5. maaliskuuta 2009

Hiihtoa ja koruilua

Istun taas tässä koneen ääressä ja mietin mistä aloittaisin tämän tarinan. Asioita risteilee päässä vaikka kuinka, mutta miten saisi ne sellaiseen järjestykseen, että saisi ne myös tähän kirjoitettua.
Olin tänään pojan koulun ulkoiluretkellä hiihtämässä mukana. Nauroimme pojan kanssa yhdessä hassuille jutuille ja oli tosi mukava kuulla pojalta päivän lopuksi, että päivä oli ollut tosi kiva. Nyt molemmat pojat ovat isällään ja minä olen oleillut. Nukkunut päiväunet, lorvaillut kaupassa pitkän aikaa, käynyt mäkkärissä syömässä ja tehnyt jopa korusetin.

Pienemmän pojan on vaikea erota minusta ja lähteä isälleen. Hän taas itkeskeli sitä ja kiukutteli tänä aamuna oikein kunnolla. Kun piti lähteä ja pojat meni ulos odottamaan, niin hän meni piiloon, eikä meinannut tulla sieltä pois. Ja tietysti olisi jo pitänyt olla menossa. Kyllä ne lapset osaa ton. Kaikki tuo on varmaan reaktioita tähän meidän vaikeaan tilanteeseen ja minun jaksamattomuuteeni. Huomenna kuulen isomman pojan asioista yhteenvetoa ja sitten mietitään myös perhetyöntekijän tavoitteita meidän perheen kanssa. Toivotaan jotain järkevää viimein tulevan. Tämä on oikeastaan jonkinlainen käännekohta nyt. Jos psykologi ja lääkäri eivät keksi mitään järkevää tässä asiassa, on minun jatkettava taistelua edelleen. Käännyn sitten asiassa toisen poliklinikan puoleen vaikka lääkäri ja psyko sanoisivat mitä.

Ei kommentteja: