sanoi, että minähän ne asiat kuitenkin joudun kotona itse hoitamaan. No en suostu ihan siihenkään, vaan onhan nyt jotain apua lisäksi saatava, vaikka kotona olisinkin yksin lasteni kanssa. Minä en ole mikään terapeutti, joka voisi terapoida omaa lastaan. Sen saa kyllä tehdä joku muu. Ja luulen kyllä, että kohta tässä terapiaa tarvii koko perhe. Joku voisi alkaakin pitää meille jonkunlaista perheterapiaa. Tai sitten voitaisiin mennä uudelleen videoitavaksi niin, että siellä olisi molemmat pojat ja minä. Tunninkin aikana ehtisi tulla jo monenlaista asiaa esille meistä kaikista.
Enpä tiedä... Olin kuitenkin eilisen jälkeen niin poikki, että menin jo ennen yhdeksää nukkumaan ja nukuin kellon ympäri. Olenkin sitten tänään ollut vähän virkeämpi ja kävin vesijumpassa, sen jälkeen ravintolassa syömässä ja sitten vielä elokuvissa. Katsoin suomalaisen elokuvan Rööperi ja olihan se ihan hyvä. Välillä aika raaka ja rankka, mutta vei ainakin ajatukset ihan muualle.

6. tammikuuta 2009

Hirvittää

Joo, suorastaan hirvittää, kun huomenna pitää lähteä töihin. En tunne olevani työkuntoinen. Yksi työkaverini soitti eilen ja kyseli miten loma meni ja millä mielellä olen tulossa töihin. No alkuloma meni lamassa ja vain ollessa, keskiosa lomasta meni poikien kanssa ollessa ja yrittäen pysyä rauhallisena. Loppuloma onkin nyt oltu pienemmän pojan kanssa kahden ja huomaan, että töihinpaluu ja lääkärille meno lähenevät. Alan nimittäin olla aika nopeasti ärtyvä ja pienistä asioista hermostuva. Siis vielä enemmän kuin "normaalisti". Pelottaa ja jännittää. Olen tässä loman aikana aika paljon pohtinut omaa oloani ja elämääni. Ja aika hätkähdyttävää on se, etten löydä elämästäni oikeastaan mitään ilon aiheita. Milloin olen nauranut oikein vapautuneesti ja kunnolla?
Töihin siis!!! No täyttelin tänään, tai siis yritin täyttää sellaista työilmapiirikyselyä meidän tiimin osalta. Yksi kysymys oli, että mikä tai mitkä on tiimimme työssä helmiä? Enpä osannut laittaa siihen mitään. Kuvastaa aika paljon tilannettani. Tiedän, että pystyn selviämään työstäni jotenkin, mutta riskit on aika suuret. Pelkkä sairasloma sinänsä ei tilannetta paljon auta, vaan nyt pitäisi saada muutakin apua. No, katsotaan huomenna tilannetta uudestaan. Nyt pitäisi selvitä ensi yöstä jotenkin, nukahtaminen on ollut viime aikoina vaikeaa ja heräilen yöllä aika monta kertaa, joten väsyttää edelleen aina vaan.

3. tammikuuta 2009

Ei tapahtunut ihmettä

Minä kun niin ajattelin ja toivoin, että tästä uudesta vuodesta alkaisi meidän perheessä onnellinen ja iloinen aikakausi. Ja Peet... Ei mitään muutosta isomman pojan käytöksessä, eikä yhtään vähemmän paineita ja stressiä minunkaan elämässä. Mietin joskus sitä, miten kauan ihminen kestää jatkuvan stressin ja paineen alla elämistä. Kun olen pohtinut ja tutkaillut omaa elämääni taaksepäin, niin tällainen elämä on jatkunut jo noin kahdeksan vuotta. Minusta se on aika pitkä aika stressiä yhden ihmisen elämässä. On tietysti välillä ollut parempiakin aikoja, mutta aika vähän. Voisihan niitä hyviä aikoja muistaa enemmän ilman tätä masennusta, mutta nyt niitä ei kovin paljon muistu mieleen. Ja se tietysti masentaa vielä lisää.
Huomenna isompi poika lähtee taas isälleen. Isänsä soitti pojalle tänään sopiakseen hakuajan. Ei ilmeisesti halua taas puhua kanssani, kun edellisessä puhelussa tuli taas "pientä" väittelyä. Ilmoitin nimittäin hänelle elatusavun noususta ja hän ei tietysti voi uskoa minua, vaan luulee minun keksineen koko jutun hänen kiusakseen. Kun hänen tulonsa ovat pienentyneet ja minä vaan teen ihan vapaaehtoisesti lyhyempää päivää, niin eihän hänen maksunsa voi nousta. Vaikka puhuin indeksikorotuksesta, ei asia mene perille. Sanoinkin, että voi soitella Kelaan tai lastenvalvojalle jos ei minua usko. Ja että ulosotto sitten perii häneltä rahat jos ei niitä maksa. Kyllä taas ärsytti koko tyyppi, taas hän muisti heittää vielä senkin, että minä vaan haluan kupata häneltä kaikki rahat. Niinpä niin.
Huomenna alkaa siivous, kun ollaan pienemmän kanssa kahden. Huusholli on taas kuin pyörremyrskyn jäljiltä, kun leikkejä on joka huoneessa kesken. Isompi poika keksii yhden leikin ja saa sen rakennettua ja sitten onkin jo uusi juttu mielessä, joten monta leikkiä on yhtä aikaa kesken. Siinä vauhdissa ei kyllä kukaan muu pysy perässä.