21. helmikuuta 2008

Intoa täynnä

Eilisestä emme voi muuttaa mitään,
huomisesta emme tiedä mitään,
joten eletään vain tätä päivää !
Eilen ja tänään olin tietotekniikka-koulutuksessa ja nyt olen intoa täynnä. Opin kuvankäsittelystä monta asiaa ja myös blogin luomisesta ja käyttämisestä monta uutta juttua. Tosi kivaa kun huomaa, että osaa jo monta asiaa ja voi myös auttaa toisia. Nyt pitäisi olla aikaa kokeilla ja "leikkiä" kaikilla uusilla oppimillaan asioilla. Viikonloppuna ehkä ehtiikin.
Vanhempi poika lähti jo isänsä luo iltapäivällä ja pikkuinen sai vielä jäädä äidin hoiviin. Kuumetta pienellä edelleen n. 39 ja olo aika vetelä. On hän sentään jaksanut vähän syödä ja onneksi juoda vähän enemmän. Exän mielestä pienemmänkin olisi pitänyt lähteä mukaan, mutta pidin pääni ja sanoin, että äidin luona on parempi sairastaa. Todella vaikea sopia joistakin asioista exän kanssa, hän kuvittelee, että minä vedätän joka asiassa. Mikä todellakin on täysin tuulesta temmattu ajatus. Ajattelen vain lasten parasta, mutta hän ajattelee vain itseään. Niin kun hän kerran sanoi, kun puhuttiin tapaamisten määrästä, että miksi hänen pitää olla yksin, että sinähän se läksit. Joopa joo.

Ei kommentteja: