16. kesäkuuta 2009

Amigurumit nro 13 ja 14

Tässä teille uutta satoa. Aivan tuoreet porkkana ja banaani. Ja banaani on tehty ihan omasta päästä, valmista ohjetta ei ollut. Nyt varmaan uskaltaa tehdä muitakin kun tuo onnistui niin hyvin. Onhan se tietysti suora, mutta en anna sen häiritä. Uusia ameja on tulossa, virkkaus on taas kivaa, kun sain ne uudet kirjat.
Loma alkoi sitten tänään. Nyt saa taas olla töiltä rauhassa ensin neljä viikkoa ja sitten yhden työviikon jälkeen vielä kaksi viikkoa. Eilen palaveerattiin sen mun ensi vuoden työn tiimoilta ja tämän lyhyen työrupeaman arvioinnin merkeissä. Siellä selvisi myös se, että palkkani tippuu n. 150 e kuussa. Sitten saan vielä sitä 52,29 % siitä palkasta. Pieneen menee palkka, mutta vastaavasti verotus pienenee ja asumistukikin nousee. Joten, eiköhän me pärjätä. Täytyy vaan asettaa menot tulojen mukaan. Turhia juttuja ei hommailla tuosta vaan. Hankintoja täytyy harkita vähän tarkemmin. Kirjojen ostot ja lehtien tilaukset jäihin. Kirpputoreja ahkerammin kiertämään ja sinne myös itse myymään. Turhaa tavaraa löytyy varmasti meidänkin nurkista.

Ei kommentteja: