15. kesäkuuta 2008

Kotona on kiva olla

Joskus joku sanoi minulle, että pitäisi lähteä ihmisten ilmoille ja vähän viihteelle. No saan aina selitellä, että ei kiinnosta, että haluan olla kotona. Kun vielä olin exän kanssa, en ollut juuri koskaan yksin kotona. Nyt nautin suunnattomasti siitä, että saan olla yksin kotona. Minulla ainakin riittää tekemistä täällä kotona ihan vaikka välillä muille jakaa. Varmasti sitten jos en enää keksi tekemistä lähdenkin jonnekin, mutta vielä sitä hetkeä ei ole tullut, enkä usko, että kovin pian tuleekaan. Onko se niin ihmeellistä jos ihminen nauttii omasta seurastaan, taidan olla hieman erakoitumiseen taipuvainen, ainakin välillä.

Koruja olen tehnyt edelleen, lähinnä korvakoruja ja kännykkäkoruja, mutta en nyt niitä ruvennut kuvaamaan. Yhden kaulakorunkin tein tänään melkein valmiiksi ja monta on suunnitteilla. Nyt pitää vaan ootella tilausta tulevaksi, kun osa materiaaleista loppui.

Suunnittelin tänään vähän missä kaikissa paikoissa voitaisiin poikien kanssa käydä. Tässä ihan kotikaupungissa ja lähistöllä on monta paikkaa missä voisi poikien kanssa käydä tutustumassa. Pikkuinen risteilykin tuossa sisävesistössä olisi pojista varmaan kova juttu. Se täytyy toteuttaa heti kun ilmat sallii, ettei vaan jää tekemättä. On useamman vuoden ollut jo mielessä, mutta jäänyt vaan aina.

Ei ihan näin isolla laivalla, mutta kuitenkin luulen, että se on pojille elämys.

Ei kommentteja: