Vein tänään pienemmän pojan isälleen yhteisen jumpan jälkeen. Häntä itketti, kun tulee minua ikävä. En oikein voinut muuten lohduttaa, kun sanomalla että saa itkeä jos on ikävä ja itkettää ja pyytää iskältä, että saisi soittaa minulle sitten jos oikein ikävä tulee. Joskus exä ei ole antanut hänen soittaa mulle ja nyt sanoinkin exälle, että antaa pojan soittaa jos hän haluaa. Pitää nyt itse soitella sitten useammin. Tuntui jotenkin taas niin haikealta, vaikkei tämä ole kuin 10 päivän kuntoutusjakso. Mutta on se vaan pikkupojalle kaksinkertainen aika olla isänsä luona yhtä päätä.
Mulla on pakkaaminen vielä aika huonolla tolalla, kun en ole pakannut vielä mitään. Kaipa sitä aamulla ehtii kun pistää oikein töpinäksi. Pitäisi vielä vaan tiskatakin ja vähän järjestellä paikkoja, mutta katsotaan mitä aamulla ehtii. Täällähän ne odottaa sitten kun tulen lauantaina kotiin. Sunnuntai-iltana ajelen sitten taas takaisin. En viitsi jäädä sinne viikonloppuna, kun ei siellä ole mitään ohjelmaa silloin. Mielummin tulen kotiin rentoutumaan. Kertoilen sitten samalla fiiliksistä tännekin. Nyt on lähdettävä nukkumaan, että jaksaa jotain huomennakin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti