7. heinäkuuta 2009

Taitajat kartalla

Craft on the map, 6.-10.7.2009. Tuollainen tapahtuma on parhaillaan menossa Mikkelin seudulla. Paikalliset käsi- ja taideteollisuusyritykset esittäytyvät. Eri paikoissa voi tutustua tuotteiden valmistukseen ja jopa itse valmistaa esim. korun tai muuta. Minä olen tänään käynyt useammassa paikassa keräämässä tarran taitajapassiin. Ensin vein kyllä muutaman taulun kehystettäväksi Galleriariin ja samalla katsoin siellä olleet näyttelyt. Varsinkin Mäntyharjulaisen Riikka Sammalkorven huovutustyöt oli hienoja. Tässä yksi niistä.

Sieltä jatkoin matkaa aika mielenkiintoiseen paikkaan, Tateljeehen. Siellä on kaikenlaista vanhaa tavaraa näytillä ja myös myytävänä. Ostin sieltä vähän nappeja ja solkia. Sinne kun astuu ovesta sisään hieman hätkähtää. Oven edessä istuu nimittäin nukke, jota minä ainakin säikähdin.

Seuraavaksi torille katsomaan paria myyntipaikkaa, käsitöitä Taikatuulla ja kalannahkatuotteita Kalaparkki Oy:llä. Vielä kotiin päin tullessa kävin vanhassa muuntamorakennuksessa, josta on tehty kesänäyttelytila. Tänä kesänä siellä on mosaiikkinäyttely.



Parkkipaikalta näyttelyyn kävellessä ihailin kauniita puunrunkoja. Niistä tuli minulle mieleen kauniit sirot sääret.

Ei kommentteja: