30. heinäkuuta 2011

Matkan jälkeen

On se mukava tulla aina matkan jälkeen kotiin ja päästä nukkumaan omaan sänkyyn. En millään meinaa tottua noihin kapeisiin sänkyihin hotelleissa, vaikka onneksi nyt oli parisänky. Oma sänkyni on 120 cm leveä ja siinä uskaltaa ihan rauhassa kääntyä ilman pelkoa putoamisesta.
Matkalta on tosi paljon kuvia, mutta muutaman aion teille näyttää. Valinta on tietysti tosi vaikea,koska paljon oli kivoja juttuja.
Tällaisella pienellä koneella lennettiin Tanskaan.

Kiinalaisia jättirapuja oli hauska katsoa akvaariossa ja pojat pääsivät tuollaiseen kuplaan katsomaan niitä oikein läheltä.
Star wars on pojille tärkeä juttu legoissa ja muutenkin. Legolandissa olikin uusi tänä vuonna avattu star wars alue.

Poikia nauratti kovasti, kun he huomasivat varpusen legokaupungissa. Näyttää jättiläiseltä siellä.

Yksi suosikki oli Temppeli, missä istuttiin vaunussa ja ammuttiin aseilla tiettyjä värivaloja ja niistä sai pisteitä. Siellä käytiin monta kertaa. Aina tuollaiset toiminnalliset jutut on kivoja.

Pojat ajoivat myös autokoulussa, että saivat omat legoajokortit. Se olikin jännää ja vähän vaikeaa. Olivat ainoat suomalaiset sillä kertaa ajamassa. Lipat tiukasti silmillä!

Kaksi päivää Legolandissa tuli siis vietettyä, onneksi lauantaina ei enää satanut niin kuin perjantaina. Sunnuntaina vuorossa olikin sitten eläintarharetki. Ensiksi päästiin katsomaan intialaisia norsuja. Kyllä norsulla on pieni silmä, sitä taas ihmettelin.
Eläintarhassa tehtiin sellainen safariajelu bussilla ja monia eläimiä nähtiin, mutta ne kohokohdat oli varmasti ensin se, että päästiin apinoiden aitaukseen ja nähtiin apinoita ihan siinä vieressä, melkein kosketusetäisyydellä.
Toiseksi kun kuljimme omia teitämme lopuksi, löysimme vuohien aitauksen. Se oli myös kivaa, kun sai silitellä vuohia ja katsella kilien kisailua.

Gorillat oli myös mielenkiintoisia. Varsinkin kun itse olin nähnyt tv:ssä ohjelman yhdestä urosgorillasta ja se sama gorilla oli siis tässä eläintarhassa. Varma en ole onko se juuri tuo kuvassa oleva, mutta tuo gorilla mökötti itsekseen tuollaisessa luolassa.
Välillä tuntuu, että on turha lähteä ns. merta edemmäs kalaan, kun lapset viihtyisi varmaan ihan kotikaupungissakin. Leikkipuisto oli tietysti pojista kiva juttu eläintarhassa.

1 kommentti:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Upeita matkakuvia. Tervetuloa kotiin takaisin.