30. kesäkuuta 2008

Loma vähenee, työt lähenee

Niinpä on kohta loma puolessa välissä. No mullahan nyt on tavallista pitempi loma, mutta koko ajan se vaan vähenee. Tämän viikon jälkeen menen viikoksi töihin ja pojat on isällään kokonaisen viikon. Sitten jatkan vielä lomaa koulujen alkuun asti. Tänään kävin työpaikalla kattomassa onko tullu jo päätöstä siitä mun kuuden tunnin työpäivästä, mutta ei ollut tullut. Sitten voin anoa kelalta osittaista hoitorahaa. Eihän se ole kun 70 e, mutta parempi sekin kun ei mitään. Palkka pienenee kuitenkin paljon enemmän. Mutta toivon, että siitä on meille kaikille iloa ja hyötyä, että teen lyhyempää päivää.

Huomenaamulla pojat tulee kotiin. Siis aamulla klo 7.00. Yritin exälle sanoo, ett pojat vois tulla jo nyt illalla, mut ei käyny vaikka sanoin, ett exänkin olis helpompi aamulla lähtee töihin. Sanoi edes laittavansa pojat illalla ajoissa nukkumaan. Toivottavasti laittaa. Tästä varmaan huomaa tästä mun tekstistä etten oikein luota exän toimiin poikien kanssa. Niinhän se on. Vaikee on uskoo ett se pärjäis poikien kanssa ihan ok, kun ei oikein aikoinaan osallistunut mihinkään lastenhoitoon, ainakaan pyytämättä. Vaikka pakkohan sen on oppia asioita nyt kun se joutuu hoitamaan ne itse. Minä, ylivastuullinen vanhempi, en ole enää huolehtimassa. Nyt saa se alivastuullinen ottaa vastuun itse. Jospa exä kasvais vähän aikuisemmaks. Liekö utopiaa?

Poikia odottaa tuliaiset sieltä messuilta ja tässä on kuva siitä ametistionkalon palasta.

Ei kommentteja: