Aamustahan meidän piti lähteä mummoa virpomaan, mutta suunnitelmiin tuli muutos vanhemman pojan raivarin takia. Hän aamulla taas kiusasi pikkuveljeä, löi tyynyllä ja potki ja olin varoittanut jo, että viikkoraha lähtee jos hän jatkaa sitä. No homma jatkui ja viikkoraha lähti ja raivari tuli. Huuto oli kova ja sain taas pidellä häntä, ettei raavi minua naarmuille. Tosi koville otti taas rauhoittuminen ja pitkään siinä meni. Ei päästy myöskään ulos aamupäivällä, koska poika ei mennyt aamupissille, eikä hammaspesulle eikä vaihtanut vaatteita. Ajattelin, että jospa hän itse huomaisi, että olisi kiva mennä ulos. No hän huomasi sen vasta noin klo 16.00 ja olisi edelleen halunnut pitää pyjaman ulkovaatteiden alla. Kynnet leikattiin tosi lyhyeksi päiväunille mentäessä kun silloinkin sai hepulin.
Kyllä olisi hyvä noiden psykologien ja muiden tahojen joskus nähdä tuo meidän poika täällä kotona raivarin kourissa. Kun mikään ei auta, kaikki keinot tuntuu olevan kokeiltu, niin mitähän he ehdottaisivat. Tuntuu, että kukaan ei usko sitä mitä se on. Raskainta varmaan on juuri se, että yksin taistelet tämän asian kanssa, eikä tukea tule kuin muutamalta ihmiseltä jotka ymmärtävät tilanteen.
No, työviikko alkaa taas ja hieman muutakin ajateltavaa väkisin tulee. Väsyttää vaan jo valmiiksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti