7. heinäkuuta 2008

Mahatautiako?

Hyvin alkoi työviikko. Viime yönä oksensin ja aamulla sain kyllä puuron syötyä ja lähdin töihin. Aika hyvin päivä sujui, vaikka mahassa kiertikin välillä. Ruokaa söin, enkä enää voinut pahoin. Edelleenkin mahassa tuntuu kummalliselta. Mahatautia on kuulemma taas liikkeellä. Pakko oli oikeestaan mennä tänään töihin, kun sieltä puuttui yks ihminen. Tai pakko ja pakko, mut onneks pystyin olemaan töissä koko päivän. Eiköhän tämä tästä ala parantua, pari päivää kiertää mahassa ja sit taas on entistä ehompi. Ei ehdi edes laihtua tässä mahataudissa, kun se kestää niin vähän aikaa.

Eilen oltiin poikien kanssa kirpputorilla myymässä kaikenlaista kamaa ja koruja. Pojatkin oli tehny kännykkäkoruja ja korvakoruja. Aluksi pojat oli tosi kärsimättömiä, ett miks meiltä ei kukaan osta mitään, mutta sitten ääni muuttui kellossa, kun tuli ostajia. Innoissaan tietysti olivat kun saivat vähän rahaa. Annoin vielä joistakin heidän myydyistä vaatteista rahat heille. Olipa onnellisia poikia. Luulen, että haluavat uudestaankin lähteä myyntihommiin. Exä haki pojat sitten yhdentoista aikaan ja semmonen kakspuoltuntinen myyntihommissa riitti ihan hyvin.Nyt pojat on sitten kokonaisen viikon isänsä luona kun sillä on loma.

Nyt esittelen teille sellaisen ennen ja jälkeen kuvaparin. Jotain olen saanut nimittäin aikaiseksikin. Kyseessä on peili, Ikeasta ostettu pieni peili, jossa on leveät puiset kehykset. Eli peili ennen ja jälkeen muodonmuutoksen. Olisiko pitänyt kultakiemuroita laittaa enemmän vai onko yksinkertainen kaunista? Kommentoida saa.

Ei kommentteja: