Näytetään tekstit, joissa on tunniste rannekorut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rannekorut. Näytä kaikki tekstit

16. maaliskuuta 2014

Korusetti pitkästä aikaa

Tuli tänä viikonloppuna sellainen olo, että nyt on tehtävä korusetti. Kaivelin makeanvedenhelmet ja muut vehkeet esille ja aloin suunnitella. Tällainen korusetti sitten syntyi. Siinä on kahta erilaista makeanvedenhelmeä, siemenhelmiä, metalliosia ja riipuksena lusikan varsi. Lukon valitsin lusikkaan sopivan, tuollaisen lehden, kun lusikanvarressa on viinirypäleitä ja lehtiä. Lukon halusin myös esille tuohon epäsymmetrisesti eteen.





16. joulukuuta 2013

Punaista jouluun

Olen eräälle ystävälle luvannut tehdä jotain omin käsin sellaisen fb-kiertojutun kautta. No tietysti ensimmäiseksi tuli mieleen joku koru. Kerran hän sanoikin minulle, että pitäisi tilata minulta jouluksi joku punainen koru. Nyt pääsen yllättämään hänet tällä korusetillä.
 Minulla on ollut nuo punaiset kivirondellit jo pitemmän aikaa ja nyt sain ne käytettyä melkein kaikki tähän settiin.

25. kesäkuuta 2011

Koruja ja elokuvaa

Korujen teko on ollut aika minimissä nykyisin, mutta muutama tilaustyö on kuitenkin tullut tehtyä. Toivomuksena oli pari rannekorua ja nilkkakoru. Ja turkoosista ja hopeanvärisistä helmistä. Joten sain tehdä ihan itsellenikin mieluisista väreistä. Tässä rannekorut vielä ilman lukon toista puoliskoa.
Nilkkakoru jatkoi samaa linjaa, paitsi siihen lisäsin vielä myös tuollaisen killuttimen. Kuvasta se puuttuu.

Nyt, kun on lomalla on tosi mukavaa ettei ole aikatauluja. Voi tehdä ihan omaan tahtiin asioita, paitsi ruoka-ajoista olen koittanut poikien kanssa pitää kiinni. Nukkumaankin mennään tuntia normaalia myöhemmin, mutta vastaavasti pojat heräävät aamullakin ainakin tuntia myöhemmin kuin normaalisti. Ollaan tämä loman ensimmäinen viikko oltu aika tiiviisti kotosalla eikä ilmatkaan ole houkutelleet paljoa ulkoilemaan. Elokuvissa käytiin kylläkin, ei paljon vesisade haitannut. Käytiin katsomassa Kung Fu Panda 2. Ykkösosaa ei olla nähty kukaan, mutta ei se haitannut elokuvanautintoa. Leffa oli hauska ja vauhdikas.

Kotona katsottiin eilen illalla Ice age ykkösosa ja kyllä me taas naurettiin. Ja se orava on paras!

2. kesäkuuta 2011

Kesäkuu

Ollaan päästy jo kesäkuuhun ja ajatukset alkaa pikkuhiljaa siirtyä tulevaan loman. Kaikki kevätjuhlat on vietetty kunnialla, lahjoja saatu ja annettu. Nuoremman pojan eskariaikuisille tehtiin yhdessä rannekorut. Hän halusi tehdä enkelit ja yhdessä päädyttiin rannekoruihin. Poika valitsi värit ja minä autoin sitten yhdistelemään niitä sopivasti. Tällaiset koruista tuli.
Sinisesä korussa on lasihelmien lisäksi makeanvedenhelmiä ja vuorikristallia. Punaisessa korussa on lasihelmien lisäksi violettia akaattia.

Viimeisinä päivinä töissä teimme lasten kanssa retken Kyyhkylän navettagalleriaan. Siellä ollaan myös omien poikien kanssa käyty joka kesä. Galleriassa oli taas paljon uusia taideteoksia, joita sai ihailla. Tässä kuvia osasta niistä. Jälleen suosittelen muillekin siellä käyntiä. Galleria on auki joka päivä aamusta iltaan.





22. helmikuuta 2011

Koruilua

Tässä hieman alkaa taas tuo koruinto löytyä ja olenkin saanut aikaiseksi vähän koruja. Aloitin kieputtelemalla vähän "rautalankaa" ja tein tällaiset riipukset. Niihin tulee puuvillanauha nauhaksi.

Seuraavaksi halusin tehdä kaulakorun rypyläpintaisista helmistä, joista en kyllä tiedä mitä kiveä ne ovat. Toisessa kuvassa näkyy helmen pintaa tarkemmin.


Rypylähelmiä jäi vielä ja päätin yhdistää niitä vähän muihinkin helmiin. Laitoin ´vielä tuollaisen valkoisen donitsin riipukseksi koruun.


Tänään kävin Taito-shopissa helmipäivillä. Olin ajatellut ostaa vain vähän jotain helmiä, mutta mukaan lähti myös vaijeria ja lukkoja ja tietysti monenlaisia helmiä. Puisista helmistä teinkin sitten itselleni seuraavan korusetin.

9. lokakuuta 2010

Syksyistä

Maisemat alkavat olla aika syksyisiä ja niinpä käytiin nuoremman pojan kanssa kuvaamassa vähän luontoa. Syksyn värit ovat kyllä niin kauniita, varsinkin kun eri värejä on vierekkäin.
Tarkempia kuvauksia tuli myös tehtyä.
Syksyllä on myös hauskan näköisiä juttuja luonnossa.
Ja käävät on sitten ihan oma juttunsa.
Kärpässienikin on kaunis.
Joskus sattuu kohdalle myös jotain luontoon kuulumatonta. Paljain jaloin on joutuneet jotkut lähtemaan tältä paikalta.

Arvonnan toinen palkinto lienee saapunut jo perille, joten voin sen tässä näyttää. Vihreä rannekoru.

26. syyskuuta 2010

Palkintojen postitusta ja kiireitä

Onpa ollut kovasti kiireitä eli menoja viime aikoina. Ei ole ehtinyt, kun välillä muiden blogeja vilkaisemaan. Tänäänkin on vähän epämääräinen olo mahassa, liekö mahatautia vai ruuasta johtuvaa. Olin eilen Lahdessa Vertaistukiryhmäohjaaja-koulutuksessa ja tänään olen saanut ravata useaan kertaan istunnolla. Olisiko siellä syöty ruoka syyllinen, en tiedä. Onneksi se tuntuisi jo vähän helpottavan. Koulutus oli hyvä ja sen jälkeen ehdin vielä käydä kivi- ja jalokivimessuilla. Huomasin Lahteen mennessä vaan tien laidalla siitä ilmoituksen. Kuvailen ostoksiani kunhan taas ehdin.
Muutaman kaulakorun olen tehnyt jo joku aika sitten. Ne on kaikki tehty makeanvedenhelmistä ja simpukankuoripaloista. Ensin vaaleanpunasävyinen.
Sitten vihreäsävyinen.
Ja vielä peacocksävyinen.

Lähetin perjantaina arvonnan kolmannen palkinnon eli kännykkäkorun voittajalle. Kuvan laitan myöhemmin, ettei vaan yllätys mene pilalle. Huomenna saan rannekorun matkaan, joten sitten toinenkin palkinto on lähetetty. Kuva siitäkin myöhemmin.

5. syyskuuta 2010

Punaista

Eräs ystäväni toi minulle punaisia lasihelmiä, jotka oli nauhassa tiukasti vierivieressä. Siitä piti sitten kehitellä jotain. Tällainen kaulanauha, rannekoru ja korvikset siitä tuli.
Lisäsin helmien väliin isoja punaisia, hopeanhohtoisia siemenhelmiä ja keskelle eteen tuolliset pallukat ja pitkulaiset helmet. Rannekoruun tein vähän kaksirivisyyttä vuorotellen yhden helmen kanssa ja vielä pikkuiset korvikset. Toivottavasti ystäväni pitää näistä. Pituutta kaulakorulla on melkein metri.

7. kesäkuuta 2010

Nappijuttu

Kirppis sujui mainiosti. Ilma oli hyvä, ihmisiä oli liikkeellä ja paikka oli viihtyisä. Sanoisin, että Kirkkopuisto on parempi paikka tuollaiseen tapahtumaan kuin tori. Siellä oli jotenkin väljempää, nurmikkoa, puita. En itse käynyt yhtään kiertelemässä, että en tietysti osaa sanoa muualta kuin omasta paikastani. Tavaraa meni kaupaksi ja siinä samalla väsäsin muutaman rannekorun.

Niissä on käytetty luisia vanhoja nappeja ja lasihelmiä. Ne on tehty joustonauhaan. Hauskoja minusta, itselleni tein sinisävyisen.

10. huhtikuuta 2010

Kaulakoruja

Olin tänään henkilöstölle järjestetyssä Hyvinvointikoulutuksessa. Päivä oli ihan antoisa, varsinkin loppuosa, kun näyttelijä Tarja Pyhähuhta esiintyi meille. Tai oikeastaan hän kertoili meille hauskoja juttuja ja laittoi meidät vähän toimimaan. Ja hauskaa oli. Kyllä sai nauraa vedet silmissä.Kyllä hänellä on taito saada ihmiset mukaansa mitä hän sitten tekeekin tai sanoo.
Koulutuksen loputtua tapasin yhden hyvän ystäväni, jota tapaan aika harvoin. Sain annettua hänelle yhden tilaustyön, jonka tein eilen illalla, kun kuulin hänen tulevan kaupunkiin. Hän haluaa antaa ystävälleen ristin ja tällainen siitä tuli.
Itse risti lähempää, helmet ovat delica-helmiä ja tosi pieniä.

Tänään olen sitten tehnyt korvakoruja, kännykkäkoruja ja yhden kaulakorun ja yhden setin. Tässä ensin kaulakoru, jossa mustaa ja harmaata.

Setissä on eri kokoisia mustia kimaltavia särmikkäitä lasihelmiä, siemenhelmiä ja hopean värisiä metallihelmiä.

Huomenna jatkan koruilua tai ehkä mineilyä. Siivotakin pitäisi tietysti taas. Ja kirppiksellä ajattelin käydä, joten jotain kyllä jää tekemättä.

9. huhtikuuta 2010

Toinen palkinto

Nyt on saapunut perille myös arvonnan toinen palkinto, eli Neilille rannekoru ja lisänä korvakorut samaan sarjaan. Tämä tuntuu välillä olevan pitkässä viivassa nämä postitukset ja voittojen lähetykset. Mutta toivotaan, etä odotus on palkittu näillä koruilla.

Koruja olisi tarkoitus tehdäkin tänä viikonloppuna lisää eli kaivelen helmipakit esille ja alan suunnitella. Voi olla, että aloittelen kännykkäkoruista ja korviksista ja etenen sitten jossain vaiheessa kaulakoruihin, jos ehdin.

Tässä on aika mennyt kumman nopeasti. On ollut synttäreitä, pilkkiä ja kaikkea muuta. Iltaisin olen jaksanut katsella muiden blogeja, mutten itse ole jaksanut ajatella mitä kirjoittaisin. Nyt kun muutaman päivän saa olla itsekseen, riittää energiaa myös tänne kirjoittamiseen. Kevät tuntuu kyllä usein olevan sellaista aikaa, että se hurahtaa nopeasti ohitse. Niin kuin nyt lumet on sulaneet ihan hurjan nopeasti, kun ajattelee miten paljon lunta oli. Pyöräilykausikin taitaa alkaa ihan pian, ainakin pojat ovat sitä mieltä. Pyörien rankaat on vaan aika tyhjiä, joten pumppaushommiin tässä pitäis ruveta.

27. toukokuuta 2009

Shamballa


Aina innostuu jostain uudesta. Noita Shamballa-rannekoruja on kiva tehdä. Helmiä, jotain nauhaa tai lankaa ja makramee-solmuja. Siinä se. Iltaisin syntyy koruja tv:tä katsellessa kuin ohimennen. Shamballa sanaan yhdistetään käsitteet rauha, tyyneys, onnellisuus ja sisäinen voima. Shamballa-rannekoru antaa kantajalleen myös energiaa.

24. elokuuta 2008

Parvekkeen siivousta ja koruilua

Tänään olen ahkeroinut kaikenlaista. Parvekkeella olen siivoillut kuihtuneita orvokkeja pois ja tilalle ostin pallokrysanteeit. Nyt näyttää ihan mukavalta, kun on ne kaikki kuihtuneet kukat saanut pois. Ostin sellaiset krysanteemit, joissa on paljon nuppuja. Jospa niistä saisi nauttia sitten pitempään. Krassit kukkii vielä ja jätin pojille siementen keräämisen, kun se on niin hauskaa. Varsinkin jos oikein isoja siemeniä löytyy.
Nyt viikonlopun aikana olen tehnyt myös vähän koruja. Yhden tilaustyön meripihkasta, mutta se on vielä kesken, pitää hyväksyttää vielä tilaajalla. Sitten onkin ollut sinistä ja turkoosia korujen väreinä. Yhdestä setistä puuttuu vielä lukot, mutta itselleni tein turkoosia myös. Kaulakorun ja rannekorun. Rannekoru on tehty kumilankaan erimuotoisista simpukankuorihelmistä. Kaulakorussa on hillitymmin käytetty muotoja.

















Näköjään on joku turkoosin värin kausi menossa. Ostin nimittäin astioita alennusmyynnistä. Turkoosin väristä Teemaa. Minulla on sitä jo jonkun verran ja nyt ostin lisää täydentämään sarjaa. Samalla sorruin ostamaan kivoja juomalaseja, arvaat varmaan minkä värisiä. Kivoja turkoosikukallisia tietysti. Olivat onneks aika halpoja, 3 lasia 4 euroo.

Tein tänään vielä yhdelle ystävälleni kaulakorun. Sain häneltä sellasen rintakorun, sellasen hakaneulan, missä on kolme rengasta, joista roikkuu korupiikeissä kiviä. No, hän sanoi, että tee siitä jotain muuta. Irrottelin ne kivet ja sattumalta olin ostanut aivan samaa kivilaatua sellasina rinkuloina, joten tein sitten kaulakorun hänelle. En muista mitä kiveä ne rinkulat on, mutta ei se mitään. Olikohan taas mahdollisimman hankalasti selitetty!

15. heinäkuuta 2008

Legoja ja koruja


Tänään on taas rakennettu ahkerasti legoilla ja myös tehty maja olohuoneeseen, niin että siellä kulkeminen on hieman hankalaa. Olen joutunut siirtämään sohvaakin vähän, että pääsee parvekkeelle. Siirtäminen oli vanhemman pojan ehdotus, kun kielsin majan rakennuksen kun ei sitten pääse edes parvekkeelle. Niin että neuvottelutaitojakin tuntuu löytyvän. Jo toinen päivä ilman riitoja ja tappeluita. Alan olla ihmeissäni vaikka kai pitäisi olla onnellinen. Huusholli on taas hyrskyn myrskyn, mutta näkyypähän elämän jäljet ja tärkeintä on, että lapset leikkii, siitä olen tosi iloinen.

Huomenna luovutan uudelle omistajalle taas yhdet korut. Tumman turkooseista särmikkäistä lasihelmistä ja turkooseista siemenhelmistä tehdyt kaulakoru ja rannekoru. Katsotaan mitä tuleva omistaja on niistä mieltä. Hän halusi jotain roikkuvaa siihen eteen ja säätövaraa pituudelle. Itse pidän juuri noista särmikkäistä lasihelmistä tosi paljon, niissä on ihanaa kimallusta.

12. heinäkuuta 2008

Kukkien hoitoa

Aamulla kun jaksoin nousta ylös ja olin tehnyt kaikki aamutoimet, siirryin parvekkeelle kukkien hoitoon. Minullahan on siellä orvokkeja ja krasseja ja muutama muu kukka. Pojat halusi niitä orvokkeja, mutta minä en ole niihin kauhean ihastunut. En oikein jaksaisi nyppiä niitä vanhoja kukkia pois. Krassit on ollu pitkään väliaikaisessa "ruukuissa", sellaisissa muovirasioissa. No tänä aamuna tai oikeastaan aamupäivänä sain sitten siistittyä kaikki orvokit ja laitettua krassit kunnon ruukkuihin. Nyt olen oikein tyytyväinen, kun sain sen urakan tehtyä. Kyllä siinä menikin aika kauan. Tää elämä vaan tuntuu olevan välillä sellaista pitkäpiimäistä, että jotkut tekemättömät työt saa odottaa ja odottaa ja aika kauan.

Luin tuossa yhden vanhan lehden ja siinä eräs nainen sanoi aika osuvasti, että KARSI TAI KÄRSI. Hän tarkoitti omaa elämäänsä ja sitä miten hänellä oli liikaa töitä ja vielä ikäviä tapahtumia elämässä. Niin että pitäisi oppia karsimaan liikoja asioita tai sitten tosiaan kärsiä. Minäkin karsin sen toimimattoman parisuhteen ja sen jatkuvan pahan olon elämästäni ja pikku hiljaa ollaan menossa parempaan päin.

Korurintamallakin tapahtui tänään ja sain tehtyä yhden rannekorun ja kaulakorun. Niistä ei ole vielä kuvia, mutta tässä eilen uudelle omistajalleen lähtenyt setti.