Täytyisi varmaan kiittää esimiestäni siitä, että olen saanut sisuni takaisin ja aion taistella työpaikastani. Vaikka hän varmaan toivoo muuta. Eilisessä palaverissa minulle tuli tunne, että minut halutaan pois sieltä työpaikalta. Mutta minäpä en niin vaan suostu lähtemään. Ja uskon, että ylempi esimies on minun puolellani. En vaan ole häntä vielä tavoittanut, mutta maanantaina jatkan yrittämistä. Jos tähän asti olen jollain lailla säälitellyt itseäni ja tuntenut itseni alakuloiseksi ja masentuneeksi niin eilinen palaveri sai minut kyllä heräämään ja "paranemaan". Sisuunnuin todella toivuttuani ensi järkytyksestä ja tunnen oloni hyväksi ja olen todella valmis taistelemaan. Tämä on nyt pitkästä aikaa sitä minua mikä olen ollut joskus. Ja voi vitsi, että tuntuukin hyvältä. Olen valmis taisteluun jälleen kerran ja minähän olen tässä poikani oikeuksien puolesta taistelleena oppinut aika paljon. Eipä arvaa esimieheni mitä hänellä on vielä vastassaan.
Juttelin tänään työsuojeluvaltuutetun kanssa ja häneltä sain myös tosi paljon kannustusta ja tukea tässä asiassa. Hän oli mukana siellä palaverissa, kylläkin aika hiljaisessa roolissa, mutta tukena kuitenkin.
Suunnitelma on nyt se, että aion ensi vuoden, siis syksystä kevääseen, tehdä 4:n tunnin päivää nykyisessä työpaikassani. Tuon vuoden aikana varmaan selkiytyy, mitä sitten teen. Jatkanko samalla alalla, samassa työpisteessä, siirrynkö toiseen työpisteeseen vai lähdenkö esim. opiskelemaan. Paljon mietittävää, mutta uskon, että asiat selkiytyvät pikku hiljaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti