Jumppaa ja juhlavalmisteluja

Oranssia väriä tulee harvemmin käytettyä koruissa, mutta nyt ystäväni tilasi sellaisen eräälle ystävälleen syntymäpäivälahjaksi. Lasihelmistäkin tulee yllättävän painava koru, jos helmet ovat isoja, kuten tuossa korussa on. Suurimmat helmet ovat 10 mm:n helmiä. Tuollaisia voisi tehdä muunkin värisinä ja tulisi varmaan kivan näköisiä.
Pojan kanssa oli taas se jumppa tänään ja tosi hiki tuli minullekin siellä. Varsinkin hännäryöstöleikki oli kivaa ja "norsupallo" eli isolla jumppapallolla pelataan jalkapalloa. Siinä vaan tahtoo pienet vähän jäädä jalkoihin, kun me aikuiset innostutaan. Hauskaa se kyllä on.
Huomenna juhlitaan pikkumiehen synttäreitä ja tänään käytiinkin ostamassa erilaisia herkkuja tarjottavaksi. Kakkupohjan leivoin nyt illalla ja huomenna täytän sen. Kakkua varten tuli pojalta tarkat ohjeet. Pitää olla suklaakakku, jossa on välissä mansikkahilloa ja päällä suklaakuorrutus. Vielä päälle pitäisi taiteilla hämähäkinseitti ja hämähäkki. Ne vaan täytyy tehdä jollain muulla värillä kuin mustalla. Eiköhän sekin onnistu. Olohuoneeseen on rakennettu maja, johon juuri mahtuu poika ja kaikki 7 vierasta. Vielä olen taiteillut sellaisista muotoiltavista ilmapalloista miekkoja ja kukkia vieraille. Huominen päivä tulee olemaan aikamoista sutinaa, ennen kuin ollaan illassa ja juhla-aika koittaa.

Kello

Tämä kello on odottanut syntymistään todella kauan. En edes muista milloin sen tilauksen sain. Pari viikkoa sitten tapasin tilauksen tehneen henkilön ja kyselin haluaako hän vielä sen kellon. Tilaus uudistettiin ja nyt kello syntyi peräti kolmen viikon kuluttua tilauksesta. Eli edistystä on tapahtunut.

Muisti on mennyt todella huonoksi minulla, varsinkin jos on paljon asioita päässä yhtä aikaa. Tänä aamuna vein pienemmän pojan hoitoon ja minun olisi pitänyt jäädä keskustelemaan pojan asioista 5-vuotis-neuvolaa varten. Enpä muistanut asiaa enää ollenkaan ja lähdin ajelemaan. Puhelin soi ja päiväkodista soitettiin perään. Ei muuta kun takaisin. Ajatukset on aika lailla ollut pojan synttärijärjestelyissä, kun keskiviikkona vietetään ekoja synttäreitä. Juhliin tulee päiväkotikavereita. Sitten pääsiäisen aikoihin vietetään poikien yhteisiä synttäreitä sukulaisille. Isomman pojan kaverisynttärit järjestää isä.

Huovutushaaste

Osallistun huovutushaasteeseen, joka löytyy sarihannelen sivuilta. Näistä tarvikkeista alkoi huovutushaasteeseen vastaaminen. Kierrätystä tässä on tuo suklaayllätysmunan muovinen "muna" ja niistä minun onnettomista huovutetuista lapasista leikattu peukalo. Uutta ovat sitten nuo helmet, jotka kirjoin tuohon pintaan. Muovimunan sain oikein kovasti survomalla mahtumaan tuon peukalon sisään ja sitten vaan kursin toisen pään kiinni. Koristeet pintaan ja niin pääsiäismunakoriste on valmis. Ripustinlenkki vaan puuttuu, niin sen voi laittaa johonkin roikkumaan. Isompi poika ihastui ainakin tuohon ja haluaa itselleen oman. No, toinen peukalo on vielä tallella.

Hyvä viikko

Meillä on ollut poikien kanssa hyvä viikko. Varsinkin isomman pojan mieliala on ollut iloinen ja kahakoita pikkuveljen kanssa ei liiemmälti ole ollut. Itsekin olen ollut varmasti pirteämpi ja iloisempi, joten mielialamme kai ruokkivat toisiaan. Pienempi poika taas on kiukutellut vähän enemmän, ilmeisesti siihen on nyt ollut tilaa. Häntä on onneksi paljon helpompi käsitellä, mutta omaa tahtoa tuntuu sieltäkin löytyvän. Tänään olin hieman hämmästynyt , kun pojat siivosivat lelujaan pyynnöstäni ihan innoissaan, varsinkin isompi poika. Hän myös ihan omasta ehdotuksesta kävi päiväunille, vaikken sitä häneltä olisi vaatinutkaan. Kaikki nukkua posotimme pari tuntia. Tuntuipa mukavalta.
Käsityörintamalla on taas ollut hiljaisempaa nyt, kun molemmat pojat on olleet kotona. Energiaa ei ihan kaikkeen silloin riitä, vaikka meillä on mukavaa ollutkin. Uskoisin, että huomenna taas pääsen vauhtiin, kun isompi lähtee isälleen viikoksi. Pari korutilausta pitäisi tehdä ja huovutushaastekin on jo aloitettu. Yksi miniamigurumi on valmistumassa, joten lähipäivinä varmaan niistä sitten tulee kuvia.

Korupläjäys

Tänään sain vielä muutaman korun tehtyä ennen kuin isompi poika palasi kotiin. Väsyneeltähän tuo tuntui, haukotteli aina välillä. Kuitenkin illalla piti vielä lähteä ulos ja hän jäikin sitten kavereiden kanssa leikkimään. Minä sain sillä aikaa tehtyä taas muutaman pääsiäiskortin. Pitäisi kohta käydä postissa katsomassa minkälaisia pääsiäispostimerkkejä on tarjolla tänä vuonna. Tuntuu, että joka kerran kun teen pääsiäiskortteja, keksin lisää ihmisiä kenelle voisin lähettää kortin. Täytyy vaan raja johonkin vetää, mutta sepä onkin yllättävän vaikeaa.

Tässä sitten kuvattuna kännykkäkoruja, laukkukoruja, kaulakoruja ja korusettejä.

Amigurumit nro 10 ja 11

Niinkuin huomaatte virkkausvillitys on vienyt minut täysin mukanaan. Onneksi telkkarista on tullut katsottavaa ohjelmaa, niin on voinut samalla virkata. Muuten se on tylsää, kuten tiedätte naiset, kun niiden pitää tehdä monta asiaa yhtä aikaa. Nyt koitan kyllä tämän illan olla virkkaamatta ja keskittyä välillä noihin koruhommiin. Olen kyllä pari korua ja laukkukoruja tehnyt jo, mutta kuvailen ne kaikki sitten samalla. Nämä oli ihan pakko kuvata näin erikseen, kun ainakin musta nää on suloset, omena matoineen ja päärynä.

Tänään kiertelin vähän kirpputorilla ja löysin pari kirjaa, muutaman videon, nahkapaloja, lankoja, sellasia pehmoeläimen silmiä ja pienet ihanat puukengät, joita aion tuunata jollain lailla, kunhan suunnittelen ensin miten. Ehkäpä näette tuloksia myös täällä joskus.

Miniamit 1-3

Täällä on koukku viuhunut tiuhaan tahtiin ja miniamigurumeja on syntynyt. Kyllä noita on sitten ihana virkata, kun ne tulee valmiiksi niin nopeasti. Nehän on pieniä, vain 8 cm korkeita ja samalla mallilla syntyvät. Korvat ja kuonot voivat olla erilaisia, mutta pää ja vartalo kaikilla on samanlainen. Ajattelin tehdä noihin vielä sellasen kiinnityssysteemin, niin ne voi laittaa vaikka reppuun tai laukkuun roikkumaan. Ohjeita riittää vielä moneen eläimeen ja ainakin kilpikonnan teen seuraavaksi. Tässä nyt ankka, nalle ja pupu.

Minulla on taas poikavapaa viikonloppu ja yritän saada tehtyä myös koruja. Tuntuu tuo koukku vaan helpommin tarttuvan käteen. Ostin kyllä tänään vähän uusia helmiä, jotka kyllä houkuttelee pariinsa. Pitäisi vaan ensin siivota tuo olohuoneen pöytä, että mahtuisi helmet siihen levittämään. Huomenna viimeistään.

Amigurumi nro 9

Nyt on norsu-amigurumi saanut tyttöystävän. Isompi poika halusi sen juuri samanväriseksi kuin ohjeessakin oli. Itse lisäsin tytölle muutaman räpsyripsen luomaan vielä tyttömäisemmän lookin.
Seuraavaksi sitten vielä yksi pöllö pienemmälle pojalle, vaikka itse haluaisin jo virkkailla muita otuksia. Pöllöjä on tullut tehtyä jo niin monta.
Kelalla juokseminen ja sinnikkäästi vaan niiden pommittaminen tuotti lopulta tulosta. Tänään tuli päätös asumistuen myöntämisestä ja eilen olivat jo maksaneet tilille neljän kuukauden asumistuet, mitkä tässä käsittelyn aikana on jäänyt saamatta. Yksi työvoitto taas saavutettu, mutta kyllä se vaatii aika paljon, että jaksaa viedä tuollaiset asiat loppuun saakka.

Yrjö kävi kylässä

Meillä kävi kylässä Yrjö, oikein isolla kirjaimella todella. Yrjö tapasi meidät kaikki ja vietti meillä neljä vuorokautta. Toivon, ettei Yrjö palaa koskaan ja niin toivovat pojatkin, varsinkin isompi poika, jonka kanssa Yrjö vietti pitemmän aikaa kuin pienemmän.
Siis meilläkin on nyt sairastettu mahatauti. Pienempi oksensi keskiviikon ja torstain välisen yön ja oli vähän vaisumpi torstain. Perjantaina oli suht normaali, mutten vienyt vielä hoitoon. Sitten perjantaina mun maha jo vähän tuntui kummalta ja aloin oksentaa puolenyön maissa. Parin tunnin päästä oli vuorossa isompi poika. Sitten me vuorotellen oksennettiin se yö ja aamulla jatkettiin. Siskoni haki pienemmän mummolle hoitoon ja mulla onneks oksentaminen loppui aamupäivällä. Poikaparka oksenti vielä illalla kuuden aikaan viimeisen kerran. Tauti tuntuu olevan aika kovaa laatua, kun minunkin oloni on vasta nyt toisena iltana palannut suht normaaliksi.
Taas täytyy kiittää mummoa, joka jaksoi hoitaa pienempää kaksi päivää. Kyllä hän on ollut ihan korvaamaton apu monta kertaa. Ja toivottavasti jaksaa olla apuna vielä pitkään.

Picasaa opettelemassa

Olen toista iltapäivää opiskelemassa Picasan käyttöä ja harjoittelin kolmella kuvalla tekemään kollaasin. Nyt minäkin osaan tehdä sellaisen. Kiva onnistumisen elämys.

Metri lakua

Maalismarkkinat on jälleen kaupungissa ja tuli taas ostettua metreittäin lakua. Lakut olisi pitänyt olla mukana jo silloin kun menin Kelalle selvittelemään asumistukiasioita. Jos joku on hankala anottava niin se. Anomuksen laitoin jo tammikuun alussa ja sain hylkäävän päätöksen kuukauden päästä. Sitten tein valituksen ja sen jälkeen on saanu toimittaa sinne pinkan papereita, että he nyt voisivat päättää saanko sitä tukea vai en. Kyllä siellä tarkkaan pitää tietää kaikki rahan menot ym. asiat, mutta sitten niiden "papereissa" minä olen edelleen naimisissa. Ei muuta kun Maistraattiin. Sielläkin olin edelleen naimisissa, vaikka itse olen saanut eropäätöksen jo viime toukokuussa. Käräjäoikeus on unohtanut tehdä oman osuutensa asiassa, että tieto menis kaikille muillekin. Voihan vihvilä! Joku Murphyn laki tuntuu vainoavan minua.
Tänään meillä kävi ensimmäisen kerran poikien kotona ollessa perhetyöntekijä. Pojat ottivat hänet ihan hyvin vastaan ja hän jutteli isomman pojan kanssa ihan vakavasti hänen suhteestaan pikkuveljeen. Itsestäni tuntuu ihan hyvältä, että joku on tässä mukana näkemässä ja kokemassa meidän arkea. Siis joku ns. viranomainen. Hän saattaa nähdä paljon sellaisia asioita mitä ei itse huomaa. Iltapäivä meni ihan mukavasti. Tästä on hyvä jatkaa.

Kamerakoulutusta ja matkailua

Perjantaina tuli hyvä ystäväni luokseni saamaan oppia digikameran käytössä ja samalla vähän vinkkejä tietokoneellekin. En itsekään ole mikään nörtti, joten itsekin opin muutaman uuden jutun päivän aikana. Kivaa meillä oli tosissaan, kun suht harvoin kuitenkin tavataan.

Eilinen päivä menikin sitten matkaillessa. Kaupunki järjesti työntekijöilleen halvan bussimatkan Helsinkiin. Ohjelma siellä oli vapaa. Minä kävin Ikeassa ja sitten keskustassa eri liikkeissä. Nyt on sitten uusia helmiä ja askartelujuttuja hankittu vähäsen.

Tässä on suurin osa helmistä, joita ostin. Ainakin ne suurimmat. Jonkunlaista inspiraatioita tuntuu jälleen löytyvän. Tänään vähän järjestelinkin helmipakkejani ja nyt helmet on vähän paremmassa järjestyksessä. Ja pakit pinossa, koska isompi poika tuli kotiin tänään ja hänellä on taipumusta haluta itselleen kaikkein kauneimmat helmet. Uusia ostoksiani en siis hänelle esitellyt. Tämä korusetti syntyi positiivisen perjantain iltapuhteena.

Perjantai tuntui positiiviselta myös pojan asioiden kannalta. Nyt ainakin tuntuu siltä, että asiat otetaan tosissaan ja jotain meidän avuksi tehdäänkin. Tavoitteita asetettiin ja se myönnettiin, että isompi poikani ei ole ihan tavallinen lapsi ja että hän tarvitsee apua tietyissä asioissa kehittyäkseen. Ja sitä apua myös muut tulevat antamaan, enkä vain minä. Nyt en enää tunne olevani asian kanssa niin yksin kuin ennen.

Hiihtoa ja koruilua

Istun taas tässä koneen ääressä ja mietin mistä aloittaisin tämän tarinan. Asioita risteilee päässä vaikka kuinka, mutta miten saisi ne sellaiseen järjestykseen, että saisi ne myös tähän kirjoitettua.

Olin tänään pojan koulun ulkoiluretkellä hiihtämässä mukana. Nauroimme pojan kanssa yhdessä hassuille jutuille ja oli tosi mukava kuulla pojalta päivän lopuksi, että päivä oli ollut tosi kiva. Nyt molemmat pojat ovat isällään ja minä olen oleillut. Nukkunut päiväunet, lorvaillut kaupassa pitkän aikaa, käynyt mäkkärissä syömässä ja tehnyt jopa korusetin.

Pienemmän pojan on vaikea erota minusta ja lähteä isälleen. Hän taas itkeskeli sitä ja kiukutteli tänä aamuna oikein kunnolla. Kun piti lähteä ja pojat meni ulos odottamaan, niin hän meni piiloon, eikä meinannut tulla sieltä pois. Ja tietysti olisi jo pitänyt olla menossa. Kyllä ne lapset osaa ton. Kaikki tuo on varmaan reaktioita tähän meidän vaikeaan tilanteeseen ja minun jaksamattomuuteeni. Huomenna kuulen isomman pojan asioista yhteenvetoa ja sitten mietitään myös perhetyöntekijän tavoitteita meidän perheen kanssa. Toivotaan jotain järkevää viimein tulevan. Tämä on oikeastaan jonkinlainen käännekohta nyt. Jos psykologi ja lääkäri eivät keksi mitään järkevää tässä asiassa, on minun jatkettava taistelua edelleen. Käännyn sitten asiassa toisen poliklinikan puoleen vaikka lääkäri ja psyko sanoisivat mitä.

Pikku toukka paksulainen

Aika ajoin meillä luetaan monta kertaa Pikku toukka paksulaista. Tarina on hauska ja siinä samalla käydään läpi numeroita ja viikonpäiviä. Videollakin meillä on se tarina ja muitakin Eric Carlen tarinoita. Pidän hänen tyylistään. Ja sitten täytyy syötäväksi saada samoja juttuja kuin toukka, niin kuin nyt omenaa, mansikkaa, kurkkua ja jäätelöä. Näin sitä kirjoista saa vaikutteita.

Tämä ainakin houkuttelee syömään myös terveellistä syötävää.

Itseäni vähän harmittaa kun käsityö- ja korurintamalla on ollut niin hiljaista. Ei ole kauheasti inspiroinut ja aikaa tietysti ei ole nyt ollutkaan, kun pojat oli lomalla. Kaivelin helmipakit esille ja sain yhden laukkukorun tehtyä. Sitten muistin, etten ole kuvannut viimeisintä kaulakorua. Tein sen jo pari viikkoa sitten, en vaan saanut silloin kuvattua. Siinä on makeanvedenhelmiä ja riipuksena simpukankuorilehti, johon laitoin muutaman helmen kaveriksi.

Hei helmikuulle

Helmikuu vetelee viimeisiään ja mullakin on puhti aika vähissä. Tämä lomaviikko poikien kanssa on mennyt kokonaisuudessaan ihan kivasti, mutta rankkaa se taas oli. Kun olet koko ajan yksin poikien kanssa ja yrität saada homman hoitumaan parhain päin, se kyllä vie voimat. Ja tässä viime päivinä tuo pienempi poika on alkanut kiukutella erityisen paljon ja lisäksi valittaa joka asiasta. Kai hänkin on huomannut, että sillä lailla saa huomiota. Onneksi häntä on sentään paljon helpompi käsitellä. Jos pienempi temppuilee ja kiukuttelee, niin isompi onneksi on silloin kuin enkeli. Toisaalta se olisikin parempi, mutta en vaan halua pikkuiselle sellaista elämää, että kaikki mättää koko ajan. Nyt vaan saa välillä isommalle annettua positiivista palautetta ja huomiota, kun hän käyttäytyy niin hyvin. Hankalaa on.
Eilen käytiin luistelemassa ja kyllä molemmat pojat luistelee hyvin. Isompi poika jo niin kovaa, ettei varmasti kiinni saa. Pienempikin viilettää aikamoista vauhtia jo. Tänään oli sitten vuorossa se hiihto. Eipä siitä oikein paljon mitään tullut, kun pienempi valitti koko ajan jostain asiasta. Isompi olisi hiihdellyt vaikka miten, mutta pienemmän mukaanhan se on tehtävä hommat jos yhdessä mennään. Kylmäkin tuli ja kaikkee.
Työasioista kävin torstaina juttelemassa esimiehen ja työsuojeluvaltuutetun kanssa. Töihin paluusta juteltiin ja siitä, että miten hommiani helpotetaan, jotta voin palata töihin. Suunnitelmia tehtiin ja toukokuussa palaveerataan sitten isommalla porukalla. Tuokin asia tuntuu etenevän ihan hyvin. Jospa sitten pojankin asiat lähtis parempaan suuntaan.

Kameralle laukku

Eilinen moka huovutuksessa ei onneksi lannistanut minua täysin. Jatkoin virkkaustani valmiiksi, siihen tulee vielä pehmuste sisäpuolelle ja tarranauha läpän alle. Sitten kameralaukkuni on valmis. Ainakin tämä ensimmäinen versio. Voihan se olla, että haluan joskus vielä toisenlaisen. Nyt kuitenkin kamera on suojassa naarmuuntumiselta ja pehmuste vielä sitten pitää sitä lämpimänä pakkasilla.

Puolet poikien lomasta on mennyt ja nopeasti. On uitu ja laskettu mäkeä. Vielä pitäis luistella ja hiihtääkin jossain välissä. En ole nimittäin pienemmän pojan luistelutaitoja nähnyt ainakaan vuoteen. Paljon on varmaan opittu sinä aikana, koska pojat ovat ahkerasti käyneet isänsä kanssa luistelemassa jäähallilla. No onneksi vielä on talvea jäljellä, että ehtii. On saatukin nauttia lumesta ja pakkasista.

Hiiri kissalle räätälinä

Tämä satu on varmaan monille tuttu. Minä olen jopa näytellyt sitä lapsille ja ollut itse kissan roolissa. Onneksi nyt en tehnyt kenellekään toiselle näitä lapasia, joista tulee kenties se tuluskukkaro tai jotain muuta. Toimin huovutuksessa aivan ohjeen mukaan, mutta en saanut lapasista itselleni sopivia, eikä niitä tarvitse uudelleenkaan huovuttaa, niin kuin ohjeessa kehotettiin jos eivät huovu tarpeeksi. Tässä siis hyvä esimerkki siitä, miten huovutus on yllätyksellistä, varsinkin tuo koneessa huovuttaminen. Lapasista tuli siis lapsen kokoa, paitsi että ne taitavat olla niin jäykät, ettei niitä lapsi voi käyttää. Tuo hiiri tuossa sadussa oli hyvä esimerkki tuunaajasta, joka aina keksii uutta jos yksi homma menee pieleen. Kai minunkin täytyy tuunata tai ainakin yrittää tuunata noista lapasista jotain.... joskus. Ihan heti en ala uusiakaan neulomaan vaan taidan taas enemmän keskittyä tuohon virkkaukseen. Tässä nämä onnettomat lapaset teillekin nähtäväksi, saa nauraa....

Lapasia ja koiruuksia

Nyt olen saanut "jättilapaseni" valmiiksi. Kuvassa on kännykkä antamassa vähän kuvaa siitä, miten isot ne ovat vielä ennen huovutusta. Sellaiset pikkupojan hihan pituiset. Jos huomenna ehtis laittaa ne koneeseen, niin voisi vielä tänä talvena jopa käyttää niitä. Kuvaan sitten sen jälkeen uudelleen ne.

Tänään käytiin iltapäivällä minun siskoni luona. Sisko perheineen ei vaan ole kotona, vaan äitini on heillä koiranhoitajana. Aku-koira on suomenlapinkoira ja tällä hetkellä todella hyvässä karvassa. Joskus oli toisin, kun sillä oli jotain ongelmia turkin kanssa ja siltä jouduttiin ajelemaan kaikki karvat pois. Kyllä se olikin silloin surkea. Nyt voi vain ihailla tuuheaa ja pitkää turkkia, sillä tarkenee kovemmallakin pakkasella.

Siivousta

Siis siivousta tietokoneella. Tutkiskelin mun kuvatiedostoja ja poistelin sieltä turhia kuvia. Tai ainakin ajattelin nyt, että ne on turhia. Voihan se olla, että jotain kuvaa kaipaa joskus. Sitten varmistin vielä asian tyhjentämällä roskakorin. Tulipas siistiä!

Amupäivällä kävin satamassa katsomassa poikien hiihtoa. Siellä oli joka vuotinen Osuuspankin järjestämä Hippo-hiihto. Jokainen osanottaja saa mitalin ja se motivoi ainakin meidän poikia kovasti. Pienempi oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja isompi sai jo neljännen mitalin. Osanottajia oli yli 400 lasta vanhempineen, joten aika lailla oli sutinaa. Tässä pienempi hiihtäjä ja Hippo.

Nyt saan huilata

Tapasin tänään Hilkan ja lääkärin. Juttelimme yhdessä ja Hilkka oli jutellut lääkärin kanssa jo aiemmin. Lopputulokseksi tuli se, että olen nyt sairaslomalla toukokuun loppuun asti. Nyt voin oikeastaan vasta rauhassa ruveta miettimään tätä omaa elämääni ja kaikkea siihen liittyvää. Ei tarvitse aina parin viikon jälkeen miettiä, joko joutuu töihin lähtemään ja onko musta siihen. Tietynlainen rauha laskeutui nyt mieleen. Käyn joka viikko Hilkan luona juttelemassa ja yritän myös kuntoilla. Tämä viikko onkin alkanut hyvin sen puolesta. Maanantaina jumppasin pallolla, tiistaina oli jumppa pojan kanssa ja eilen kävin vesijumpassa. Tänään on ollut välipäivä, mutta huomenna taas vesijumppaan. Se on kyllä mun suosikki. Voiskohan johtua siitä, että siinä ei tule hiki, kun vedessä hyppii ja heiluu. Mä en nimittäin tykkää yhtään hikoilusta. Mutta kai se hikoilu vähitellen vähenee, kun kunto kohenee.

Minulla on eteisessä lasiovellinen kirjahylly, jonka päälle vaihdan aina vuodenaikojen tai mielialojen mukaan erilaisia koristeita. Jouluna jouluista ja pääsiäisenä siihen liittyvää, kuten olen aiemmin jo näyttänyt. Nyt on sitten tällainen talvinen välivaihe, joten siihen tuli sinistä ja turkoosia. Kynttilät ovat keskellä ja nuo muut sitten sivuilla.

Turkoosia

Yritän tässä viritellä vähän tuota käsityö-rintamaa pikkuhiljaa. Siispä aloitin oikein isoilla puikolla neulomaan lapasia. 10 numeron sukkapuikoilla on aika hauska neuloa, ainakin tuntuu valmistuvan reipasta tahtia. Neulon siin Huopanen-langasta lapasia itselleni. Pienempi poika nauroi, että on aika isot! Toivottavasti sitten huovutuksen jälkeen ovat sopivat. Ja värinä tietysti turkoosi ja vähän tummansinistä ranteen suuhun, peukaloon ja kärkeen. Ajattelin vielä sitten neulahuovuttaa jotain koristeita siihen päälle, mutta sitä pitää katsoa sitten myöhemmin. Tässä yhden illan tulos.

Kokeilin samalla vähän uutta kameraa ja tuntuu pelittävän ihan hyvin. Se on kooltaan vielä pienempi kuin vanha, mutta aika kivasti tuntuu käteen sopivan. Kyllä nuo pieneksi tuntuu menevän, kun kamera on vaan vähän isompi kuin kännykkä, joka sekään ei hirveen iso oo kooltaan. Kameralaukkua mulla ei tähän uuteen ole vielä. Mietin vielä, tekisinkö sen itse jollain tavalla vai ostaisinko valmiina. Täytyy miettiä.

Odotan aikaa ja inspiraatiota

Käsityöharrastukset on olleet kyllä aivan unholassa viime aikoina. Kun päivän on saanut siihen vaiheeseen, että pojat nukkuu, niin minä avaan joko tv:n tai tietokoneen. Siinä sitten ilta vierähtää rattoisasti. Päivät, kun pojat ovat hoidossa ja koulussa, on menneet.... niin mihin. Kumman lyhyitä on päivät olleet viime aikoina. Ensi viikolla olen sitten tiistai-illasta sunnuntai-iltapäivään yksin. Siihen sitten onkin ladattu vaikka minkälaisia hommia. On käyntejä eri paikoissa juttelemassa ja tietysti haluaisin tehdä kotonakin jotain. Olisi ommeltavaa ja virkattavaa ja korujakin tekisi mieli tehdä. Vesijumppaan pitäisi ehtiä ja tavata muutama ystäväkin. Huh huh, taitaa käydä köpelösti. Voi käydä niinkin, että en saa paljon mitään tehtyä, kun on liikaa suunnitelmia. Pitäisi olla itselleen armollinen, mutta se on välillä aika vaikeaa. Ja pitäisi kai välillä opetella ottamaan päivä kerrallaan tai mulla olisi jo hyvä jos ottaisin viikko kerrallaan. Sekin tahtoo olla minun elämän eteen päin suunnittelussa liian lyhyt aika. Yritän hallita elämääni sillä suunnittelulla, mutta kun elämä ei aina mene niin kuin on suunnitellut, niin sitten tuleekin vaikeaa. Ei hallitsekaan enää elämäänsä tai ainakin se tuntuu siltä. Vaikea yhtälö!

Hyvää ystävänpäivää

Hyvää

ystävänpäivää

kaikille!

Sekavaa

Olo on taas sekavanlainen. Välillä voi olla parempi päivä ja välillä taas aivan kamalan uuvuttava. Tiistai-iltana meillä taas koettiin yksi raivari, ilmeisesti väsymyksestä ja erilaisesta päivästä johtuen. Välillä mietityttää pojan kunto ja terveys, jos illalla väsyttää jo 19.00 aikoihin ihan mahdottomasti. Täytyy taas muistaa vitamiinin antaminen, se on unohtunut viime aikoina. Poika kun ei suostu syömään oikein mitään kasviksia eikä hedelmiäkään. Onneksi kohta on loma, niin saavat lapsetkin levätä. Minullehan se tietysti on raskaampaa, kun pojat on koko ajan tässä läsnä viikon verran.

Katsotaan mitä apuja meille saadaan, kun huomenna on heti aamusta yhteistapaaminen eri tahojen kanssa. Kovin suurin odotuksin sinne en ole menossa, pessimisti nostaa päätään kaikkien niiden edellisten huonojen kokemusten perusteella. Nyt minulla on sentään vähän tukijoukkoja siellä mukana, äitini tulee mukaan ja psykiatrinen sairaanhoitaja, jonka luona olen käynyt juttelemassa. En ole ihan yksin taas kaikkia muita vastaan.

Tänään tein yhden vähän ehkä turhan hankinnan. Minullahan on jo digikamera, mutta nyt ostin toisen. Oli niin hyvä tarjous laadukkaasta kamerasta, etten voinut olla ostamatta sitä. Ajatelkaa nyt: 229 euron kamera maksoi vain 99,90! Vielä en ole purkanut sitä edes laatikosta, mutta ehtii vielä. Myöhemmin sitten näkee oliko hankinta turha vai hyvä.

Ei vielä töihin

Joo, saan vielä olla kolme viikkoa kotona, eli 2 viikkoa sairaslomalla ja sitten onkin viikon hiihtoloma. Ilmeisesti sitten pitäisi yrittää lähteä töihin. En vaan tiedä itse onko se hyvä ajatus. Lääkäri vaan sanoi, että saisin muuta ajateltavaa. Tämän väsymyksen ainakin pitäisi vähän helpottaa. Ei ole kovin kivaa jos just jaksaa töissä olla ja sit kotona ei jaksa enää mitään. Mutta siihen on vielä melkein kolme viikkoa, katsotaan sitten.

Kuntoutuksesta sain uuden liikuntakipinän tai ainakin silloin tuntui siltä. Olen hankkinut uuden välineen itselleni. Jumppapallon. Tuossa se on pyörinyt muutaman päivän pitkin lattioita poikien pyöriteltävänä. Itse en vielä ole siihen ehtinyt keskittyä. Kuntoutuksessa päästiin sitä kokeilemaan ja se tuntui paljon kivemmalta, kuin maata jumppapatjalla tekemässä jotain liikkeitä. Yritän aloitella pikkuhiljaa ja kertoilla tännekin miten tämä projekti edistyy.

Blogini täyttää vuoden

BLOGI 1 v.

Huomenna on juhlapäivä. Blogini täyttää vuoden. Aika tuntuu kuluvan siivillä, koska ei siitä tunnu niin kauan olevan, kun ensimmäisen juttuni tänne kirjoitin. Blogista on tullut tärkeä osa elämääni ja se on antanut minulle paljon. Ja yleensäkin täällä blogistaniassa seikkailu on tosi kivaa ja ainakin minulle jollain tavalla rentouttavaa. On mukavaa seurata tiettyjä blogeja ja upeaa saada joskus myös kommentteja. Kiitos teille niistä. Aion jatkaa edelleen ilojeni ja murheideni jakamista teille rakkaat lukijat.

Tässä pari kaaoskieputtelua, en ole vielä päättänyt korujen ripustamistapaa, mutta kai sekin loksahtaa kohdalleen jossain vaiheessa.

Kotona taas

Nyt on palattu kuntoutuksesta takaisin kotiin ja autonkin olen hakenut myös. Olipa mukava ajella omalla autolla. Autoliike ja vakuutusyhtiö toimivat kyllä tässä minun tilanteessani todella kiitettävästi. Kun perjantaina hinattiin se auto liikkeen pihalle ja lauantaina soitin sinne tilanteesta, niin maanantaina heti soitettiin minulle päin, että tiistaina tulee osat. No keskiviikkona auto oli valmis ja vakuutusyhtiö hoiti rikosilmoituksenkin itselleen puhelimitse, kun en päässyt sitä toimittamaan. Tänään ajelin sitten parinkymmenen kilometrin matkan taksilla hakemaan autoa. Vakuutusyhtiön piikkiin. Kerrankin joku asia hoituu noin vaivattomasti. Kannattaa siis olla hyvä vakuutus.

Kuntoutuksessa ollessa illat olivat vapaita ohjelmasta, joten sitä piti keksiä ihan itse. Pidin yhtenä iltana koruntekokurssiin ryhmäni naisille ja osa jatkoi vielä seuraavana iltanakin. Innostus oli kova ja kaunista jälkeä syntyi. Jokainen mietti itse mitä haluaa tehdä ja minä vain annoin materiaalin ja apua tarvittaessa. Ekana iltana kolme tuntia vierähti tosi nopeasti ja hauskassa seurassa oli mukava touhuta yhdessä. Jatkokurssia toivottiin heti seuraavaksi kerraksi eli syyskuussa jatketaan. Tässä kuvia kurssilaisten töistä.

Mennään bussilla

Joku muistaa varmasti tuon brittisarjan menneiltä vuosilta ja tulihan siitä jotain uusintojakin myöhemmin. Uusinnat eivät enää niin kovasti naurattaneet. Eikä naurata minuakaan, kun joudun bussilla kulkemaan. Kyllä sitä on tullut autosta riippuvaiseksi ja nyt huomaa myös sen miten paljon helpompaa liikkuminen on omalla autolla. Bussikyydillä mennessä täytyy kytätä aikatauluja ja olla ajoissa pysäkillä. Tuntuu sellainen pikku kiire olevan koko ajan kun tietää, että kohta pitää olla taas pysäkillä. Autoilussa on tietynlaista liikkumisen vapautta. Bussilla kulkiessa on tietysti joitakin hyviä puoliakin, kuten se, että saa liikuntaa kiirehtiessään bussiin ja kulkiessaan asioilla bussivuorojen välillä. Oman auton kustannuksia ei ole, eikä vaaraa, että joku varastaisi auton tai bensat. Asioissa on aina puolensa eli makkarassa on aina kaksi päätä, kuten yksi opettajistani on sanonut.

Auto joutui korjaamolle

Epäonnea, epäonnea! Eilen lähdettiin kämppiksen kanssa samaan aikaan kuntoutuksesta viikonlopuksi kotiin. Mentiin parkkipaikalle ja siellä meidän autot oli sattumalta vierekkäin. Kämppis rupes kattomaan autonsa bensaluukkua, että miten se on ihan mutkalla. Bensa haisi ja luukku oli ihan mutkalla ja naarmuilla. Minäkin sitten tutkin autoani ja multa oli bensaluukun korkki hävinnyt. Molempien autojen korkit löytyi sitten lumipenkasta. Bensat oli molemmilta varastettu. Sain sitten bensaa sielta kuntoutuspaikasta, että pääsen huoltoasemalle. No ongelmat ei siihen loppunu. Ajoin sinne huoltsikalle ja tankkasin parikyt litraa. Kun otin kuittia automaatista huomasin yhtäkkiä, että bensaa valuu auton alta maahan. Bensatankkiin oli tehty reikä. Siihenhän se reissu sitten tyssäsi, ainakin omalla autolla. Huoltsikalle kertomaan ja sitten oottelemaan hinausautoo. Mitenhän pitkälle olisin päässyt, jos en olisi huomannut sitä bensan valumista.
Tänään on sitten saanut juosta tekemässä rikosilmoitusta ja soitella autokorjaamolle ja tehdä vakuutusyhtiölle ilmoituksen asiasta. On joutunut turvautumaan joukkoliikenteeseen, koska keskustaan on niin pitkä matka, ettei jaksa kävellä, eikä tuossa pakkasessa varsinkaan. Saa nähdä kuinka kauan joudun olemaan ilman autoa. Ensi viikko nyt menee kuntoutuksessa, mutta sen jälkeen olisi jo kiva saada oma auto.
Kuntoutuksessa on ollut tosi kiva tavata sitä porukkaa. En ole osallistunut kaikkeen liikuntaan, koska olen edelleen vähän flunssainen ja ääni on aamuisin varsinkin tosi maassa. Olen ottanut sitten levon kannalta. Se on tehnyt hyvää. Olo on parempi kuin aikoihin, mutta luulen sen olevan vain väliaikaista.

Haikeutta ilmassa

Vein tänään pienemmän pojan isälleen yhteisen jumpan jälkeen. Häntä itketti, kun tulee minua ikävä. En oikein voinut muuten lohduttaa, kun sanomalla että saa itkeä jos on ikävä ja itkettää ja pyytää iskältä, että saisi soittaa minulle sitten jos oikein ikävä tulee. Joskus exä ei ole antanut hänen soittaa mulle ja nyt sanoinkin exälle, että antaa pojan soittaa jos hän haluaa. Pitää nyt itse soitella sitten useammin. Tuntui jotenkin taas niin haikealta, vaikkei tämä ole kuin 10 päivän kuntoutusjakso. Mutta on se vaan pikkupojalle kaksinkertainen aika olla isänsä luona yhtä päätä.
Mulla on pakkaaminen vielä aika huonolla tolalla, kun en ole pakannut vielä mitään. Kaipa sitä aamulla ehtii kun pistää oikein töpinäksi. Pitäisi vielä vaan tiskatakin ja vähän järjestellä paikkoja, mutta katsotaan mitä aamulla ehtii. Täällähän ne odottaa sitten kun tulen lauantaina kotiin. Sunnuntai-iltana ajelen sitten taas takaisin. En viitsi jäädä sinne viikonloppuna, kun ei siellä ole mitään ohjelmaa silloin. Mielummin tulen kotiin rentoutumaan. Kertoilen sitten samalla fiiliksistä tännekin. Nyt on lähdettävä nukkumaan, että jaksaa jotain huomennakin.

Valvomista ja kurkkukipua

Eilen illalla olin ihan hirveän väsynyt ja ajattelin mennä aikaisin nukkumaan. Kurkku on ollut karhean tuntuinen ja ääni maassa jo pari päivää. No, eihän se uni tietysti tullut vielä niin aikaisin, joten pyörin ja pyörin sängyssä. Päässä tietysti samalla pyöri kaikenlaisia ajatuksia, jotka häiritsivät unen saantia. Nousin välillä ylöskin ja luin vähän aikaa. Sitten tuntui siltä, että näin vaan kauheasti unia koko yön. Muistankin niistä monta erillistä juttua. Kovasti olin matkalla junalla, laivalla ja lentokoneella. Voisikohan tuon tulkita niin, että kuntoutus lähestyy ja valmistaudun lähtemään sinne. Aamulla olikin sitten ihan töttöröö olo.

Aivot eivät oikein siis toimineet ja sen sain huomata, kun menin kauppaan aamulla. Olin unohtanut lompakon kotiin ja huomasin sen vasta, kun piti ruveta maksamaan. Ei auttanut kuin jättää ostoskassi kauppaan ja lähteä hakemaan rahaa. Onneksi äitini asuu suht lähellä, ettei tarvinnut kotiin asti lähteä rahaa hakemaan (n. 4 km:n päästä).

Päiväunet jäi taas tänään väliin, kun menin poikani iltapäiväkerhoon jatkamaan niitä helmitöitä. Siellä jo odotti muutama innokas tekijä. Jälleen syntyi muutama perhonen, hämähäkki ja krokotiili. Toiset ovat innostuneet kotonakin tekemään helmitöitä. Tällaisia hämähäkkejä siellä on syntynyt aika monta.

Mistä alkaisin

Onkin jo vierähtänyt tovi siitä, kun viimeksi kirjoitin. On ollut vaikeaa, raskasta, positiivista, raivaria ja kaikenlaista. En ole oikein jaksanut taaskaan tehdä paljon mitään, vaikka olen ollut kotona. No pääasia on ollutkin se, että saan tiskattua ja vähän paikkoja järjesteltyä ja levättyä. Olen yrittänyt myös käydä pienellä aamukävelyllä aina aamuisin (tietysti). Pienet päiväunet kuuluu myös ohjelmaan, jotta jaksaa paremmin. Silti itku tulee pienistäkin asioista ja varsinkin jos jollekin pitää kertoa omasta tilanteesta.

Torstaina olin vanhemman pojan iltapäiväkerhossa ohjaamassa helmitöiden tekoa. Menen vielä maanantaina uudestaan, kun joiltakin jäi hommat vähän kesken. Siellä oli innokkaita helmeilijöitä ja jotkut olivatkin tosi näppäriä käsistään.

Töissä on tullut kylmää vettä niskaan ja tuntuu, että lyötyä vaan lyödään. Pomo miettii mihin voisi sijoittaa minut ensi syksystä. Olen ongelma, jos teen edelleen kuutta tuntia ja jos olen edelleen masentunut jne. Jotenkin tuntuu siltä, että hän kuvittelisi minun itse voivan vaan päättää, että rupean taas työkykyiseksi. Vähän lohdutti, kun pojan asioita hoitava lääkäri sanoi tänään, että kyllä ne muut tahot arvioi minun työkykyisyyteni. Ja, että voi olla että menee pitkään ennen kuin voin töihin palata. Mutta kuinka pitkään, sitä ei vielä tiedä kukaan.

Yhtenä aamuna katsoin itseäni peilistä ja tunsin itseni tosi vanhaksi ja väsyneeksi. Tuntuu, että vuodessa olisi vanhentunut monta vuotta.

Arkea

Siis tasaista arkea pitäisi olla tämä meidän elämä. Arjessa sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta voisihan sitä välillä tosiaan käydä elokuvissa, uimassa tms. Tuntuu vaan ettei meillä voi, tai ainakin elämä menee sitten sekaisin. Kun olin niin iloinnut isomman pojan positiivisemmasta mielialasta, niin lauantai palautti kaikki taas maan pinnalle. Jo heti aamusta alkoi nyrkit viuhua ja ärinä kuulua. Ilmeisesti se elokuviin meno teki sen verran jännitystä, että olo oli hankala. Elokuvissa kaikki meni ihan hienosti, mutta heti taas sen jälkeen alkoi ärinä kun kerroin, että mennään mummon luo syömään. Olisi pitänyt päästä heti kotiin.
Onhan se mukavaa, että kotona on kiva olla ja kaikenlaista tekemistä, mutta nyt en meinaa saada poikia ulos millään. Aamulla on niin mukavaa kulkea pyjamassa vaikka puoleen päivään, kun ei tarvitse lähteä mihinkään. Siis viikonloppuisin. Olenkin antanut asian olla, koska tiedän, että se on raskasta nousta aikataulujen mukaan ja lähteä tiettyyn aikaan jonnekin. Otetaan lunkisti viikonloppuisin, paitsi nukkumaan illalla tiettyyn samaan aikaan, jotta äitillekin jää vähän omaa aikaa.
Pojat ovatkin nyt pitempään yhtäjaksoisesti minun luona, koska kuun lopulla lähden taas kuntoutusjaksolle ja silloin pojat taas ovat isällään pitempään. Tällä kertaa jakso on 10 päivän pituinen. Oikeastaan on taas mukava lähteä sinne. Tapaa sen tosi kivan porukan, jonka kanssa olimme aloittamassa viime syksynä. Kylläpä aika menee nopeasti, kun silloin syyskuussa tuntui, että tammikuun loppuun on vielä tooosi pitkä aika.

Lisää pilkahduksia

Eilen en ehtinyt nukkumaan pikku päiväuniani ja illalla sen huomasi. Minua väsytti, enkä olisi millään jaksanut sellaisia pieniä juttuja kuunnella, kuten väittelyä, sitä ettei kuunnella ollenkaan ym. Illalla ajattelinkin, että kunpa tämä väsymys joskus hellittäisi, kaikki olisi varmaan helpompaa. Ehkä joskus...

Lisää pieniä ilon pilkahduksia tuli tänään. Ostin tänään vielä kirja-alesta paperilennokkikirjan. Meillä on yksi sellainen jo ollut ja pojat on olleet innoissaan, kun äiti on taitellut siinä olevia paperilennokkeja. No nyt löytyi sitten uusi isomman pojan toivoma kirja. Näytin sen matkalla hakemaan pikkuveljeä hoidosta. Isoveli tuumasi, että pikkuveli on varmaan innoissaan kirjasta ja odotti malttamattomana saadakseen näyttää kirjan hänelle! Kirja piti ottaa päiväkodin pihalle asti näytettäväksi ja ilokseni kuulin kun isompi sanoi pienemmälle, että tää on meille yhteiseks. En ollut maininnut mitään sellaista vielä.

Tunnetteko sellaisia lapsia, jotka eivät tykkää makaronilaatikosta? Tässä osoitteessa löytyy kaksi sellaista! Enkä muistanut sitä taaskaan, vaan ajattelin, että kerrankin teen itse ruokaa. Pienempi sanoi yäk ja isompi sanoi, ettei tykkää lihasta. Sitten vaan isompi taas yllätti minut. Aikansa jankattuaan, ettei tykkää lihasta ja kun en enää kommentoinut mitään, hän alkoi syödä ruokaa ja söi kaiken mitä lautasella oli ja vielä aika vauhdikkaasti. Arvatkaa kehuinko!!!

Huomenna mennään elokuviin katsomaan Mimmi lehmä ja varis -elokuvaa. Meillä on kotona aika monta Mimmi lehmä kirjaa ja pojat tykkää niistä. Jännittää hieman se elokuviin meno, koska kumpikaan pojista ei vielä ole päässyt sellaisesta kulttuuritapahtumasta nauttimaan. Siellä voi olla liian kovat äänet, liian pimeää tai sitten kakkahätä yllättää kesken kaiken. No eiköhan kaikesta selvitä kuitenkin.

Pieniä valon pilkahduksia

Voi olla, että iloitsen liian varhain, mutta elämässämme on näkyvissä pieniä iloisia pilkahduksia. Maanantaina isompi poika teki läksynsä tosi reippaasti ja lukeminen ja kirjoittaminen sujuvat hienosti. Kohta hän jo lukee suoraan. Tänään hän läksyjä tehdessä pyysi banaania, kun koulukirjassa joku söi banaania. No, meillä ei ollut banaania, mutta tarjosin omenaa ja se kelpasi. Eikä siinä vielä mitään, mutta hän söi koko omenan. Ihmettelette varmaan, mitä kummaa siinä voi olla, mutta poika ei yleensä huoli mitään kasviksia eikä hedelmiä, paitsi joskus banaania. Sanoinkin pojalle, että oletko tullut kipeäksi vai miten söit koko omenan. Häntä nauratti.

Illalla hän olisi halunnut pelata yhtä peliä tietsikalla, mutta sanoin, että ei voi kun pitää lähteä nukkumaan, niin hän totesi vaan että ok. Ja kun sanoin hänelle, että nyt iltapesulle, hän sanoi vaan ok ja tuli. Yleensä noissa molemmissa tilanteissa alkaa kova vastaan väittäminen ja ehtojen asetteleminen. Siksi olen hieman ihmeissäni ja tietysti pessimistinä ajattelen, ettei tuo voi enää toista päivää kestää, mutta salaa tietysti toivon, että tämä olisi suunta parempaan.

Kävimme tänään myös kirja-alennusmyynnissä ja se olisi ollut otollinen paikka pienelle kohtaukselle, mutta pojat jaksoivat senkin koettelemuksen paremmin kuin minä. Olin kyllä varannut isommalle pojalle leipää ja hän söi sen noin puoli tuntia ennen kauppaan menoa ja kaupassa vielä pari piparia. Minulla itselläni hiki valui selästä siellä tungoksessa ja hermo tahtoi kiristyä kun ei päässyt kunnolla kulkemaan. Ilmeisesti oli kuitenkin niin kiinnostavat ostokset tulossa, ettei passannut hermostua, kummasti joku kiva juttu motivoi käyttäytymään hyvin. Ostettiin kaikille kirjoja, tarroja ym. kivaa. HYVÄ PÄIVÄ!

Amigurumi nro 8

Aloin juuri tuossa miettiä, että onkohan mulla kaikki tehdyt amigurumit tuossa laskuissa mukana. Ei ihan taida olla, vaan sellaiset jotka on tehty juuri ohjeiden mukaan. Sellaiset vähän omat sovellukset, kuten karvapöllöt ja muut taitaa olla pois laskuista.

No nyt on kuitenkin valmistunut uusi, tuollainen pikku koira. Isompi poika halusi sellaisen itselleen. Ja sille pitää tietysti tehdä vielä pentu, joten koukulla riittää töitä. Tuon koiran kuvaaminen oli hieman hankalaa, koska sillä on niin iso ja painava pää, ettei se oikein meinannut pysyä istuvassa asennossa.

Olen muuten laittanut tuonne sivupalkkiin kuvan, jossa näkyy aina uusin amigurumi. Luulen, että se motivoi minua hieman, jos siellä alkaa olla liian kauan sama kuva.

Isommalla pojalla ja minulla on yksi yhteinen projekti. Poika on tehnyt koulussa käsityötunnilla itselleen huopakankaasta ommellun nuken, jonka nimi on Eemu. Sen hän sai jouluksi kotiin. Minä sain sitten ensiksi tehdä sille tukan. Seuraavaksi virkkasin sille housut ja poika itse ompeli sille tonttuhatun. Nyt minun pitäisi aloittaa virkkaamaan sille takkia. Laitan sitten kuvia tänne siitä, kun saan takin valmiiksi.

Koruja ja kirjoja

On ollut viime aikoina vähän hiljaista tuolla korurintamalla, koska alakulo on vallinnut tässä päässä. Nyt kuitenkin tuntuu, että alakulo voisi ehkä pikkuhiljaa olla väistymässä sivummalle ja luulenpa, että kiitoksen siitä saa antaa tarkistetulle lääkitykselle. Minähän olen syönyt mielialalääkkeitä jo yli vuoden, eli aloitin jo ennen kuin olimme muuttaneet exän kanssa erilleen. Enkä todellakaan olisi tullut toimeen ilman niitä, minä nimittäin en ollut ollenkaan sellainen kuin normaalisti olen. No normaalius tietysti on aika venyvä käsite, mutta omasta mielestäni ainakin koin sen niin. No nythän minun oloni syksyllä ja sitten ennen joulua alkoi olla taas aika ahdistava ja vaikea. Siispä lääkitystä vähän rukattiin kohdilleen ja nyt tuntuu taas paremmalta. Tuntuu olevan aika pienestä kiinni. Jospa nyt jaksaisin jatkaa sitä taistelua isomman pojan asioissa. Hänhän tuli tänään kotiin ja ihan mukavasti ilta meni. Yhdessä puuhailtiin kaikkea pientä ja sovittiin, että lähdetään huomenna uimaan.

Koruja olen siis saanut muutaman tehtyä ja jotenkin tuntuu olevan taas tuo turkoosi väri suosiossa. No, toinen on tilaustyö ja toinen minulle uudenlainen viritys.Tässä tilaustyössä on simpukankuorihelmiä, tuollaisia isoja suorakaiteen muotoisia ja jyvän muotoisia pienempiä sekä lasihelmiä. Samantapaisen setin olen tehnyt aiemmin itselleni.

Toisessa korussa on turkoosihelmiä ja särölasihelmiä. Ja siihen tein riipukseksi tuollaisessa helmihäkissä olevan turkoosikiven. Turkoosissa ei ollut reikää, joten piti kehitellä joku systeemi, millä sain tuon kiven mukaan koruun. Monta kertaa olen yrittänyt erilaisia virityksiä, mutten ole onnistunut. Eihän tuotakaan kannata kovin tarkkaan katsella, mutta ensimmäiseksi häkkiviritykseksi olen siihen itse ainakin tyytyväinen. Ihan itse en tuota ideaa keksinyt, älkää luulko liikaa minusta, vaan tuolla toisten korublogeja katsellessa löytyy paljon ideoita. Osan jostain voi käyttää jossain ja toisen idean taas toisessa jutussa.

Tuo kuvaaminen ja kuvien käsittely näyttää olevan vähän hakusessa, en millään saanut noihin samaa sävyä, vaikka samasta korusta kuvat on otettu.

Otsikossa taisin mainita vielä kirjatkin. Kävin kirppiksellä tänään kiertelemässä ja tein muutaman löydön, tai oikeastaan neljä. Löysin sellaisia Agatha Christien kirjoja, mitä minulla ei ole, enkä ole niitä lukenutkaan. Joku oli ilmeisesti halunnut luopua Agathan kirjoista, koska niitä oli hyllyssä pitkä rivi. Pojille ostin muutaman palapelin.

Rankkaa

Eilen oli tosi rankka päivä. Vaikka sainkin toissapäivänä kolme viikkoa sairaslomaa. Eli nyt olen siis sairaslomalla ja se on hyvä juttu. Vois yrittää selvitellä kaikkia asioita, eikä tarviis työasioita miettiä. No, eilen kävin siis juttelemassa isomman pojan asioista lääkärin kanssa. Monenlaisia asioita käytiin läpi ja muutama aika rankka juttu tuli esille. Lääkäri oli sitä mieltä, että kun ongelmat ilmenee kotona niin sille ei oikein voi tehdä mitään. Että jos esim. koulussa olis jotain ongelmia niin sitten voisi tehdä jotain. Minä sanoin, että ei voi olla totta, että eihän se niin VOI olla. Tulee vaan mieleen, että senkö takia tässä on kolme vuotta tahkottu, ettei voida tehdä mitään, kun ongelmat on vaan kotona. Olisihan senkin asian voinut joku sanoa jo vähän aikaisemmin. Enkä minä suostu siihen, ettei mitään tehdä. Ja toinen asia minkä hän sanoi, että minähän ne asiat kuitenkin joudun kotona itse hoitamaan. No en suostu ihan siihenkään, vaan onhan nyt jotain apua lisäksi saatava, vaikka kotona olisinkin yksin lasteni kanssa. Minä en ole mikään terapeutti, joka voisi terapoida omaa lastaan. Sen saa kyllä tehdä joku muu. Ja luulen kyllä, että kohta tässä terapiaa tarvii koko perhe. Joku voisi alkaakin pitää meille jonkunlaista perheterapiaa. Tai sitten voitaisiin mennä uudelleen videoitavaksi niin, että siellä olisi molemmat pojat ja minä. Tunninkin aikana ehtisi tulla jo monenlaista asiaa esille meistä kaikista.
Enpä tiedä... Olin kuitenkin eilisen jälkeen niin poikki, että menin jo ennen yhdeksää nukkumaan ja nukuin kellon ympäri. Olenkin sitten tänään ollut vähän virkeämpi ja kävin vesijumpassa, sen jälkeen ravintolassa syömässä ja sitten vielä elokuvissa. Katsoin suomalaisen elokuvan Rööperi ja olihan se ihan hyvä. Välillä aika raaka ja rankka, mutta vei ainakin ajatukset ihan muualle.

Hirvittää

Joo, suorastaan hirvittää, kun huomenna pitää lähteä töihin. En tunne olevani työkuntoinen. Yksi työkaverini soitti eilen ja kyseli miten loma meni ja millä mielellä olen tulossa töihin. No alkuloma meni lamassa ja vain ollessa, keskiosa lomasta meni poikien kanssa ollessa ja yrittäen pysyä rauhallisena. Loppuloma onkin nyt oltu pienemmän pojan kanssa kahden ja huomaan, että töihinpaluu ja lääkärille meno lähenevät. Alan nimittäin olla aika nopeasti ärtyvä ja pienistä asioista hermostuva. Siis vielä enemmän kuin "normaalisti". Pelottaa ja jännittää. Olen tässä loman aikana aika paljon pohtinut omaa oloani ja elämääni. Ja aika hätkähdyttävää on se, etten löydä elämästäni oikeastaan mitään ilon aiheita. Milloin olen nauranut oikein vapautuneesti ja kunnolla?
Töihin siis!!! No täyttelin tänään, tai siis yritin täyttää sellaista työilmapiirikyselyä meidän tiimin osalta. Yksi kysymys oli, että mikä tai mitkä on tiimimme työssä helmiä? Enpä osannut laittaa siihen mitään. Kuvastaa aika paljon tilannettani. Tiedän, että pystyn selviämään työstäni jotenkin, mutta riskit on aika suuret. Pelkkä sairasloma sinänsä ei tilannetta paljon auta, vaan nyt pitäisi saada muutakin apua. No, katsotaan huomenna tilannetta uudestaan. Nyt pitäisi selvitä ensi yöstä jotenkin, nukahtaminen on ollut viime aikoina vaikeaa ja heräilen yöllä aika monta kertaa, joten väsyttää edelleen aina vaan.

Ei tapahtunut ihmettä

Minä kun niin ajattelin ja toivoin, että tästä uudesta vuodesta alkaisi meidän perheessä onnellinen ja iloinen aikakausi. Ja Peet... Ei mitään muutosta isomman pojan käytöksessä, eikä yhtään vähemmän paineita ja stressiä minunkaan elämässä. Mietin joskus sitä, miten kauan ihminen kestää jatkuvan stressin ja paineen alla elämistä. Kun olen pohtinut ja tutkaillut omaa elämääni taaksepäin, niin tällainen elämä on jatkunut jo noin kahdeksan vuotta. Minusta se on aika pitkä aika stressiä yhden ihmisen elämässä. On tietysti välillä ollut parempiakin aikoja, mutta aika vähän. Voisihan niitä hyviä aikoja muistaa enemmän ilman tätä masennusta, mutta nyt niitä ei kovin paljon muistu mieleen. Ja se tietysti masentaa vielä lisää.
Huomenna isompi poika lähtee taas isälleen. Isänsä soitti pojalle tänään sopiakseen hakuajan. Ei ilmeisesti halua taas puhua kanssani, kun edellisessä puhelussa tuli taas "pientä" väittelyä. Ilmoitin nimittäin hänelle elatusavun noususta ja hän ei tietysti voi uskoa minua, vaan luulee minun keksineen koko jutun hänen kiusakseen. Kun hänen tulonsa ovat pienentyneet ja minä vaan teen ihan vapaaehtoisesti lyhyempää päivää, niin eihän hänen maksunsa voi nousta. Vaikka puhuin indeksikorotuksesta, ei asia mene perille. Sanoinkin, että voi soitella Kelaan tai lastenvalvojalle jos ei minua usko. Ja että ulosotto sitten perii häneltä rahat jos ei niitä maksa. Kyllä taas ärsytti koko tyyppi, taas hän muisti heittää vielä senkin, että minä vaan haluan kupata häneltä kaikki rahat. Niinpä niin.
Huomenna alkaa siivous, kun ollaan pienemmän kanssa kahden. Huusholli on taas kuin pyörremyrskyn jäljiltä, kun leikkejä on joka huoneessa kesken. Isompi poika keksii yhden leikin ja saa sen rakennettua ja sitten onkin jo uusi juttu mielessä, joten monta leikkiä on yhtä aikaa kesken. Siinä vauhdissa ei kyllä kukaan muu pysy perässä.

OIKEIN HYVÄÄ JA ILOISTA UUTTA VUOTTA 2009

kaikille blogini lukijoille. Tavataan ensi vuonna, toivottavasti pikku hiljaa paremmissa tunnelmissa.Nyt raketit paukkuu, mutta minulla pojat nukkuu ja kynttilöitä on palamassa oikein tosi monta. Yritän nauttia tämän vuoden viimeisistä hetkistä, tästä rauhasta paukkeesta huolimatta.