Rantaleikkejä ja komistuksia

Eilinen päivä oli taas aikamoinen kun pojat tuli kotiin. Ajattelin, ett en kestä kyllä tätä, mutta onneks se oli vaan se kotiintuloahdistus tai joku sellanen isommalla pojalla. Mikään ei käy, mua et määrää, en tee sitä, en syö tätä jne. Onneksi tänään on ollut jo parempi päivä. Isompi sanoi jopa pienempää parhaaksi kaverikseen ( perui sen kyllä myöhemmin ) ja sanoi ett kyllä täällä äitin luona on kivaa, kun oltiin uimarannalla. Huomenna vaan on menossa isänsä luo kovasti. Yritin sanoo, ett mun kanssa ei oo sovittu mitään, ett ei se ihan niin vaan käy.
Yks tuttu viestitti, ett mut on nähty jonkun komistuksen kanssa kaupassa. Olin ihan H:na, ett mitä nyt. Joku erehdys on tapahtunut varmaan tai sitten minulla muistinmenetys, kun en muista ketään komeaa miestä kaupassa vierelläni olleen. Näin ne juorut varmaan alkaa, kun joku on näkevinään jonkun ja kertoo toisille jne. Valitettavasti jouduin toteamaan, etten edes kaipaa ketään komistuksia vierelleni sekoittamaan elämääni. Olen varmaan päässyt liikaa vapauden makuun, en halua ketään sanelemaan mitä voi tehdä ja mitä ei ja minne voi mennä, milloin ja kenen kanssa. Mulle riittää tällä hetkellä kaksi miespuolista henkilöä tässä huushollissa. Koitan pärjätä heidän kanssaan mahdollisimman hyvin.
Sain muuten menemään läpi sen majaleikin siirron tuonne lasten huoneeseen. Siellä on nyt parempi ja suurempi maja kuin entinen, joten vielä toistaiseksi kaikki hyvin sillä rintamalla.