Tänään ajelin töistä kotiin iltapäivällä ja ihmettelin yksissä liikennevaloissa, että miksi taakse tullut auto jäi niin kauas minusta. Väliä jäi ainakin kahden auton verran. No huomasinpa sitten, että exähän se siellä. Se ei voinut siis ajaa mun taakse jonossa vaan jäi sinne kauas taakse. Luuli vissiin, etten huomaa sitä. Päinvastoin tuo herätti vielä enemmän huomiota. Kai se inhoo mua niin paljon, ettei autojonossa voi tulla mun taakse. Valojen vaihduttua se lähti tosi hitaasti liikkeelle ja jättäytyi edelleen kauemmas. Mä painoin kaasua ja painelin menemään, hitto kun taas ärsytti tollanen.
Huomenna pojat tulee kotiin ja käyn juttelemassa taas vanhemman pojan asioista psykologin luona. Katsotaan nyt olisiko sillä mitään ajatuksia meidän arjen parantamiseksi. Mulla ainakin omat keinot on kaikki jo kokeiltu eikä mikään tunnu auttavan, kuin ehkä hetken. Asiaa ei auta yhtään se, että exä ajattelee niin, ettei mitään vikaa olekaan, muuta kun, että mun pitäis katsoa peiliin. Revi siitä sitten huumoria!
Ilon hetkiä löytyy onneksi myös tästä päivästä. Aamulla menin päiväkodilla moikkaamaan pienempää poikaa ja on se ihana nähdä pojan hymy, kun hän näkee minut. Se kyllä pelastaa päivän. Ja sitten hän vähän aikaa istui sylissä ja pusunkin sain. Varmaan pojallekin tuli yhtä mukava olo kuin minullekin. Lopuksi vielä pienen pojan päällä äidin iso takki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti