Onkin jo vierähtänyt tovi siitä, kun viimeksi kirjoitin. On ollut vaikeaa, raskasta, positiivista, raivaria ja kaikenlaista. En ole oikein jaksanut taaskaan tehdä paljon mitään, vaikka olen ollut kotona. No pääasia on ollutkin se, että saan tiskattua ja vähän paikkoja järjesteltyä ja levättyä. Olen yrittänyt myös käydä pienellä aamukävelyllä aina aamuisin (tietysti). Pienet päiväunet kuuluu myös ohjelmaan, jotta jaksaa paremmin. Silti itku tulee pienistäkin asioista ja varsinkin jos jollekin pitää kertoa omasta tilanteesta.
Torstaina olin vanhemman pojan iltapäiväkerhossa ohjaamassa helmitöiden tekoa. Menen vielä maanantaina uudestaan, kun joiltakin jäi hommat vähän kesken. Siellä oli innokkaita helmeilijöitä ja jotkut olivatkin tosi näppäriä käsistään.
Töissä on tullut kylmää vettä niskaan ja tuntuu, että lyötyä vaan lyödään. Pomo miettii mihin voisi sijoittaa minut ensi syksystä. Olen ongelma, jos teen edelleen kuutta tuntia ja jos olen edelleen masentunut jne. Jotenkin tuntuu siltä, että hän kuvittelisi minun itse voivan vaan päättää, että rupean taas työkykyiseksi. Vähän lohdutti, kun pojan asioita hoitava lääkäri sanoi tänään, että kyllä ne muut tahot arvioi minun työkykyisyyteni. Ja, että voi olla että menee pitkään ennen kuin voin töihin palata. Mutta kuinka pitkään, sitä ei vielä tiedä kukaan.
Yhtenä aamuna katsoin itseäni peilistä ja tunsin itseni tosi vanhaksi ja väsyneeksi. Tuntuu, että vuodessa olisi vanhentunut monta vuotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti