14. heinäkuuta 2008

Hyvä päivä

Tänään oli pojilla tosi hyvä päivä. Varsinkin vanhempi poika oli niin rauhallinen ja leikki pikkuveljen kanssa kivasti, että ihmettelin jo että mistä nyt tuulee. Tuntuu ihan ihmeelliseltä ja odotan vaan koko ajan, että millon repee. Siis ei todellakaan vastaansanomisia, ei rumaa kieltä, ei pikkuveljen haukkumista, lyömistä, ivanaurua ja kiusaamista ollenkaan. Voiko näin jatkuakaan. Aamupäivän leikkivät niin kovasti kaikkee, ettei ehditty edes ulos ja iltapäivällä lähdettiin uimaan. Isompi poika onkin oppinut taas vähän lisää ja polski ihan innoissaan. Sitten innostuivat vielä rakentamaan hiekkajokia rantaan, eivätkä tietysti ois lähteneet pois. Illalla rakentivat legilla ja nauroivat yhdessä niin, että mun piti jo sanoo, ett vähän hiljempaa. Kylläpä tuntuikin hyvältä tuo sopuisa leikki.
Yhden kaverin kanssa päätettiin lähtee Kotkan meripäiville. No pääseehän sinne, mut majapaikan saaminen olikin kiven alla. Soitin varmaan ainakin kahdeksaan paikkaan, ennen kuin löytyi yksi yhden hengen huone, johon saa lisävuoteen. Ja se on vielä 15 kilometrin päässä Kotkasta. Sen nyt varasin, kun arvelin ettei parempaakaan löydy enää. Kuulemma varauksia alkaa tulla jo vuoden alussa ja jotkut varaa jo edellisenä vuonna suoraan seuraavaks. Taitaa olla suositut pippalot. En ole koskaan käynyt, mutta nyt lähdetään kattomaan.

Ei kommentteja: