Tänään meillä oli pitkästä aikaa aika mukava päivä. Aamulla lähdettiin lastentapahtumaan ja siellä oli monta mukavaa juttua. Paras pojista taisi olla sellaisen lasipurkkiin tehdyn akvaarion tekeminen. Eihän pojat paljoa siihen itse tehneet, mutta lopputulos oli kiva. Onginta ja lelunvaihto olivat tietysti jälleen ohjelmassa myös. Sitten olikin jo kiire syömään. Olin luvannut, että mennään Rossoon pizzalle ja se tietysti houkutteli kovasti. No tuntuihan tuo nälkäkin jo olevan kaikilla. Päiväunien jälkeen lähdettiin ekaa kertaa tuohon lähirannalle uimaan, kun ilmakin oli siihen mitä parhain. Isompi poika uida polski täyttä päätä ja pienempi kahlaili rannemmassa. Minäkin kävin pari kertaa tekemässä pienen lenkin kauempana, kun pojat lämmitteli viltillä. Tuntuipa tosi ihanalta uida ja uudestaan kyllä mennään jos ilmat vaan on hyvät, että tarkenee.
Päivät on täynnä touhua ja illalla tuntuu jotenkin olevan puhti poissa, niin ettei mitään käsitöitä ole jaksanut tehdä. Menee enemmänkin töllöttimen ääressä istumiseksi ja tässä koneella vähän on tullu näperreltyä. Joten kuvaksi tähän yksi aiempi näpertely.
2 kommenttia:
Olipa tosiaan ihanaa, kun uimasäät eilen - vihdoin - saapuivat!
Käy kurkkaamassa blogiani, siellä on sinulle jotakin.
Uiminen on kyllä kivaa, kunhan vain tarkenee mennä veteen. Minulla taitaa olla muutaman vuoden talviturkki vielä yllä, mitä nyt siskon vuokramökillä reisiini asti uskaltauduin kastamaan. Oli niin pistelevän kylmää vettä, etten uskaltautunut pitemmälle. Mutta ehtihän tuota.
Tosi söpö tuo pikkuruinen kukkaruukku! =oD
Lähetä kommentti