Masentaa

Taas on viikonloppu mennyt. En siis saanut yhtään postausta aikaiseksi viime viikon aikana. No eipä ole ihme. Elämä on ollut yhtä helvettiä suorastaan taas. Varmaan vaikein viikko puolentoista vuoden aikana. Masennus on iskenyt kyntensä minuun yhä syvemmälle. Tuntuu, että elämästä ei tahdo löytyä ilon aiheita enää ollenkaan. Joululoma on alkanut, isompi poika on mennyt isälleen jo ja pienemmän kanssa ollaan kahden. Pinna on kireellä jopa nyt vain pienemmän kanssa ollessa. Tiistaina pienempikin lähtee isänsä luo. Sitten minulla on viisi päivää ihan itselle ja tuntuu, että koskaan aiemmin se ei ole tullut enemmän tarpeeseen kuin nyt. Aatto-iltana menen siskoni luo, mutta sitten varmasti olen lopun ajasta yksin. Nukun, tuijotan töllöä, teen mitä huvittaa tai sitten en tee mitään. Nyt tarvitaan täydellistä nollausta, vaikken tiedä auttaako se lopulta tilannetta parantavasti. Kyse on edelleen vanhemman pojan asioista ja siitä, ettei mitään edistystä ole tapahtunut. Olen saanut tarpeekseni siitä, töissä on taas vaikeaa, enkä kestäisi yhtään pieniäkään vastoinkäymisiä. En jaksaisi olla sosiaalinen töissä enkä kotona, kaikki vaatii suunnattomia ponnisteluja. Siis suomeksi sanottuna masentaa.