22. kesäkuuta 2009

Päivitystä

Tein tässä hieman päivitystä tuossa tiirailtavien listalla. Siellä oli monta sellaista, jossa usein kävin eikä niissä ollut uusia postauksia ollut pitkiin aikoihin. Joten poistin niitä listaltani. Uusia sinne tuli tilalle muutama. Amigurumiblogeja lähinnä. Jos löytyy muita kivoja blogeja voin niitä taas lisäillä listaani.
Ollaan pienemmän pojan kanssa oltu eilisestä aamusta kahden. Onneksi leikkikaveri on löytynyt pihapiiristä, niin ettei minun ole tarvinnut koko aikaa leikkiä hänen kanssaan, tai kuunnella valitusta ettei ole mitään tekemistä. Olen saanut sitten itse vähän siivoiltua ja järjesteltyä tätä kaaosta. Sain kirppispaikankin varattua kahdeksi sunnuntaiksi heinäkuulle, joten koruja ja muuta myytävääkin pitäisi saada tehtyä. Ensimmäiseem kirppikseen on melkein kaksi viikkoa aikaa, joten jotain ehtii vielä tehdä. Koruja on jonkin verran jo valmiina ja shamballa rannekoruja. Amigurumeja voisi virkata ja vähän muita juttuja tehdä jos ehtii. Katsotaan nyt. Ensi viikonloppuna on taas Ylämaalla ne Jalokivimessut, joten sinne suunnistan varmaan lauantaina. Jospa uudet materiaalit taas innostais koruntekoon. Nyt olen lähinnä virkkaillut, niin kuin varmaan olette huomanneet.

Ei kommentteja: