13. tammikuuta 2009

Amigurumi nro 8

Aloin juuri tuossa miettiä, että onkohan mulla kaikki tehdyt amigurumit tuossa laskuissa mukana. Ei ihan taida olla, vaan sellaiset jotka on tehty juuri ohjeiden mukaan. Sellaiset vähän omat sovellukset, kuten karvapöllöt ja muut taitaa olla pois laskuista.

No nyt on kuitenkin valmistunut uusi, tuollainen pikku koira. Isompi poika halusi sellaisen itselleen. Ja sille pitää tietysti tehdä vielä pentu, joten koukulla riittää töitä. Tuon koiran kuvaaminen oli hieman hankalaa, koska sillä on niin iso ja painava pää, ettei se oikein meinannut pysyä istuvassa asennossa.

Olen muuten laittanut tuonne sivupalkkiin kuvan, jossa näkyy aina uusin amigurumi. Luulen, että se motivoi minua hieman, jos siellä alkaa olla liian kauan sama kuva.

Isommalla pojalla ja minulla on yksi yhteinen projekti. Poika on tehnyt koulussa käsityötunnilla itselleen huopakankaasta ommellun nuken, jonka nimi on Eemu. Sen hän sai jouluksi kotiin. Minä sain sitten ensiksi tehdä sille tukan. Seuraavaksi virkkasin sille housut ja poika itse ompeli sille tonttuhatun. Nyt minun pitäisi aloittaa virkkaamaan sille takkia. Laitan sitten kuvia tänne siitä, kun saan takin valmiiksi.

Ei kommentteja: