Tässä olikin monta päivää tyyntä ennen myrskyä. Soitin aamusta jo exälle sopiakseni seuraavasta tapaamisesta, kun kirppis olisi taas sunnuntaina ja pojat lähtis sinne aamupäiväksi ja exä hakis ne sieltä. Kysyin, että sopiiko, no sitä piti miettiä taas joku tovi. Sit kyllä kysyin, ett voisko se ottaa vanhemman pojan jo vaikka tänään, mutta ei käynyt. Eli se valittaa ettei saa poikia tarpeeks ja sit kun tarjotaan niin ei käy. Olisin halunnut pojat vähäks aikaa erilleen, kun alkoi taas olla sellasta tuo meininki.
Isompi poika ei nukkunu taaskaan päikkäreitä ja niiden jälkeen lähdettiin sisävesiristeilylle. Siellä meni aika mukavasti, mutta illalla raivari tuli kun piti lähtee nukkumaan. Pienempi sai jäädä vielä valvomaan, kun oli päivällä nukkunut. Se taisi ottaa niin paljon isompaa pattiin, ett taas nyrkit heilu ja tavarat lensi. Sain pienemmän säästymään nyrkeiltä, mut lopulta jouduin taas istumaan pojan päällä, kun hän ei alkanut rauhoittua. Hän ei voi sietää sitä, että häntä määrätään, siitä saa aina kuulla. Hän kuvittelee tosiaan voivansa päättää ja määrätä kaikista asioista. Unessa hän oli sitten jo klo 19.45. Eli väsymystä oli kuitenkin aika lailla. Aamulla kaikki on varmaan toisin tai sitten ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti