12. lokakuuta 2009

Hengenahdistusta ja lääkärileikkiä

Viime yö meni pojan kanssa pyöriessä. Ei kumpikaan saatu oikein nukuttua, kun poika yski ja hengitys oli aika työlästä. Aamulla soittelinkin sitten päivystykseen ja lähdettiin siellä käymään. Pienessä ylämäessä poika itki ettei saa henkeä. Terveyskeskuksessa poika sai sitten spiralla Ventolinea ja hengitys alkoi kulkea paremmin. Käytiin myös keuhkokuvassa. Astma-diagnoosia ei voi antaa, kun on flunssainen ja kuumeinen, mutta luulen, että se on meillä edessä vielä joku päivä. Tuntuihan tuo hengitys vieläkin olevan aika nopeaa ja pinnallista, vaikka Ventoline-lääkitystä lisättiin. Pojalla on ollut ns. infektio-astma, jolloin aina flunssassa hengitys vaikeutuu ja joutuu käyttämään lääkettä. Kotona sitten alkoi tietysti lääkärileikki ja lääkärin vehkeet kaivettiin esille. Jostain piti keksiä röntgen-laite ja spira. Onhan se hyvä, että lapsi leikissä pystyy sitten käsittelemään vaikeita tai jännittäviä tapahtumia. Lääkärissä käynnistä jäi onneksi kuitenkin ihan hyvä mieli, kun sai sieltä kaksi tarraa.
Yhden amigurumin olen saanut valmiiksi. Tämä on tilaustyö ja menee lahjaksi. Minusta se on aika onnistunut, tuollainen pöllämystynyt pöllö. Kokoa sillä on vähän enemmän kuin tavallisesti tekemilläni. Korkeutta n. 18 cm.

2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Hienon näköinen pöllö! Toivottavasti siellä voidaan jo paremmin.

Olet sinä jotakin muutakin saanut aikaan, kun tänään tipahti luukusta kilppari kauniin kortin kera. Kiitos ! :)

P

Flikka kirjoitti...

Toivottavasti lapsesi voi jo paremmin. Ihana tuo pöllö, todellakin pöllämystyneen näköinen! :)