27. heinäkuuta 2008

Väsynyt mutta onnellinen

Olen palannut kotiin Kotkan reissulta. Reissu oli mukava ja antoisa ja aion palata Kotkaan toistekin. Reissuun lähdettiin minun autollani ja minä tietysti halusin ja toimin kuskina. Ajoimme suoraan Kotkan keskustaan ja meripäiville. Kylläpä siellä olikin vilinää ja tosi paljon ihmisiä. Meripäiväthän oli alkaneet jo torstaina. Suuntasimme meripäivien areenalle ja siellä esiintyi Lauri Tähkä ja elonkerjuu. Ja se oli HYVÄ. Sitten majoittumaan ja syömään. Illalla takaisin areenalle ja se olikin jo pettymys. Näimme Jean S:n (samaa kuin ennenkin, nyt jo tylsää) ja Bonnie Tylerin (suuri pettymys, raspikurkku oli vielä kamalampi raspikurkku, voisi lopettaa jo esiintymisen). Esiintyjien välillä oli pitkät tauot emmekä jaksaneet odotella enää. Muutenkin alueella oli silloin illalla niin paljon porukkaa, että liikkuminen oli välillä hankalaa ja esiintymistelttaan ei kannattanut edes yrittää. Sieltä oli loppunut happi jo ajat sitten ja ehkä sen olisi kestänyt jos olisi ottanut tarpeeksi alkoholipitoisia juomia. Jotenkin vaan ei kiinnosta enää tuo pämppääminen muutenkaan ja olinhan minä autolla. Siispä nukkumaan.
Sunnuntain anti olikin sitten erilaista. Musiikkia emme enää kuunnelleet vaan ensin suuntasimme Maretariumiin. Siellähän on akvaarioissa esillä kaikki Suomen kalalajit. Se oli kiva paikka ja jos joku ei ole siellä vielä käynyt, suosittelen lämpimästi varsinkin lasten kanssa menijöitä. Minäkin aion viimeistään ensi kesänä viedä pojat sinne. Sen jälkeen kävimme vielä uudessa juuri nyt heinäkuussa avatussa merimuseo Vellamossa. Sekin oli erittäin mielenkiintoinen ja ainakin uskoisin, että sielläkin on myös lapsille paljon mielenkiintoista nähtävää.
Yllätyin itsekin siitä, kuinka nopeasti opin autolla liikkumaan Kotkassa ja sen ympäristössä. Vielä pari vuotta sitten en olisi uskaltanut lähteä kuskiksi vieraaseen kaupunkiin. Tuo antoi taas paljon itseluottamusta autolla liikkumiseen ja uskallan paremmin lähteä poikien kanssa perjantaina taas reissuun. Kaikenkaikkiaan tosi kiva reissu mukavan porukan kanssa (yksi naisystäväni uuden miesystävänsä kanssa). Kukaan ei nipottanut mistään eikä kellään ollut hoppua vaan saatiin nauttia kauniista Kotkasta ja ihanan kesäisestä säästä.

Ei kommentteja: