30. syyskuuta 2008

Syyskuu loppuu

Aika menee hurjaa vauhtia, syyskuukin nyt loppuu. Lokakuussa on syysloma, joten aika katkonainen tulee olemaan lokakuu töissä, koska olen vielä tämän viikon kuntoutuksessa. Tänään tulin taas pojan kanssa jumppaan ja toin samalla pojille nuo pikkupöllöt, mitkä näytin viimeksi. Kovasti tykkäsivät niistä.

Kuntoutuksessa olen tainnut löytää minulle sopivan liikuntalajin. Kunhan vaan saisin sitten aikaiseksi lähteä sitä harrastamaan. Se on vesijumppa, siinä voin tehdä lähes kaikkea, eikä esim. polviin koske. Täytyy vaan nyt ottaa selvää, milloin sitä uimahallissa on. Kuntoutuksesta saamme kyllä mukaan itsehoito-ohjelmat eli jotain jumppaa, mitä voi kotona tehdä. Jospa saisi kuntoa vähän kohotettua sinne kuntoutuksen viimeiseen jaksoon, joka on tammikuussa 2010. Huomenna saamme siellä tuloksia kävely- ja suorityskykytesteistä. En odota kävelytestistä kovinkaan hyvää tulosta, ehkä suorituskykytesti meni vähän paremmin.

Koruja olen tehnyt kovasti siellä iltaisin, kun vein helmet sunnuntaina mukanani. Kauppa on käynyt ja olen tehnyt myös suoraan ihmisten toiveiden mukaisia koruja. Tilauksia on tullut ja toiveita seuraavaa jaksoa varten, joka on tammikuun lopulla. Mukavalta tuntuu, kun ihmiset arvostavat työtäni korujen parissa.

Mukavaa syksyn jatkoa kaikille ja auringonpaistetta päiviin. Kotiin palaan perjantaina.

Ei kommentteja: