30. marraskuuta 2009

Minimatkalaukku


Nyt voisi joku lähteä matkalle, kun on matkalaukkukin valmiina. Ei vain taida olla ketään matkalle lähtijää, joten kerronpa teille matkalaukun valmistumisesta. Suunnitelma laukusta oli hautunut päässä jo pitkään ja nahkat odottaneet myös laatikossa. Viimein keksin sen, mitä voisin käyttää laukun pohjana. Pohjamateriaalina on pieni pahvilaatikko, jossa on ollut nitojan niittejä. Päällystin laatikon maalarinteipillä ja halkaisin sen sitten mattoveitsellä niin, että se jäi kiinni toisesta reunasta.


Seuraavaksi sisustin laukun ohuella kankaalla. Reunat oli hieman hankalia saada siististi, mutta olen silti ihan tyytyväinen. Sitten laukun päälle nahkaa ja kapeat suikaleet päätyihin.


Sitten löysin ohuempaa nahkaa, josta laitoin suikaleet laukun päätyreunoihin, ettei alemman nahkan saumat näy. Ohut nahka taipuikin yllättävän hyvin myös kulmiin.


Seuraavaksi olikin vuorossa kantokahva, johon osia löytyi korulaatikosta. Sitten pitikin miettiä jo miten laukun saa pysymään kiinni ja teinkin siihen tuollaiset kiinteät hihnat, jotka samalla lukitsevat laukun. Niissä myös käytetty samanlaisia metallirenkaita kuin kahvassa.


Täytyy sanoa, että maalarinteippi ja ihan tavallinen erikeeper-liima ovat miniaskartelijan parhaat kiinnitysmateriaalit. Niillä pärjää tosi pitkälle ja ovathan ne myös edullisia ja löytyy melkein joka kodista.

1 kommentti:

tilkkutiina kirjoitti...

Ihana matkalaukku!Kyllä toiset sitten osaa...Iloista tammikuuta:)