19. toukokuuta 2009

Ei paluuta

Ilmeisesti mulla ei ole paluuta enää entiselle työpaikalle kuin kesäksi vain. Kyselin tänään poikaa hakiessa mitä olivat palaverissa pohtineet asiasta. Sieltä alkoi tulla sellainen litania asioita miksi minä en voisi sinne mennä, että päätös on ilmeisesti jo tehty. Sanoinkin, että olen kyllä eri mieltä, mutta eihän mun kannata mitään sanoa. Ajattelen aivan eri tavalla kuin siellä ilmeisesti suurin osa porukasta. Tai enhän minä ole kaikilta kysellyt. Herättää kyllä aikamoista katkeruutta, että näin ihminen savustetaan jostain pois osaksi sen takia, että aion tehdä mulle lakisääteisesti kuuluvana 20 tuntia viikossa. Ja vielä tähän kaikkeen vedetään vielä pienemmän pojankin asiat mukaan. Kyllä taas taistelutahto laantui, kun tuulimyllyjä vastaan on aika turhaa taistella. Muut tuntuvat tietävän niin hyvin kaikki asiat, sekä työhommat että pojankin asiat. Hienoa että on niin viisaita ihmisiä olemassa.


Pitää kai ruveta taiteilijaks tai jotain muuta hommaa tekemään. Mutta ennen omia taiteita, tässä taas kierrätystaidetta.

1 kommentti:

irkku kirjoitti...

No johan on touhua. Hyi hitto! Tuohan kuulostaa aivan mielivaltaiselta toiminnalta. Toivottavasti saat sisua pistää porukan kuriin ainakin pikkupojan asioiden suhteen, niihin on aivan turha vedota!