Töihin!

Niin se vaan on viisi kuukautta kotona vierähtänyt, eikä tehnyt heikkookaan. Olen ilmeisesti sellainen ihminen jolla tekemistä riittää oli sitten töissä tai ei. No silloin alkuvuodesta taisi olla enemmän sellaista aikaa, ettei edes jaksanut tehdä mitään. Ja henkisesti oli välillä tosi vaikeaa. Nyt on asiat onneksi huomattavasti paremmin. Olen jotenkin hyvin levollisella mielellä, vaikka muuta voisi kuvitella, kun näin pitkän ajan päästä lähtee töihin. Mutta minä olenkin tehnyt itselleni selväksi suhteeni työhöni ja tuohon työpaikkaan, joten kaikki on sen suhteen kunnossa. Katsotaan saako mikään noita ajatuksiani myllertämään vai ei.
Isompi poika tuli kotiin iltapäivällä. Käsivarret on palaneet, joten vaatii nyt vähän enemmän niiden hoito terveeksi. Iho on niin herkkä, että jos ei heti ekojen paahteisten päivien aikana muista aurinkovoidetta, niin käy näin. Kai se on pojalle pitkähihainen laitettava päälle huomenna. Poika oli tosi iloinen, kun saa mennä kahdeksi päiväksi mummon hoitoon. Tuntuupa mukavalta. Ja pienempi poika oli onnellinen, kun näkee minut huomenna jo, vaikka tulee vasta tiistaina kotiin. Tuntuu aivan uskomattoman ihanalta, että lapset pitävät läheisistään ja haluavat olla heidän kanssaan. Kai se vaan on niin, että vähemmän on enemmän myös ihmissuhteissa. Tai uskon ainakin niin, että muutama tosi läheinen ihmissuhde on merkittävämpi asia, kuin monta ei niin läheistä. Ja lapsille riittäisi varmaan vähempikin määrä kontakteja päivittäin, kuin mitä päiväkotiryhmissä tai koululuokissa on. Onneksi kesällä ja lomalla saa nauttia siitäkin.