8. maaliskuuta 2009

Kamerakoulutusta ja matkailua

Perjantaina tuli hyvä ystäväni luokseni saamaan oppia digikameran käytössä ja samalla vähän vinkkejä tietokoneellekin. En itsekään ole mikään nörtti, joten itsekin opin muutaman uuden jutun päivän aikana. Kivaa meillä oli tosissaan, kun suht harvoin kuitenkin tavataan.
Eilinen päivä menikin sitten matkaillessa. Kaupunki järjesti työntekijöilleen halvan bussimatkan Helsinkiin. Ohjelma siellä oli vapaa. Minä kävin Ikeassa ja sitten keskustassa eri liikkeissä. Nyt on sitten uusia helmiä ja askartelujuttuja hankittu vähäsen.
Tässä on suurin osa helmistä, joita ostin. Ainakin ne suurimmat. Jonkunlaista inspiraatioita tuntuu jälleen löytyvän. Tänään vähän järjestelinkin helmipakkejani ja nyt helmet on vähän paremmassa järjestyksessä. Ja pakit pinossa, koska isompi poika tuli kotiin tänään ja hänellä on taipumusta haluta itselleen kaikkein kauneimmat helmet. Uusia ostoksiani en siis hänelle esitellyt. Tämä korusetti syntyi positiivisen perjantain iltapuhteena.




Perjantai tuntui positiiviselta myös pojan asioiden kannalta. Nyt ainakin tuntuu siltä, että asiat otetaan tosissaan ja jotain meidän avuksi tehdäänkin. Tavoitteita asetettiin ja se myönnettiin, että isompi poikani ei ole ihan tavallinen lapsi ja että hän tarvitsee apua tietyissä asioissa kehittyäkseen. Ja sitä apua myös muut tulevat antamaan, enkä vain minä. Nyt en enää tunne olevani asian kanssa niin yksin kuin ennen.

Ei kommentteja: