30. syyskuuta 2008

Syyskuu loppuu

Aika menee hurjaa vauhtia, syyskuukin nyt loppuu. Lokakuussa on syysloma, joten aika katkonainen tulee olemaan lokakuu töissä, koska olen vielä tämän viikon kuntoutuksessa. Tänään tulin taas pojan kanssa jumppaan ja toin samalla pojille nuo pikkupöllöt, mitkä näytin viimeksi. Kovasti tykkäsivät niistä.

Kuntoutuksessa olen tainnut löytää minulle sopivan liikuntalajin. Kunhan vaan saisin sitten aikaiseksi lähteä sitä harrastamaan. Se on vesijumppa, siinä voin tehdä lähes kaikkea, eikä esim. polviin koske. Täytyy vaan nyt ottaa selvää, milloin sitä uimahallissa on. Kuntoutuksesta saamme kyllä mukaan itsehoito-ohjelmat eli jotain jumppaa, mitä voi kotona tehdä. Jospa saisi kuntoa vähän kohotettua sinne kuntoutuksen viimeiseen jaksoon, joka on tammikuussa 2010. Huomenna saamme siellä tuloksia kävely- ja suorityskykytesteistä. En odota kävelytestistä kovinkaan hyvää tulosta, ehkä suorituskykytesti meni vähän paremmin.

Koruja olen tehnyt kovasti siellä iltaisin, kun vein helmet sunnuntaina mukanani. Kauppa on käynyt ja olen tehnyt myös suoraan ihmisten toiveiden mukaisia koruja. Tilauksia on tullut ja toiveita seuraavaa jaksoa varten, joka on tammikuun lopulla. Mukavalta tuntuu, kun ihmiset arvostavat työtäni korujen parissa.

Mukavaa syksyn jatkoa kaikille ja auringonpaistetta päiviin. Kotiin palaan perjantaina.

27. syyskuuta 2008

Amigurumeja

Tulin kuntoutuksesta kotiin välillä, kun viikonloppuna ei ole ohjelmaa. Siellä on ollut ihan kivaa, mutta on kyllä ihanaa olla kotona. Ei ole aikatauluja, eikä koko ajan jotain ohjelmaa, ruokailua, jumppaa tms. Nyt saa vähän rentoutua, tuskin siellä olisi kunnolla pystynyt rentoutumaan. Yksinoloa varmaan rupesin eniten kaipaamaan. En aina kyllä sielläkään jaksanut iltaisin olla niin sosiaalinen, vaan oleilin huoneessa katellen telkkaria ja tehden käsitöitä.



















Olen virkannut amigurumeja eli sellaisia pikkuisia eläimiä. Aloitin pöllöistä, kun pojat ihastui niihin. Olen nyt tehnyt kaksi pikkupöllöä ja äitipöllön. Luulen, että toinen äiti pitää vielä tehdä, että molemmilla on omansa. Nyt olen sitten aloittanut elefantin teon. Kuvailen uusia elukoita aina kun saan valmiiksi. Noita on tosi kiva virkata, kun ne valmistuu niin nopeasti ja ne on tosi söpöjä.

Koruista on kuntoutuskaverit olleet kiinnostuneita, joten olen myynyt koruja jonkun verran ja tilauksiakin on tullut. Muutamia tilauksia varmaan teen tänään ja huomenna, jos materiaalia vaan löytyy. Loput sitten myöhemmin, viimeistään tammikuuhun mennessä, jolloin meillä on seuraava kuntoutusjakso.

23. syyskuuta 2008

Sadas teksti

Nyt on ensimmäinen sata rikki blogiteksteissä. Tulin kuntoutuksesta pienen pojan kanssa jumppaamaan ja samalla tulin kotiin katsomaan tavalliset postit ja sähköiset sellaiset. No en sitten malttanut olla avaamatta myös blogia ja kertoilen nyt hieman kuulumisia.
Kuntoutuksessa on päästy jollain lailla alkuun. Meillä on ollut lääkärin tarkastus ja fysioterapeutin tarkastus. Ollaan jumpattu, venytelty, kävelty ulkona, uitu ja vesijuostu. Kaikkea näitä kahden päivän aikana. Ja tietysti tutustuttu toisiimme ja keskusteltu monista asioista. Ryhmässämme on kaikki naisia ja meitä on yhteensä 11. Mukavaa porukkaa ja juttua ja naurua riittää. Olen huomannut itselläni olevan myös lihaksia oudoissa paikoissa. Kipujakin on eikä aina kaikkea voi tehdä, mutta pitää vaan elää sen mukaan. Tehdään kevyemmin.
Sueraavan kerran tulen kotiin varmaan lauantaina ja olen sunnuntai-iltaan asti, joten lisää kuulumisia sitten.

19. syyskuuta 2008

Täällä ollaan vielä

Ja hengissä ja aika hyvissä voimissa. Tilanne on taas vähän rauhoittunut, liekö johtuu siitä, että pojat ovat olleet nyt pitkän jakson mun luona. Ja sitten taas on lähtö edessä ja sama kierre jatkuu. Psykon luona on käyty, eikä juuri tilanne siitä muuksi muuttunut. Mutta sain ainakin sanottua kaikki asiat mitkä mieltä painoivat. Tosiasia on kuitenkin edelleen se , ettei apua ole meille tullut. Kukaan ei ole edes ehdottanut, että pojan uhmakkuutta jotenkin selvitettäisiin. Enkä itse tajunnut sitä vasta kuin pari päivää sitten, vaikka uhmasta olen puhunut jo monta vuotta. Tuntuu edelleen siltä, kuin kukaan ei uskoisi minua.
Sunnuntaina lähden kuntoutukseen kahdeksi viikoksi ja kai siellä pitäisi yrittää rentoutua. Voi se olla välillä vaikeaa, kun mietin miten pienempi poika pärjää ilman minua. Hän on ollut aika ikävöivä viime aikoina. Kai se on vaan oltava ajattelematta, vaikkei se kuitenkaan onnistu.
Jos siellä pääsen koneen ääreen joskus, voin kertoilla vähän tunnelmia. Ainakin tiistaisin tulen jumppaan pikkupojan kanssa, joten silloin koneen kotona avaan.

14. syyskuuta 2008

Rankkaa

Miten tämä elämä taas voikin olla näin vaikeaa. Vanhemman pojan kanssa taistelut on vienyt multa taas mehut ihan täysin. Voi olla etten jaksa enää monta päivää ilman sairaslomaa. Alan tosissani itsekin huolestua jo meidän molempien käytöksestä. Olen varmaan jo kolme vuotta yrittänyt saada apua pojalle ja itselleni, mutta näin vaan jatkuu, että saadaan olla ihan omillamme. Miten noille tutkiville tahoille pitäisi asiat kertoa, että jotain tapahtuu? Pakko varmaan tehdä se lastensuojeluilmoitus omasta lapsesta, kun ei muu kai auta. Saadaan vielä sekin puoli mukaan tähän soppaan. Pikkuveli alkaa nimittäin olla aikamoisessa vaaravyöhykkeessä isomman taholta. Tilanne vaan pahenee koko ajan. En voi vaan katsella vierestä. Yritän suojella pienempää parhaani mukaan, mutta joka hetki en voi olla poikien välissä suojakilpenä. Ja isänsä luona ollessaan tilanne voi olla vielä pahempi, vaikka exä ei sitä tunnusta. Hän ei varmaan näe sitä minkälaista se on.
Multa on keinot loppu, mä heitän hanskat tiskiin. Hoitakoon joku muu, mä en jaksa.

9. syyskuuta 2008

Huomautuksia

Tarkkana saa olla monessa asiassa, ettei kärsi vääryyttä. Ensiksi huomasin, että pienemmän pojan hoitomaksu on määritelty väärin. Minun tuloiksi oli laitettu vanhat tulot vaikka olin ilmoittanut uudet pienemmät tulot. Enhän saa nyt palkkaakaan kuin 78,43 % normaalista palkasta, kun teen kuutta tuntia. Ei kun soittamaan ja huomauttamaan asiasta.
No toinen asia tuli ilmi, kun aamulla mietin, että jos kohta alkaa olla yöpakkasia, niin autoakin pitää ruveta lämmittämään. Ajattelin tarkistaa, että missä siellä on sisätilalämmittimen pistoke. No en löytänyt koko pistoketta. Kun ostin auton, siihen piti laittaa lohkolämmitin ja sisätilahaaroituspistoke. Onpa jäänyt joltain laittamatta. Ei kun soittamaan siitäkin autoliikkeeseen. Nyt pitäis vaan ehtiä sielläkin käymään jonain päivänä, että sekin asia hoituisi.
Vahtia siis täytyy omia asioitaan ja oikeuksiaan koko ajan.
Sain eilen ommeltua kaksi pitkää verhoa olohuoneeseen. Vielä kaksi pitäisi ommella, niin sitten olisi riittävästi. Saa nähdä milloin ne loput saa tehtyä. Kankaana minulla on Finlaysonin sininen Silmu-kangas. Minusta se on tosi kaunis kangas ja jotenkin tekee olohuoneeni paljon kodikkaammaksi, kuin vanhat harmaat verhot. Ainakin pienempi poika myös tykkäsi niistä, kun sanoi kotiin tullessa, että Wau onpa hienot verhot. Ja olohuonekin oli tosi siisti hänen mielestään, kun kaikki legot ja muut lelut olin siivonnut heidän huoneeseensa. Koitan nyt saada heidän leikkinsä pysymään siellä leikkihuoneessa, ettei olohuone ole aina täynnä leluja. Se voi olla vaikeaa isomman pojan kohdalla, mutta yritetään, huomenna hän tulee kotiin.

7. syyskuuta 2008

Siistiä

Kotona on nyt siistiä. Nukuin aamulla pitkään ja ensin soitin yhdelle kaverille, etten jaksa lähteä uimaan. Aiemmin oli sovittu, ett mennään uimahalliin. Ei jaksa. Sitten soitin äidille, että voisiko hän tulla auttamaan minua siivouksessa. Puhelun jälkeen tuli kauhea itkunpuuska. Edelleen olo on tosi alavireinen ja myös jotenkin jämähtänyt. Ei jaksaisi mitään. Sen ajan kun äitini oli auttamassa, jaksoin itsekin siivota ja laittaa paikkoja kuntoon. Nyt on hyvä mieli siitä, että on siistiä, mutta edelleen vaan jollain lailla ahdistaa. Tämä kirjoittaminenkin on vaikeaa.

Halusin ulko-oveen syksyisen kranssin. Tiimaristahan apu löytyi. Ostin sieltä materiaalin ja sain tänään vihdoin kranssin valmiiksi. Useampi päivä meni senkin tekemisessä, joka osoittaa sekin nykyistä vauhtiani. Kaikki materiaali nimittäin tarvitsi vain kiinnittää, ihan ilman liimaa ja muita vehkeitä. Oranssi väri on sellainen jota taidan tarvita nyt.

5. syyskuuta 2008

Alavireistä

Huomaan olevani aika alavireinen, ei oikein mikään huvita. Keskiviikko oli tosi vaikea päivä, oli se isomman pojan asioiden palaveri. Sieltä lähtiessäni kiroilin kun tuulilasissa oli pysäköintivirhemaksu. Olin laittanut kiekkoon väärän ajan, sen verran hermostutti se koko juttu. Palaveri sinänsä meni ihan hyvin ja siellä tuli ilmi pojan vaikeudet myös toimintaterapeutin lausunnossa. Exä ei siellä paljoa suutaan avannut ja sanoi kyllä sen, että hänen luonaan ei juurikaan ole ongelmia. Tunsinpa taas olevani aika yksin asiani kanssa. Kai se vaan on niin, että minun luonani poika näyttää kaikki kauheudet ja muiden luona menee hyvin. Masentaa ja aika tavalla taas. Tunnen olevani täysin epäonnistunut äitinä vaikka järki sanoo, ettei asia ole niin ja pojan ongelmat eivät ole minun syyni. Jatkamme edelleen käyntejä erilaisten ammattilaisten luona ja mietimme mikä avuksi. Pojan opettajan piti tulla myös sinne, mutta ei häntä näkynyt. Olin laittanut hänelle sähköpostia jo edellisellä viikolla, mutta en saanut minkäänlaista vastausta. Sitten eilen vein pojan kouluun ja yritin tavoittaa opettajaa, niin sain kuulla ettei hän ole ollenkaan paikalla, että tulee ensi viikolla. Kyllä asiasta olisi voinut vanhempia informoida jotenkin. Ei poika ole osannut kertoa, että oma opettaja on poissa. Huomenna olisi pojalla koulupäivä, mutta en nyt tiedä meneekö vai ei, kun pojat ovat isällään. Koulussa on puolet opettajista lomautuksella, joten jos exä ei keksi pojalle syytä olla pois, aion mennä pojan kanssa kouluun. Menen katsomaan miten lomautuspäivä siellä sujuu, jotta tiedän vastaisuuden varalle valmistautua. Lomautuspäiviä tulee olemaan vielä aika monta ennen vuodenvaihdetta.
Kaikki tuollaiset vastoinkäymiset tuntuvat nyt jotenkin ylitsepääsemättömiltä eikä todellakaan mikään kiinnosta. Itku on herkässä ja ajatukset varsinkin töissä harhailevat. Kahden viikon kuluttua alkaa kuntoutus ja pelkään etten jaksa sinne asti sinnitellä. Onneksi on viikonloppu ja pojat ovat isällään niin voin olla taas tekemättä mitään. Paitsi jos huomenna pitää vääntäytyä sinne kouluun. Harmittaa, kun kuviakaan ei enää jaksa laitella tänne saati sitten ottaa niitä.

2. syyskuuta 2008

Jumppaa JEE

Tänään oli sitten se meidän ensimmäinen jumppa pienemmän pojan kanssa. Ja kyllä hän olikin innoissaan. Oli ihanaa juosta isoa salia päästä päähän ja tehdä erilaisia juttuja äidin kanssa. Jumppa oli aivan liian lyhyt pojan mielestä, äidin mielestä kyllä just sopiva tällä kunnolla. Hiki tuli. Ihana katsoa poikaa kun hän nauttii. Yksi itku tuli kun ohjaaja kyseli, onko kenelläkään herneallergiaa. Poika ei oikein ymmärtänyt koko asiaa ja kyseli siitä monta kertaa. Taitaa olla joku vaihe menossa, että kaikki sairaudet ja taudit pelottaa, varsinkin kun ei ymmärrä asiasta tarpeeksi. Jonkunlaiset hernepussit kyllä aion meille tehdä.
Tänään on ollut vanhemmalla pojalla harvinaisen hyvä päivä, vaikka jouduimme käymään labrassa antamassa pissanäytteen. Kirvelee pissatessa. Huomenna varmaan sitten lääkäriin. Huomenna on sitten myös pojan asioissa palaveri eri tahojen kanssa. Meitä on siellä miettimässä ainakin kuusi henkeä. Ja mulle ei enää riitä se, että sanotaan pojan uhmailun ja väkivaltaisuuden olevan sisarkateutta ja mustasukkaisuutta. Että pitäis antaa kahdenkeskistä aikaa, hellyyttä ja rakkautta ja aikuisen olla rauhallinen. Nyt täytyy tapahtua jotain konkreettista, muuten olen sitä mieltä, että pienemmän pojan kohtelu on lastensuojelullinen asia.