23. elokuuta 2009

Kipuja

Ei ole kivut hävinneet, päinvastoin. En tiedä onko käteni tulehtunut pistoskohdasta, mutta se on turvoksissa, kuumottaa ja kipeä. Sitten säryt niskassa ja hartioissa on levinnyt selkään, joten mietin, että onko flunssa vai sikatauti iskemässä. Vai johtuuko kaikki siitä rokotuksesta. Pitää huomenna soittaa sinne terveydenhoitajalle. Särkylääkettä on saanut syödä ja silti on kylmä hiki koko ajan. Lapset tulivat kotiin, mutta enpä siitä kovin jaksanut iloita, kun on niin huono olo.
Tässä näkyy nallet ylhäältäpäin puutarhassaan. Keskellä tuolissa istuu uusin löytöni sylissään pieni muovinen nalle. Vauvaa ei nyt näy, koska se odottaa vaunujensa valmistumista. Edestäpäin puutarhaa on vaikea kuvata, koska kasvihuoneen "lasit" ovat sellaista muovia, josta heijastuu kaikki ja valoa ei oikein riitä nyt ilman salamaa.Vielä kuvassa poikien löytämät hieman kärsineet posliinikoirat ja kirppikseltä löytämäni myös jo hieman kuluneet "puutarhatontut". Kohta puutarhaan ei enää mahdukaan muuta, mutta vielä haluaisin sinne lintujen juoma/kylpyaltaan. Suunnitelmaa jo hieman on, katsotaan milloin se toteutuu.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Toivottavasti kivut hellittää! Löysin tänään tämän sinun blogisi ja olen jonkin verran tätä lueskellut.

Nuo Amigurumit ovat hauskan näköisiä. Voisitko suositella jotain kirjaa, millä päästä alkuun?

Anonyymi kirjoitti...

Hei, taas! Toivottavasti puhelu terveydenhoitajalle onnistuu, tai lääkärissäkäynti. Olen taas ahminut tätä sinun blogiasi, mutta nyt tarvitsee lähteä liikenteeseen.

Tuli taas kysymys vastaan. Eli täytyykö tuohon Picasaan ostaa lisenssi / romppu, vai saako sitä jotenkin muuten?

Tuikku kirjoitti...

Hei vaan, amigurumit minä aloittelin Ana Paula Rimolin kirjasta Amigurumi world, seriously cute crochet. Tilasin sen netin kautta. Picasa on ilmainen ohjelma ja löydät sen googlettamalla, Picasa 3, on uusin versio.
Tänään oli jo parempi olo kipujen suhteen ja kuulin työkaverilta, että rokotuskohta voi olla viikonkin kipeä. Otan lääkettä ja laitan geeliä!