4. maaliskuuta 2010

Lomapolskuttelua

Lomaviikko alkaa olla puolessavälissä ja nyt minulla alkoi ihan oma loma. Tiistaina lähdettiin poikien kanssa Kuopion Rauhalahteen. Matkaa tehtiin ihan rauhassa, pysähdyttiin Juvan ABC:llä ensin. Siellä putiikissa myydään nukkekoti tavaroita. Ostin vähän viinipulloja. Sitten ajettiin Varkauden porttiin ja syötiin. Sieltä lähti mukaan muutama kirja. Rauhalahteen perille saavuttiin sitten ennen kahta. Onneksi saatiin huone melkein heti, niin päästiin välipalan jälkeen kylpylään. Pojat olivat tosi innoissaan. Uusia elämyksiä olivat ulkoallas, jossa mekin uitiin lumisateessa ja kuuma-allas, jossa pojat tykkäsivät lämmitellä (minä en, liian kuumaa vettä, siellähän voi tulla hiki!). Pienempi poika sukelteli innoissaan ekaa kertaa, kun hankittiin hänellekin sellaiset sukelluslasit, missä se maski ylettää myös nenän alle. Ei tarvinnut pelätä veden menoa nenään. Muutaman kerran kyllä meni suuhun, muttei se onneksi menoa haitannut. Illalla uni maistui kaikille.
Eilen kierreltiin sitten Kuopiossa ostoksilla. Minä tein vähän hankintoja Sinellistä ja pojat olivat ikionnellisia, kun löydettiin kolme uutta U.B.Funkeysiä. Iltapäivällä taas polskimaan ja sitten ilta menikin lötkötellessä. Eivät pojat jaksaneet lähteä edes pulkkamäkeen. Tänään vielä aamupäivällä uimaan ja sitten alkoi kotimatka. Poikien mielestä oli kiva lomamatka, mutta oli kiva palata kotiinkin. Silloinhan kaikki on hyvin.

Ei kommentteja: