Siivousta

Siis siivousta tietokoneella. Tutkiskelin mun kuvatiedostoja ja poistelin sieltä turhia kuvia. Tai ainakin ajattelin nyt, että ne on turhia. Voihan se olla, että jotain kuvaa kaipaa joskus. Sitten varmistin vielä asian tyhjentämällä roskakorin. Tulipas siistiä!

Amupäivällä kävin satamassa katsomassa poikien hiihtoa. Siellä oli joka vuotinen Osuuspankin järjestämä Hippo-hiihto. Jokainen osanottaja saa mitalin ja se motivoi ainakin meidän poikia kovasti. Pienempi oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja isompi sai jo neljännen mitalin. Osanottajia oli yli 400 lasta vanhempineen, joten aika lailla oli sutinaa. Tässä pienempi hiihtäjä ja Hippo.

Nyt saan huilata

Tapasin tänään Hilkan ja lääkärin. Juttelimme yhdessä ja Hilkka oli jutellut lääkärin kanssa jo aiemmin. Lopputulokseksi tuli se, että olen nyt sairaslomalla toukokuun loppuun asti. Nyt voin oikeastaan vasta rauhassa ruveta miettimään tätä omaa elämääni ja kaikkea siihen liittyvää. Ei tarvitse aina parin viikon jälkeen miettiä, joko joutuu töihin lähtemään ja onko musta siihen. Tietynlainen rauha laskeutui nyt mieleen. Käyn joka viikko Hilkan luona juttelemassa ja yritän myös kuntoilla. Tämä viikko onkin alkanut hyvin sen puolesta. Maanantaina jumppasin pallolla, tiistaina oli jumppa pojan kanssa ja eilen kävin vesijumpassa. Tänään on ollut välipäivä, mutta huomenna taas vesijumppaan. Se on kyllä mun suosikki. Voiskohan johtua siitä, että siinä ei tule hiki, kun vedessä hyppii ja heiluu. Mä en nimittäin tykkää yhtään hikoilusta. Mutta kai se hikoilu vähitellen vähenee, kun kunto kohenee.

Minulla on eteisessä lasiovellinen kirjahylly, jonka päälle vaihdan aina vuodenaikojen tai mielialojen mukaan erilaisia koristeita. Jouluna jouluista ja pääsiäisenä siihen liittyvää, kuten olen aiemmin jo näyttänyt. Nyt on sitten tällainen talvinen välivaihe, joten siihen tuli sinistä ja turkoosia. Kynttilät ovat keskellä ja nuo muut sitten sivuilla.

Turkoosia

Yritän tässä viritellä vähän tuota käsityö-rintamaa pikkuhiljaa. Siispä aloitin oikein isoilla puikolla neulomaan lapasia. 10 numeron sukkapuikoilla on aika hauska neuloa, ainakin tuntuu valmistuvan reipasta tahtia. Neulon siin Huopanen-langasta lapasia itselleni. Pienempi poika nauroi, että on aika isot! Toivottavasti sitten huovutuksen jälkeen ovat sopivat. Ja värinä tietysti turkoosi ja vähän tummansinistä ranteen suuhun, peukaloon ja kärkeen. Ajattelin vielä sitten neulahuovuttaa jotain koristeita siihen päälle, mutta sitä pitää katsoa sitten myöhemmin. Tässä yhden illan tulos.

Kokeilin samalla vähän uutta kameraa ja tuntuu pelittävän ihan hyvin. Se on kooltaan vielä pienempi kuin vanha, mutta aika kivasti tuntuu käteen sopivan. Kyllä nuo pieneksi tuntuu menevän, kun kamera on vaan vähän isompi kuin kännykkä, joka sekään ei hirveen iso oo kooltaan. Kameralaukkua mulla ei tähän uuteen ole vielä. Mietin vielä, tekisinkö sen itse jollain tavalla vai ostaisinko valmiina. Täytyy miettiä.

Odotan aikaa ja inspiraatiota

Käsityöharrastukset on olleet kyllä aivan unholassa viime aikoina. Kun päivän on saanut siihen vaiheeseen, että pojat nukkuu, niin minä avaan joko tv:n tai tietokoneen. Siinä sitten ilta vierähtää rattoisasti. Päivät, kun pojat ovat hoidossa ja koulussa, on menneet.... niin mihin. Kumman lyhyitä on päivät olleet viime aikoina. Ensi viikolla olen sitten tiistai-illasta sunnuntai-iltapäivään yksin. Siihen sitten onkin ladattu vaikka minkälaisia hommia. On käyntejä eri paikoissa juttelemassa ja tietysti haluaisin tehdä kotonakin jotain. Olisi ommeltavaa ja virkattavaa ja korujakin tekisi mieli tehdä. Vesijumppaan pitäisi ehtiä ja tavata muutama ystäväkin. Huh huh, taitaa käydä köpelösti. Voi käydä niinkin, että en saa paljon mitään tehtyä, kun on liikaa suunnitelmia. Pitäisi olla itselleen armollinen, mutta se on välillä aika vaikeaa. Ja pitäisi kai välillä opetella ottamaan päivä kerrallaan tai mulla olisi jo hyvä jos ottaisin viikko kerrallaan. Sekin tahtoo olla minun elämän eteen päin suunnittelussa liian lyhyt aika. Yritän hallita elämääni sillä suunnittelulla, mutta kun elämä ei aina mene niin kuin on suunnitellut, niin sitten tuleekin vaikeaa. Ei hallitsekaan enää elämäänsä tai ainakin se tuntuu siltä. Vaikea yhtälö!

Hyvää ystävänpäivää

Hyvää

ystävänpäivää

kaikille!

Sekavaa

Olo on taas sekavanlainen. Välillä voi olla parempi päivä ja välillä taas aivan kamalan uuvuttava. Tiistai-iltana meillä taas koettiin yksi raivari, ilmeisesti väsymyksestä ja erilaisesta päivästä johtuen. Välillä mietityttää pojan kunto ja terveys, jos illalla väsyttää jo 19.00 aikoihin ihan mahdottomasti. Täytyy taas muistaa vitamiinin antaminen, se on unohtunut viime aikoina. Poika kun ei suostu syömään oikein mitään kasviksia eikä hedelmiäkään. Onneksi kohta on loma, niin saavat lapsetkin levätä. Minullehan se tietysti on raskaampaa, kun pojat on koko ajan tässä läsnä viikon verran.

Katsotaan mitä apuja meille saadaan, kun huomenna on heti aamusta yhteistapaaminen eri tahojen kanssa. Kovin suurin odotuksin sinne en ole menossa, pessimisti nostaa päätään kaikkien niiden edellisten huonojen kokemusten perusteella. Nyt minulla on sentään vähän tukijoukkoja siellä mukana, äitini tulee mukaan ja psykiatrinen sairaanhoitaja, jonka luona olen käynyt juttelemassa. En ole ihan yksin taas kaikkia muita vastaan.

Tänään tein yhden vähän ehkä turhan hankinnan. Minullahan on jo digikamera, mutta nyt ostin toisen. Oli niin hyvä tarjous laadukkaasta kamerasta, etten voinut olla ostamatta sitä. Ajatelkaa nyt: 229 euron kamera maksoi vain 99,90! Vielä en ole purkanut sitä edes laatikosta, mutta ehtii vielä. Myöhemmin sitten näkee oliko hankinta turha vai hyvä.

Ei vielä töihin

Joo, saan vielä olla kolme viikkoa kotona, eli 2 viikkoa sairaslomalla ja sitten onkin viikon hiihtoloma. Ilmeisesti sitten pitäisi yrittää lähteä töihin. En vaan tiedä itse onko se hyvä ajatus. Lääkäri vaan sanoi, että saisin muuta ajateltavaa. Tämän väsymyksen ainakin pitäisi vähän helpottaa. Ei ole kovin kivaa jos just jaksaa töissä olla ja sit kotona ei jaksa enää mitään. Mutta siihen on vielä melkein kolme viikkoa, katsotaan sitten.

Kuntoutuksesta sain uuden liikuntakipinän tai ainakin silloin tuntui siltä. Olen hankkinut uuden välineen itselleni. Jumppapallon. Tuossa se on pyörinyt muutaman päivän pitkin lattioita poikien pyöriteltävänä. Itse en vielä ole siihen ehtinyt keskittyä. Kuntoutuksessa päästiin sitä kokeilemaan ja se tuntui paljon kivemmalta, kuin maata jumppapatjalla tekemässä jotain liikkeitä. Yritän aloitella pikkuhiljaa ja kertoilla tännekin miten tämä projekti edistyy.

Blogini täyttää vuoden

BLOGI 1 v.

Huomenna on juhlapäivä. Blogini täyttää vuoden. Aika tuntuu kuluvan siivillä, koska ei siitä tunnu niin kauan olevan, kun ensimmäisen juttuni tänne kirjoitin. Blogista on tullut tärkeä osa elämääni ja se on antanut minulle paljon. Ja yleensäkin täällä blogistaniassa seikkailu on tosi kivaa ja ainakin minulle jollain tavalla rentouttavaa. On mukavaa seurata tiettyjä blogeja ja upeaa saada joskus myös kommentteja. Kiitos teille niistä. Aion jatkaa edelleen ilojeni ja murheideni jakamista teille rakkaat lukijat.

Tässä pari kaaoskieputtelua, en ole vielä päättänyt korujen ripustamistapaa, mutta kai sekin loksahtaa kohdalleen jossain vaiheessa.

Kotona taas

Nyt on palattu kuntoutuksesta takaisin kotiin ja autonkin olen hakenut myös. Olipa mukava ajella omalla autolla. Autoliike ja vakuutusyhtiö toimivat kyllä tässä minun tilanteessani todella kiitettävästi. Kun perjantaina hinattiin se auto liikkeen pihalle ja lauantaina soitin sinne tilanteesta, niin maanantaina heti soitettiin minulle päin, että tiistaina tulee osat. No keskiviikkona auto oli valmis ja vakuutusyhtiö hoiti rikosilmoituksenkin itselleen puhelimitse, kun en päässyt sitä toimittamaan. Tänään ajelin sitten parinkymmenen kilometrin matkan taksilla hakemaan autoa. Vakuutusyhtiön piikkiin. Kerrankin joku asia hoituu noin vaivattomasti. Kannattaa siis olla hyvä vakuutus.

Kuntoutuksessa ollessa illat olivat vapaita ohjelmasta, joten sitä piti keksiä ihan itse. Pidin yhtenä iltana koruntekokurssiin ryhmäni naisille ja osa jatkoi vielä seuraavana iltanakin. Innostus oli kova ja kaunista jälkeä syntyi. Jokainen mietti itse mitä haluaa tehdä ja minä vain annoin materiaalin ja apua tarvittaessa. Ekana iltana kolme tuntia vierähti tosi nopeasti ja hauskassa seurassa oli mukava touhuta yhdessä. Jatkokurssia toivottiin heti seuraavaksi kerraksi eli syyskuussa jatketaan. Tässä kuvia kurssilaisten töistä.

Mennään bussilla

Joku muistaa varmasti tuon brittisarjan menneiltä vuosilta ja tulihan siitä jotain uusintojakin myöhemmin. Uusinnat eivät enää niin kovasti naurattaneet. Eikä naurata minuakaan, kun joudun bussilla kulkemaan. Kyllä sitä on tullut autosta riippuvaiseksi ja nyt huomaa myös sen miten paljon helpompaa liikkuminen on omalla autolla. Bussikyydillä mennessä täytyy kytätä aikatauluja ja olla ajoissa pysäkillä. Tuntuu sellainen pikku kiire olevan koko ajan kun tietää, että kohta pitää olla taas pysäkillä. Autoilussa on tietynlaista liikkumisen vapautta. Bussilla kulkiessa on tietysti joitakin hyviä puoliakin, kuten se, että saa liikuntaa kiirehtiessään bussiin ja kulkiessaan asioilla bussivuorojen välillä. Oman auton kustannuksia ei ole, eikä vaaraa, että joku varastaisi auton tai bensat. Asioissa on aina puolensa eli makkarassa on aina kaksi päätä, kuten yksi opettajistani on sanonut.

Auto joutui korjaamolle

Epäonnea, epäonnea! Eilen lähdettiin kämppiksen kanssa samaan aikaan kuntoutuksesta viikonlopuksi kotiin. Mentiin parkkipaikalle ja siellä meidän autot oli sattumalta vierekkäin. Kämppis rupes kattomaan autonsa bensaluukkua, että miten se on ihan mutkalla. Bensa haisi ja luukku oli ihan mutkalla ja naarmuilla. Minäkin sitten tutkin autoani ja multa oli bensaluukun korkki hävinnyt. Molempien autojen korkit löytyi sitten lumipenkasta. Bensat oli molemmilta varastettu. Sain sitten bensaa sielta kuntoutuspaikasta, että pääsen huoltoasemalle. No ongelmat ei siihen loppunu. Ajoin sinne huoltsikalle ja tankkasin parikyt litraa. Kun otin kuittia automaatista huomasin yhtäkkiä, että bensaa valuu auton alta maahan. Bensatankkiin oli tehty reikä. Siihenhän se reissu sitten tyssäsi, ainakin omalla autolla. Huoltsikalle kertomaan ja sitten oottelemaan hinausautoo. Mitenhän pitkälle olisin päässyt, jos en olisi huomannut sitä bensan valumista.
Tänään on sitten saanut juosta tekemässä rikosilmoitusta ja soitella autokorjaamolle ja tehdä vakuutusyhtiölle ilmoituksen asiasta. On joutunut turvautumaan joukkoliikenteeseen, koska keskustaan on niin pitkä matka, ettei jaksa kävellä, eikä tuossa pakkasessa varsinkaan. Saa nähdä kuinka kauan joudun olemaan ilman autoa. Ensi viikko nyt menee kuntoutuksessa, mutta sen jälkeen olisi jo kiva saada oma auto.
Kuntoutuksessa on ollut tosi kiva tavata sitä porukkaa. En ole osallistunut kaikkeen liikuntaan, koska olen edelleen vähän flunssainen ja ääni on aamuisin varsinkin tosi maassa. Olen ottanut sitten levon kannalta. Se on tehnyt hyvää. Olo on parempi kuin aikoihin, mutta luulen sen olevan vain väliaikaista.

Haikeutta ilmassa

Vein tänään pienemmän pojan isälleen yhteisen jumpan jälkeen. Häntä itketti, kun tulee minua ikävä. En oikein voinut muuten lohduttaa, kun sanomalla että saa itkeä jos on ikävä ja itkettää ja pyytää iskältä, että saisi soittaa minulle sitten jos oikein ikävä tulee. Joskus exä ei ole antanut hänen soittaa mulle ja nyt sanoinkin exälle, että antaa pojan soittaa jos hän haluaa. Pitää nyt itse soitella sitten useammin. Tuntui jotenkin taas niin haikealta, vaikkei tämä ole kuin 10 päivän kuntoutusjakso. Mutta on se vaan pikkupojalle kaksinkertainen aika olla isänsä luona yhtä päätä.
Mulla on pakkaaminen vielä aika huonolla tolalla, kun en ole pakannut vielä mitään. Kaipa sitä aamulla ehtii kun pistää oikein töpinäksi. Pitäisi vielä vaan tiskatakin ja vähän järjestellä paikkoja, mutta katsotaan mitä aamulla ehtii. Täällähän ne odottaa sitten kun tulen lauantaina kotiin. Sunnuntai-iltana ajelen sitten taas takaisin. En viitsi jäädä sinne viikonloppuna, kun ei siellä ole mitään ohjelmaa silloin. Mielummin tulen kotiin rentoutumaan. Kertoilen sitten samalla fiiliksistä tännekin. Nyt on lähdettävä nukkumaan, että jaksaa jotain huomennakin.

Valvomista ja kurkkukipua

Eilen illalla olin ihan hirveän väsynyt ja ajattelin mennä aikaisin nukkumaan. Kurkku on ollut karhean tuntuinen ja ääni maassa jo pari päivää. No, eihän se uni tietysti tullut vielä niin aikaisin, joten pyörin ja pyörin sängyssä. Päässä tietysti samalla pyöri kaikenlaisia ajatuksia, jotka häiritsivät unen saantia. Nousin välillä ylöskin ja luin vähän aikaa. Sitten tuntui siltä, että näin vaan kauheasti unia koko yön. Muistankin niistä monta erillistä juttua. Kovasti olin matkalla junalla, laivalla ja lentokoneella. Voisikohan tuon tulkita niin, että kuntoutus lähestyy ja valmistaudun lähtemään sinne. Aamulla olikin sitten ihan töttöröö olo.

Aivot eivät oikein siis toimineet ja sen sain huomata, kun menin kauppaan aamulla. Olin unohtanut lompakon kotiin ja huomasin sen vasta, kun piti ruveta maksamaan. Ei auttanut kuin jättää ostoskassi kauppaan ja lähteä hakemaan rahaa. Onneksi äitini asuu suht lähellä, ettei tarvinnut kotiin asti lähteä rahaa hakemaan (n. 4 km:n päästä).

Päiväunet jäi taas tänään väliin, kun menin poikani iltapäiväkerhoon jatkamaan niitä helmitöitä. Siellä jo odotti muutama innokas tekijä. Jälleen syntyi muutama perhonen, hämähäkki ja krokotiili. Toiset ovat innostuneet kotonakin tekemään helmitöitä. Tällaisia hämähäkkejä siellä on syntynyt aika monta.

Mistä alkaisin

Onkin jo vierähtänyt tovi siitä, kun viimeksi kirjoitin. On ollut vaikeaa, raskasta, positiivista, raivaria ja kaikenlaista. En ole oikein jaksanut taaskaan tehdä paljon mitään, vaikka olen ollut kotona. No pääasia on ollutkin se, että saan tiskattua ja vähän paikkoja järjesteltyä ja levättyä. Olen yrittänyt myös käydä pienellä aamukävelyllä aina aamuisin (tietysti). Pienet päiväunet kuuluu myös ohjelmaan, jotta jaksaa paremmin. Silti itku tulee pienistäkin asioista ja varsinkin jos jollekin pitää kertoa omasta tilanteesta.

Torstaina olin vanhemman pojan iltapäiväkerhossa ohjaamassa helmitöiden tekoa. Menen vielä maanantaina uudestaan, kun joiltakin jäi hommat vähän kesken. Siellä oli innokkaita helmeilijöitä ja jotkut olivatkin tosi näppäriä käsistään.

Töissä on tullut kylmää vettä niskaan ja tuntuu, että lyötyä vaan lyödään. Pomo miettii mihin voisi sijoittaa minut ensi syksystä. Olen ongelma, jos teen edelleen kuutta tuntia ja jos olen edelleen masentunut jne. Jotenkin tuntuu siltä, että hän kuvittelisi minun itse voivan vaan päättää, että rupean taas työkykyiseksi. Vähän lohdutti, kun pojan asioita hoitava lääkäri sanoi tänään, että kyllä ne muut tahot arvioi minun työkykyisyyteni. Ja, että voi olla että menee pitkään ennen kuin voin töihin palata. Mutta kuinka pitkään, sitä ei vielä tiedä kukaan.

Yhtenä aamuna katsoin itseäni peilistä ja tunsin itseni tosi vanhaksi ja väsyneeksi. Tuntuu, että vuodessa olisi vanhentunut monta vuotta.

Arkea

Siis tasaista arkea pitäisi olla tämä meidän elämä. Arjessa sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta voisihan sitä välillä tosiaan käydä elokuvissa, uimassa tms. Tuntuu vaan ettei meillä voi, tai ainakin elämä menee sitten sekaisin. Kun olin niin iloinnut isomman pojan positiivisemmasta mielialasta, niin lauantai palautti kaikki taas maan pinnalle. Jo heti aamusta alkoi nyrkit viuhua ja ärinä kuulua. Ilmeisesti se elokuviin meno teki sen verran jännitystä, että olo oli hankala. Elokuvissa kaikki meni ihan hienosti, mutta heti taas sen jälkeen alkoi ärinä kun kerroin, että mennään mummon luo syömään. Olisi pitänyt päästä heti kotiin.
Onhan se mukavaa, että kotona on kiva olla ja kaikenlaista tekemistä, mutta nyt en meinaa saada poikia ulos millään. Aamulla on niin mukavaa kulkea pyjamassa vaikka puoleen päivään, kun ei tarvitse lähteä mihinkään. Siis viikonloppuisin. Olenkin antanut asian olla, koska tiedän, että se on raskasta nousta aikataulujen mukaan ja lähteä tiettyyn aikaan jonnekin. Otetaan lunkisti viikonloppuisin, paitsi nukkumaan illalla tiettyyn samaan aikaan, jotta äitillekin jää vähän omaa aikaa.
Pojat ovatkin nyt pitempään yhtäjaksoisesti minun luona, koska kuun lopulla lähden taas kuntoutusjaksolle ja silloin pojat taas ovat isällään pitempään. Tällä kertaa jakso on 10 päivän pituinen. Oikeastaan on taas mukava lähteä sinne. Tapaa sen tosi kivan porukan, jonka kanssa olimme aloittamassa viime syksynä. Kylläpä aika menee nopeasti, kun silloin syyskuussa tuntui, että tammikuun loppuun on vielä tooosi pitkä aika.

Lisää pilkahduksia

Eilen en ehtinyt nukkumaan pikku päiväuniani ja illalla sen huomasi. Minua väsytti, enkä olisi millään jaksanut sellaisia pieniä juttuja kuunnella, kuten väittelyä, sitä ettei kuunnella ollenkaan ym. Illalla ajattelinkin, että kunpa tämä väsymys joskus hellittäisi, kaikki olisi varmaan helpompaa. Ehkä joskus...

Lisää pieniä ilon pilkahduksia tuli tänään. Ostin tänään vielä kirja-alesta paperilennokkikirjan. Meillä on yksi sellainen jo ollut ja pojat on olleet innoissaan, kun äiti on taitellut siinä olevia paperilennokkeja. No nyt löytyi sitten uusi isomman pojan toivoma kirja. Näytin sen matkalla hakemaan pikkuveljeä hoidosta. Isoveli tuumasi, että pikkuveli on varmaan innoissaan kirjasta ja odotti malttamattomana saadakseen näyttää kirjan hänelle! Kirja piti ottaa päiväkodin pihalle asti näytettäväksi ja ilokseni kuulin kun isompi sanoi pienemmälle, että tää on meille yhteiseks. En ollut maininnut mitään sellaista vielä.

Tunnetteko sellaisia lapsia, jotka eivät tykkää makaronilaatikosta? Tässä osoitteessa löytyy kaksi sellaista! Enkä muistanut sitä taaskaan, vaan ajattelin, että kerrankin teen itse ruokaa. Pienempi sanoi yäk ja isompi sanoi, ettei tykkää lihasta. Sitten vaan isompi taas yllätti minut. Aikansa jankattuaan, ettei tykkää lihasta ja kun en enää kommentoinut mitään, hän alkoi syödä ruokaa ja söi kaiken mitä lautasella oli ja vielä aika vauhdikkaasti. Arvatkaa kehuinko!!!

Huomenna mennään elokuviin katsomaan Mimmi lehmä ja varis -elokuvaa. Meillä on kotona aika monta Mimmi lehmä kirjaa ja pojat tykkää niistä. Jännittää hieman se elokuviin meno, koska kumpikaan pojista ei vielä ole päässyt sellaisesta kulttuuritapahtumasta nauttimaan. Siellä voi olla liian kovat äänet, liian pimeää tai sitten kakkahätä yllättää kesken kaiken. No eiköhan kaikesta selvitä kuitenkin.

Pieniä valon pilkahduksia

Voi olla, että iloitsen liian varhain, mutta elämässämme on näkyvissä pieniä iloisia pilkahduksia. Maanantaina isompi poika teki läksynsä tosi reippaasti ja lukeminen ja kirjoittaminen sujuvat hienosti. Kohta hän jo lukee suoraan. Tänään hän läksyjä tehdessä pyysi banaania, kun koulukirjassa joku söi banaania. No, meillä ei ollut banaania, mutta tarjosin omenaa ja se kelpasi. Eikä siinä vielä mitään, mutta hän söi koko omenan. Ihmettelette varmaan, mitä kummaa siinä voi olla, mutta poika ei yleensä huoli mitään kasviksia eikä hedelmiä, paitsi joskus banaania. Sanoinkin pojalle, että oletko tullut kipeäksi vai miten söit koko omenan. Häntä nauratti.

Illalla hän olisi halunnut pelata yhtä peliä tietsikalla, mutta sanoin, että ei voi kun pitää lähteä nukkumaan, niin hän totesi vaan että ok. Ja kun sanoin hänelle, että nyt iltapesulle, hän sanoi vaan ok ja tuli. Yleensä noissa molemmissa tilanteissa alkaa kova vastaan väittäminen ja ehtojen asetteleminen. Siksi olen hieman ihmeissäni ja tietysti pessimistinä ajattelen, ettei tuo voi enää toista päivää kestää, mutta salaa tietysti toivon, että tämä olisi suunta parempaan.

Kävimme tänään myös kirja-alennusmyynnissä ja se olisi ollut otollinen paikka pienelle kohtaukselle, mutta pojat jaksoivat senkin koettelemuksen paremmin kuin minä. Olin kyllä varannut isommalle pojalle leipää ja hän söi sen noin puoli tuntia ennen kauppaan menoa ja kaupassa vielä pari piparia. Minulla itselläni hiki valui selästä siellä tungoksessa ja hermo tahtoi kiristyä kun ei päässyt kunnolla kulkemaan. Ilmeisesti oli kuitenkin niin kiinnostavat ostokset tulossa, ettei passannut hermostua, kummasti joku kiva juttu motivoi käyttäytymään hyvin. Ostettiin kaikille kirjoja, tarroja ym. kivaa. HYVÄ PÄIVÄ!

Amigurumi nro 8

Aloin juuri tuossa miettiä, että onkohan mulla kaikki tehdyt amigurumit tuossa laskuissa mukana. Ei ihan taida olla, vaan sellaiset jotka on tehty juuri ohjeiden mukaan. Sellaiset vähän omat sovellukset, kuten karvapöllöt ja muut taitaa olla pois laskuista.

No nyt on kuitenkin valmistunut uusi, tuollainen pikku koira. Isompi poika halusi sellaisen itselleen. Ja sille pitää tietysti tehdä vielä pentu, joten koukulla riittää töitä. Tuon koiran kuvaaminen oli hieman hankalaa, koska sillä on niin iso ja painava pää, ettei se oikein meinannut pysyä istuvassa asennossa.

Olen muuten laittanut tuonne sivupalkkiin kuvan, jossa näkyy aina uusin amigurumi. Luulen, että se motivoi minua hieman, jos siellä alkaa olla liian kauan sama kuva.

Isommalla pojalla ja minulla on yksi yhteinen projekti. Poika on tehnyt koulussa käsityötunnilla itselleen huopakankaasta ommellun nuken, jonka nimi on Eemu. Sen hän sai jouluksi kotiin. Minä sain sitten ensiksi tehdä sille tukan. Seuraavaksi virkkasin sille housut ja poika itse ompeli sille tonttuhatun. Nyt minun pitäisi aloittaa virkkaamaan sille takkia. Laitan sitten kuvia tänne siitä, kun saan takin valmiiksi.

Koruja ja kirjoja

On ollut viime aikoina vähän hiljaista tuolla korurintamalla, koska alakulo on vallinnut tässä päässä. Nyt kuitenkin tuntuu, että alakulo voisi ehkä pikkuhiljaa olla väistymässä sivummalle ja luulenpa, että kiitoksen siitä saa antaa tarkistetulle lääkitykselle. Minähän olen syönyt mielialalääkkeitä jo yli vuoden, eli aloitin jo ennen kuin olimme muuttaneet exän kanssa erilleen. Enkä todellakaan olisi tullut toimeen ilman niitä, minä nimittäin en ollut ollenkaan sellainen kuin normaalisti olen. No normaalius tietysti on aika venyvä käsite, mutta omasta mielestäni ainakin koin sen niin. No nythän minun oloni syksyllä ja sitten ennen joulua alkoi olla taas aika ahdistava ja vaikea. Siispä lääkitystä vähän rukattiin kohdilleen ja nyt tuntuu taas paremmalta. Tuntuu olevan aika pienestä kiinni. Jospa nyt jaksaisin jatkaa sitä taistelua isomman pojan asioissa. Hänhän tuli tänään kotiin ja ihan mukavasti ilta meni. Yhdessä puuhailtiin kaikkea pientä ja sovittiin, että lähdetään huomenna uimaan.

Koruja olen siis saanut muutaman tehtyä ja jotenkin tuntuu olevan taas tuo turkoosi väri suosiossa. No, toinen on tilaustyö ja toinen minulle uudenlainen viritys.Tässä tilaustyössä on simpukankuorihelmiä, tuollaisia isoja suorakaiteen muotoisia ja jyvän muotoisia pienempiä sekä lasihelmiä. Samantapaisen setin olen tehnyt aiemmin itselleni.

Toisessa korussa on turkoosihelmiä ja särölasihelmiä. Ja siihen tein riipukseksi tuollaisessa helmihäkissä olevan turkoosikiven. Turkoosissa ei ollut reikää, joten piti kehitellä joku systeemi, millä sain tuon kiven mukaan koruun. Monta kertaa olen yrittänyt erilaisia virityksiä, mutten ole onnistunut. Eihän tuotakaan kannata kovin tarkkaan katsella, mutta ensimmäiseksi häkkiviritykseksi olen siihen itse ainakin tyytyväinen. Ihan itse en tuota ideaa keksinyt, älkää luulko liikaa minusta, vaan tuolla toisten korublogeja katsellessa löytyy paljon ideoita. Osan jostain voi käyttää jossain ja toisen idean taas toisessa jutussa.

Tuo kuvaaminen ja kuvien käsittely näyttää olevan vähän hakusessa, en millään saanut noihin samaa sävyä, vaikka samasta korusta kuvat on otettu.

Otsikossa taisin mainita vielä kirjatkin. Kävin kirppiksellä tänään kiertelemässä ja tein muutaman löydön, tai oikeastaan neljä. Löysin sellaisia Agatha Christien kirjoja, mitä minulla ei ole, enkä ole niitä lukenutkaan. Joku oli ilmeisesti halunnut luopua Agathan kirjoista, koska niitä oli hyllyssä pitkä rivi. Pojille ostin muutaman palapelin.

Rankkaa

Eilen oli tosi rankka päivä. Vaikka sainkin toissapäivänä kolme viikkoa sairaslomaa. Eli nyt olen siis sairaslomalla ja se on hyvä juttu. Vois yrittää selvitellä kaikkia asioita, eikä tarviis työasioita miettiä. No, eilen kävin siis juttelemassa isomman pojan asioista lääkärin kanssa. Monenlaisia asioita käytiin läpi ja muutama aika rankka juttu tuli esille. Lääkäri oli sitä mieltä, että kun ongelmat ilmenee kotona niin sille ei oikein voi tehdä mitään. Että jos esim. koulussa olis jotain ongelmia niin sitten voisi tehdä jotain. Minä sanoin, että ei voi olla totta, että eihän se niin VOI olla. Tulee vaan mieleen, että senkö takia tässä on kolme vuotta tahkottu, ettei voida tehdä mitään, kun ongelmat on vaan kotona. Olisihan senkin asian voinut joku sanoa jo vähän aikaisemmin. Enkä minä suostu siihen, ettei mitään tehdä. Ja toinen asia minkä hän sanoi, että minähän ne asiat kuitenkin joudun kotona itse hoitamaan. No en suostu ihan siihenkään, vaan onhan nyt jotain apua lisäksi saatava, vaikka kotona olisinkin yksin lasteni kanssa. Minä en ole mikään terapeutti, joka voisi terapoida omaa lastaan. Sen saa kyllä tehdä joku muu. Ja luulen kyllä, että kohta tässä terapiaa tarvii koko perhe. Joku voisi alkaakin pitää meille jonkunlaista perheterapiaa. Tai sitten voitaisiin mennä uudelleen videoitavaksi niin, että siellä olisi molemmat pojat ja minä. Tunninkin aikana ehtisi tulla jo monenlaista asiaa esille meistä kaikista.
Enpä tiedä... Olin kuitenkin eilisen jälkeen niin poikki, että menin jo ennen yhdeksää nukkumaan ja nukuin kellon ympäri. Olenkin sitten tänään ollut vähän virkeämpi ja kävin vesijumpassa, sen jälkeen ravintolassa syömässä ja sitten vielä elokuvissa. Katsoin suomalaisen elokuvan Rööperi ja olihan se ihan hyvä. Välillä aika raaka ja rankka, mutta vei ainakin ajatukset ihan muualle.

Hirvittää

Joo, suorastaan hirvittää, kun huomenna pitää lähteä töihin. En tunne olevani työkuntoinen. Yksi työkaverini soitti eilen ja kyseli miten loma meni ja millä mielellä olen tulossa töihin. No alkuloma meni lamassa ja vain ollessa, keskiosa lomasta meni poikien kanssa ollessa ja yrittäen pysyä rauhallisena. Loppuloma onkin nyt oltu pienemmän pojan kanssa kahden ja huomaan, että töihinpaluu ja lääkärille meno lähenevät. Alan nimittäin olla aika nopeasti ärtyvä ja pienistä asioista hermostuva. Siis vielä enemmän kuin "normaalisti". Pelottaa ja jännittää. Olen tässä loman aikana aika paljon pohtinut omaa oloani ja elämääni. Ja aika hätkähdyttävää on se, etten löydä elämästäni oikeastaan mitään ilon aiheita. Milloin olen nauranut oikein vapautuneesti ja kunnolla?
Töihin siis!!! No täyttelin tänään, tai siis yritin täyttää sellaista työilmapiirikyselyä meidän tiimin osalta. Yksi kysymys oli, että mikä tai mitkä on tiimimme työssä helmiä? Enpä osannut laittaa siihen mitään. Kuvastaa aika paljon tilannettani. Tiedän, että pystyn selviämään työstäni jotenkin, mutta riskit on aika suuret. Pelkkä sairasloma sinänsä ei tilannetta paljon auta, vaan nyt pitäisi saada muutakin apua. No, katsotaan huomenna tilannetta uudestaan. Nyt pitäisi selvitä ensi yöstä jotenkin, nukahtaminen on ollut viime aikoina vaikeaa ja heräilen yöllä aika monta kertaa, joten väsyttää edelleen aina vaan.

Ei tapahtunut ihmettä

Minä kun niin ajattelin ja toivoin, että tästä uudesta vuodesta alkaisi meidän perheessä onnellinen ja iloinen aikakausi. Ja Peet... Ei mitään muutosta isomman pojan käytöksessä, eikä yhtään vähemmän paineita ja stressiä minunkaan elämässä. Mietin joskus sitä, miten kauan ihminen kestää jatkuvan stressin ja paineen alla elämistä. Kun olen pohtinut ja tutkaillut omaa elämääni taaksepäin, niin tällainen elämä on jatkunut jo noin kahdeksan vuotta. Minusta se on aika pitkä aika stressiä yhden ihmisen elämässä. On tietysti välillä ollut parempiakin aikoja, mutta aika vähän. Voisihan niitä hyviä aikoja muistaa enemmän ilman tätä masennusta, mutta nyt niitä ei kovin paljon muistu mieleen. Ja se tietysti masentaa vielä lisää.
Huomenna isompi poika lähtee taas isälleen. Isänsä soitti pojalle tänään sopiakseen hakuajan. Ei ilmeisesti halua taas puhua kanssani, kun edellisessä puhelussa tuli taas "pientä" väittelyä. Ilmoitin nimittäin hänelle elatusavun noususta ja hän ei tietysti voi uskoa minua, vaan luulee minun keksineen koko jutun hänen kiusakseen. Kun hänen tulonsa ovat pienentyneet ja minä vaan teen ihan vapaaehtoisesti lyhyempää päivää, niin eihän hänen maksunsa voi nousta. Vaikka puhuin indeksikorotuksesta, ei asia mene perille. Sanoinkin, että voi soitella Kelaan tai lastenvalvojalle jos ei minua usko. Ja että ulosotto sitten perii häneltä rahat jos ei niitä maksa. Kyllä taas ärsytti koko tyyppi, taas hän muisti heittää vielä senkin, että minä vaan haluan kupata häneltä kaikki rahat. Niinpä niin.
Huomenna alkaa siivous, kun ollaan pienemmän kanssa kahden. Huusholli on taas kuin pyörremyrskyn jäljiltä, kun leikkejä on joka huoneessa kesken. Isompi poika keksii yhden leikin ja saa sen rakennettua ja sitten onkin jo uusi juttu mielessä, joten monta leikkiä on yhtä aikaa kesken. Siinä vauhdissa ei kyllä kukaan muu pysy perässä.

OIKEIN HYVÄÄ JA ILOISTA UUTTA VUOTTA 2009

kaikille blogini lukijoille. Tavataan ensi vuonna, toivottavasti pikku hiljaa paremmissa tunnelmissa.Nyt raketit paukkuu, mutta minulla pojat nukkuu ja kynttilöitä on palamassa oikein tosi monta. Yritän nauttia tämän vuoden viimeisistä hetkistä, tästä rauhasta paukkeesta huolimatta.

Hamstereille kaappi

No joo, eihän meillä oikeita hamstereita ole, vaan tällaisia hamstraajaihmisiä vaan. Minä itse olen aikamoinen keräilijä ja vanhempi poika myös. Se siis tarkoittaa sitä, että tavaraa riittää. Saatiin siskoltani yksi kaappi lisää poikien huoneeseen ja se onkin sen verran iso, että alkaa tavaraa mahtumaan. Heräsi jo pieni epäilys, miten sen saan täytettyä, vai jääkö lie tyhjää tilaa. No se pelko taitaa olla turha meidän perheessä, nimittäin muutama kaappi pursuu tavaraa, joten uusikin kaappi varmasti täyttyy ja muualle tulee ehkä hetkeksi hieman väljempää.
Tänään sattui pienemmälle pojalle liukurimäessä pieni haaveri. Mäki on tosi jäinen, eli luistaa hienosti, mutta lähellä on pari puuta. Eli puuta päin tuli sitten laskettua, vaikka jarrutukset ja ohjaukset sujuivat hienosti, niin kerran sitten ei onnistunut. Vasen poski osui puuhun ja se on nyt naarmuilla ja turvoksissa. Onneksi ei mitään pahempaa sattunut. Ja juuri ehti samainen poski parantua, kun päiväkodin pihalla oli kaatunut jäiseen maahan.
Vuosi lähenee loppuaan, olisiko tilinteon paikka! Mitä tästä vuodesta jää käteen, onko vaakakupissa enemmän positiivista vai negatiivista. Olisi varmaan ihan hyvä miettiä mennyttä vuotta ja käydä asioita läpi, niin voisi sitten sen pohjalta lähteä tarpomaan uutta vuotta eteenpäin. Pitää varmaan lukea oman blogin jutut alusta tänne asti, siitähän saa jonkinlaisen kuvan omista mietteistään vuoden varrelta, vaikken ihan vuoden alusta tätä aloittanutkaan. Vielä kuitenkin tänä vuonna täällä piipahdan, joten toivotukset saa vielä odottaa.

Lomaa ja lunta

Joulu on mennyt ja pojat tulevat huomenna kotiin. Eli meillä joulu kyllä jatkuu, koska pojilla on lahjoja myös täällä odottamassa. Enhän minä kaikkia voinut antaa isän luo, koska vanhempi poika toivoi toisia lahjoja tänne ja toisia isän luo. Saa nähdä mihin aikaan pojat ovat tulossa kotiin, malttavatko olla iltapäivään asti isällään.

Viikko lomaa on siis vierähtänyt ja tuntuu etten ole saanut mitään tehtyä, mutta kai se tekee vaan hyvää välillä olla vaan. Olo on kyllä kuin hidastetusta filmistä, enkä oikein jaksakaan mitään. Ei taida tämä väsymys nukkumalla hävitä.

Kävin kävelemässä yhtenä päivänä jopa kameran kanssa. Silloin oli pakkasta ja lumi oli raskaana puissa. Puut taipuvat lumimassan alla ja muutamia oli kaadettukin ilmeisesti sen takia, että ne olivat taipuneet kävelytielle asti. Tässä yksi esimerkki.

Luovuus ei ole kovin paljoa kukkinut viime aikoina, mutta pari korua olen saanut valmiiksi. Tilaustyönä tein ristiriipuksen helmiketjuun. Ristin ohje on kirjasta Helmitöiden vuosi.

Toisen korun tein itselleni, kun kaipasin jotain uutta. Tein korusta niin pitkän ettei se tarvitse lukkoa ja keskellä edessä on kolme "killutinta", jotka helisevät vienosti osuessaan toisiinsa. Korvakorut tietysti koruun sopivat. Rannekorua en tällä kertaa ainakaan vielä tehnyt. Jotenkin rannekorujen pitäminen on jäänyt.

Tapasin eilen lukioaikaisen luokkakaverini, jonka kanssa ei ole nähty varmaan 25 vuoteen. Siispä meillä riitti kertomista puolin ja toisin. Monenlaistahan tässä vuosien varrella on tapahtunut molemmille. Olipa mukava rupatella ja aika kuluikin tosi nopeasti. Oli mukava tavata!

Karvapöllö

Olen tänään saanut viimeiset lahjat valmiiksi, tein äidilleni ja siskolleni taulut. Ne on tehty sellaisiin paksuihin kehyksiin fanttilangasta. Mitäs nyt sitten! Olen siivonnut pienemmän pojan lähdön jälkeen ja järjestellyt paikkoja. Alkaako tuntua tyhjältä, vai miksi mietin mitä tekisi nyt. Tuntui kyllä haikealta kun pienempi poika antoi lähtöpusun ja katsoi taakseen lähtiessään. Mietin tuleeko mulle ahdistusta tässä joulun aikana, mutta kai se vaan on elettävä sekin jos niin on tullakseen. Pienempi poika todella nauttii siitä ajasta, jonka saa olla kahden kanssani, joten lähteminen on hänellekin varmaan vaikeaa. Täytyy huomenna illalla soittaa ja kysellä kuulumisia.

Sain pienemmän pojan karvapöllön valmiiksi ja tässä kuva koko perheestä. Kyllähän poika vielä haaveilee isosta veljestä pikkupöllölle, mutta sen tekeminen ei ole ihan ensimmäisenä listalla. Katsotaan nyt mitä seuraavaksi syntyy.

Amigurumi nro 7

Nämä amigurumit ovat herättäneet kiinnostusta muissakin kuin omissa lapsissani. Sain kunnian tehdä eräälle työkaverilleni apinan, jonka hän risti marakatiksi. Sille piti tehdä myös "tukka". Ja tein myös vähän ohjetta pitemmät jalat. Kädet sillä olikin muuhun vartaloon nähden aika pitkät. Taitaa olla koruntekoterapia nyt telakalle ja tilalle on tullut virkkausterapia. Mutta olenkin kuullut ja lukenut monesta paikasta sen, että käsityöt ovat hyväksi murheissa ja iloissa. Samalla kun neuloo, virkkaa tai tekee muita käsitöitä, aivot työskentelevät ajankohtaisen ongelman tai asian parissa. Tuntuu olevan totta. Joten tässä apina seisoo ja apina istuu.

Masentaa

Taas on viikonloppu mennyt. En siis saanut yhtään postausta aikaiseksi viime viikon aikana. No eipä ole ihme. Elämä on ollut yhtä helvettiä suorastaan taas. Varmaan vaikein viikko puolentoista vuoden aikana. Masennus on iskenyt kyntensä minuun yhä syvemmälle. Tuntuu, että elämästä ei tahdo löytyä ilon aiheita enää ollenkaan. Joululoma on alkanut, isompi poika on mennyt isälleen jo ja pienemmän kanssa ollaan kahden. Pinna on kireellä jopa nyt vain pienemmän kanssa ollessa. Tiistaina pienempikin lähtee isänsä luo. Sitten minulla on viisi päivää ihan itselle ja tuntuu, että koskaan aiemmin se ei ole tullut enemmän tarpeeseen kuin nyt. Aatto-iltana menen siskoni luo, mutta sitten varmasti olen lopun ajasta yksin. Nukun, tuijotan töllöä, teen mitä huvittaa tai sitten en tee mitään. Nyt tarvitaan täydellistä nollausta, vaikken tiedä auttaako se lopulta tilannetta parantavasti. Kyse on edelleen vanhemman pojan asioista ja siitä, ettei mitään edistystä ole tapahtunut. Olen saanut tarpeekseni siitä, töissä on taas vaikeaa, enkä kestäisi yhtään pieniäkään vastoinkäymisiä. En jaksaisi olla sosiaalinen töissä enkä kotona, kaikki vaatii suunnattomia ponnisteluja. Siis suomeksi sanottuna masentaa.

Mihin se meni...

Nimittäin viikonloppu. Tuntuu, että aika liukui käsistä, enkä saanut mitään tehtyä. Huomenna pitäisi lähteä töihin ja valmiiksi jo ahdistaa ja stressaa. Ei taida enää viikonloppu riittää palautumiseen. Edellisellä kerralla en kertonutkaan perjantain yhteispalaverista, kun tuntui, että ajatuskin siitä tuntui niin ahdistavalta silloin. Nyt on hieman saanut siihen etäisyyttä, mutta silti tunnelmat on vieläkin huonot. Paikalla oli siis me vanhemmat, kaksi psykologia ja lääkäri. Tulos oli se, että vuoden alusta toinen psykologi alkaa tavata isompaa poikaa. Mitään muuta evästä sieltä ei saanut. Eli koen edelleen, että minua ei kuulla, eikä lapsi saa tarpeeksi apua. Me edelleen taistelemme täällä kotona ja pienempi saa pelätä isompaa jatkuvasti. Ja minua jo jännittää isomman pojan kotiin tulo. Olen jo kaksi ja puoli vuotta sitten ottanut pojan uhmakkuuden ja raivarit puheeksi ja joka kerran puhunut niistä. MITÄÄN EI TAPAHDU. Keinot alkaa olla lopussa, en oikein tiedä mitä tekisin. Pitää miettiä.

Isompi poika tuli siis kotiin ja ensimmäinen karvapöllö myös. Otin siitä kuvia, enkä osannut sitten kahdesta päättää minkä laitan tänne, joten ne tulee molemmat. Toinenkin karvapöllö on aika hyvässä jamassa, puuttuu enää siivet ja se on valmis.

Viikonlopun aikana minun piti myös hinnoitella tavaroita kirpputoria varten. En millään saanut sitäkään aloitettua kuin vasta tänään. Keskiviikkona pitäisi kamat viedä ja suurin osa on vielä hinnoittelematta. Lamakausi on tainnut iskeä kyntensä minuunkin, kun tuntuu olo taas niin lamaantuneelta. Taitaa olla useimmin tuo lama kuin nousukausi.

Amigurumi nro 6

Joulun lähestyessä näköjään harvenee täällä blogistaniassakin käynnit. Tuntuu, ettei ole kiire, mutta tekemistä kyllä riittää. Sain tänään joulukortit kirjoitettua, huom. kirjoitettua, en TEHTYÄ! Päätin nyt luopua korttien tekemisestä, kun muutenkin on niin paljon hommaa, enkä haluaisi stressata itseäni enää yhtään enempää. Olen yrittänyt monta kertaa saada korttien aloitusta edes käyntiin, mutta kun ei niin ei. Ehkä ensi jouluna sitten taas.

Virkkausta olen harrastanut edelleen ja pikkuinen mustekala on syntynyt. Myös pöllöäiti isommalle pojalle on valmis. Tarjosin sitä ensin pienemmälle pojalle isäksi, mutta oli kuulemma hassun näköinen ja pitäisi olla karvainen kokonaan. Joten nyt on tulossa täyskarvainen pöllöisä pienemmälle pojalle ja "marakatti" yhdelle työkaverille. Karvapöllöt kuvaan kunhan toinen valmistuu ja toinen palaa kotiin. Sitten on isommalla pojalla jo listalla seuraavat toiveet, joten virkkaus jatkuu edelleen ja kivaahan se onkin.

Nyt olen viikonlopun itsekseni sunnuntai-iltapäivään asti, jolloin isompi poika palaa kotiin. Tuntuu, että täytyykin saada ladattua akkuja ihan rauhassa. Alkaa olla jo aika lailla loman tarpeessa. Välillä ihmettelen, miten kaikki voi olla niin uuvuttavaa. Varsinkin työ, kun se on ihmisten kanssa tehtävää ja sitten myös omien lasten kanssa oleminen uuvuttaa. Ja kun se uuvuttaa, niin asia ahdistaa. Muihin sosiaalisiin kontakteihin ei ole minkäänlaisia voimia. Joten mielellään ottaisin sen erakkomökin edelleen ja lähtisin sinne jos vaan voisin.

Uusi ovikoriste

Olen saanut ulko-oveen uuden talvisen ja jouluisen ovikoristeen. Ostin jo aikoja sitten kaksi luistelevaa lumiukkoa jostain alennusmyynnistä. Jonkun aikaa suunnitelma ja idea muhi mielessä ja vihdoin sain toteutuksen myös aikaiseksi. Tulokseen olen ainakin itse tyytyväinen ja äitinikin luuli, että olen ostanut tuon ovikoristeen.

Eilen äitini haki vanhemman pojan iltapäiväkerhosta. Sillä yritettiin välttää pojan nälkäraivari kotiintullessa. Ei vaan onnistunut, koska he olivat olleet pitkään ulkona, eikä syömistä ollut mennyt tarpeeksi. Vaikka heti annoin ruokaa pojalle ja hän söikin, niin raivari tuli silti. Ilmeisesti nälkä oli sitten jo niin kova, ettei hillinnästä ollut tietoakaan. Pienempi olisi saanut taas turpiinsa ellen olisi estänyt. Sain taas istua pojan päällä ja rauhoitella häntä pitkään, ennen kuin tilanne laukesi. Äitini kysyi, että onko teillä tällaista joka ilta. Onneksi kuitenkin sain vastata, ettei ole.

Tänään ei olla päästy ulos aamupäivällä ollenkaan. Vanhempi poika ei ole suostunut tulemaan vessaan pissille, hampaan pesulle eikä pukemaan. Pyjamassa leikki kai sujuu mukavammin. Tietysti välillä on mukava viettää pyjamapäivääkin, mutta voi olla, että kohta tuleekin mieleen uloslähtö. Ruoka-aika on kohta, joten ulkoilu jää väliin. Onneksi leikki tuntuu toistaiseksi sujuvan hyvin. Koko ajan kuitenkin täytyy kuulostella milloin tunnelma muuttuu.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Joulukuu

Joulukuun pitäisi olla iloinen ja odotusta täynnä oleva kuukausi. Silloin koristellaan kotia ja leivotaan hyvää. Mietitään joululahjoja läheisille ja sitten viimein päästään nauttimaan joulusta. Meillä se taitaa vaan olla kaikkea muuta. Eilen leivottiin pipareita poikien kanssa. Päätin jo heti kättelyssä, että otan heidät leipomaan yksi kerrallaan. Sillä lailla se onnistui. Muuten olisi ollut heti tappelu käynnissä jostain asiasta. Toissapäivänä vanhempi poika raapi pienemmän otsan naarmuille, kun pienempi otti kaapista kassakoneen ja aikoi ruveta leikkimään sillä. Ei kuulema saa leikkiä "vauvaleluilla". Muuta syytä ei ollut. Ja vanhemman pojan on PAKKO lyödä pienempää jos pienempi sanoo jotain mistä vanhempi ei pidä. Ja se voi olla ihan mitä tahansa. Tänään taas oli raivarin paikka, kun estin vanhemman käyvän pienemmän kimppuun. Hän halusi lyödä pienempää turpaan, koska pienempi oli muka löynyt häntä viime viikolla. Masentaa ja väsyttää tämä taistelu taas.
Töissäkin on omat ongelmansa, niin kuin siellä aina on jotain mikä rassaa. Tuntuu ettei energiaa olisi mihinkään. Ei kotiin eikä töihin. Mitähän taas tekisi? Kai sitä vaan sinnittelee kaksi viikkoa, sitten onkin pitkä loma. Olen ottanut vuosilomaa ja kaikenlaisia muita vapaita joulun ja uuden vuoden yhteyteen, joten vapaapäiviä tulee yhteensä 18. Onneksi tulee kunnon katko taas.

Lahjoja pakettiin

Marraskuu alkaa olla lopuillaan ja ennen kuin huomaakaan, niin on joulu. Paketoin tänään poikien joululahjoja, enää yksi pienemmälle pojalle vielä on hommaamatta. Eli tärkeimmät lahjat on hoidettu. Muutama lahja pitäisi vielä tehdä ja joulukortit. Seuraavaksi kai keskityn sitten niihin.
Tämän päivän myyjäisissä oli aika vähän asiakkaita, mutta ihan kivasti sain töitäni myytyä. Siellä oli mukava tunnelma ja pöytänaapurien kanssa oli mukava tutustua. Kyllä naiset osaavat, monenlaista taitajaa oli siellä myymässä ihania juttuja. Sieltä sai muutaman hyvän idean, kunhan vaan joskus olisi aikaa niiden toteuttamiseen.
Huomenaamuna aion nukkua niin pitkään kun nukuttaa, oikein nauttia siitä, että kun herää aamulla voi kääntää kylkeä ja nukahtaa uudestaan. Vanhempi poika tulee huomenna kotiin ja aion tehdä hänen kanssaan jotain mukavaa. En tiedä vielä mitä, mutta katsotaan, mitä hänellä on mielessä.

Jouluvalot

Tänään on vihdoin saatu jouluvalot, siniset led-valot parvekkeelle loistamaan. Olin jo pitkään sitä suunnitellut, mutta jotenkin se vaan on jäänyt. Tänään vanhempi poika lähti isälleen ja on siellä viikon. Tästä lähtien hän on viikon kerrallaan molempien luona. Tämä järjestely on varmaan hyvä meidän kaikkien kannalta, ainakin toivon niin. Eli kun oli hieman rauhallisempaa, niin sain jouluvalotkin laitettua. Oveen on suunnitteilla jouluinen ovikoriste, mutta jonain toisena päivänä sitten on sen vuoro. Pikkuhiljaa kun jotakin saa joka päivä laitettua, niin alkaa näyttää jouluiselta.
Nyt pitää aikaa käyttää myyjäisvalmisteluihin, että on myytävää ensi lauantaina. Koruja tietysti, tuikkulyhtyjä, helmitähtiä, helmienkeleitä, lasiprismaenkeleitä ja huopasydämiä koristein. Monenlaista pientä juttua pitää vielä tehdä, että kaikki on valmista. Äitini tekee sinne villasukkia ja maalattuja saviruukkuja jouluisin aihein. Saa nähdä sitten mitä ihmiset ostavat.
Pienempi poika on yskässä, nuhassa ja pienessä kuumeessa. Huomenna kuskaankin hänet mummon hoiviin, kun töissä on hankala tilanne, enkä oikein voisi olla pois. Katsotaan sitten tiistaina jäänkö itse kotiin häntä hoitamaan.

Naurua ja kutitusta

Meillä on mennyt viime päivinä aika hyvin. Suurempia riitoja ja raivareita ei ole ollut. Ja nyt kun tuli lunta se on saanut molemmat pojat iloisiksi ja innokkaiksi leikkimään ulkona. Eniten olen kiinnittänyt huomiota siihen, että olemme vanhemman pojan kanssa myös nauraneet yhdessä. Aiemmin tuntui, että ilo oli kadonnut meiltä molemmilta. Nyt sitä alkaa löytyä hieman taas. Tilasin Aku Ankka- lehden pojalle ja niille jutuille ollaan naurettu ja monille muille myös.
Läksyjen teko on välillä tosi takkusta, mutta siihenkin tuntuu tehoavan kehuminen. Poika osaa kyllä, mutta ei jaksaisi millään tehdä läksyjä. Matikka sujuu hyvin ja sen läksytkin on mieluisampia. Äidinkielikin sujuu hyvin, mutta ne läksyt ei niin motivoi. Aika paljon on ekaluokkalaisilla läksyjä, kun äidinkielestäkin on lähes joka päivä. Joka päivä on äidinkieltä ja ehkä kerran kahdessa viikossa tai harvemmin ei tule läksyjä. Kovaa tahtia tuntuvat menevän eteenpäin. Onneksi poika osaa jo aika hyvin lukea, muuten oltaiskin ihan liemessä.
Pienempi poika tuntuu välillä jäävän vähemmälle huomiolle, kun isomman läksyt lohkasevat aikaa illasta ja hän tarvitsee minut viereen avuksi. Koitan sitten antaa pienemmälle huomiota, kun isompi menee aikaisemmin nukkumaan.

Steariinia joka puolella

Kerroinhan jo aikaisemmin siitä, että poltamme nykyisin aika paljon kynttilöitä. Yhtenä iltana pojat halusivat taas kynttilöitä palamaan. Jos olisin arvannut mikä sotku siitä syntyy, olisin piilottanut kaikki kynttilät, ja hyvään piiloon. No, kynttilöitä sytyteltiin ja mukavan tunnelman ne loivatkin. Pojat rupesivat pelaamaan Inkan aarretta. Ja kas kummaa, kun noppa lenteli aina vaan ylemmäs ja kauemmas. Lopulta noppa lensi yhteen tuikkuun, punaiseen vielä. Siitä tietysti roiskui sulaa steariinia aika laajalle alueelle. Lattialle, seinään, hyllylle ja vielä tosi hankalalle puhdistettavalle, työtuolilleni tietokoneen ääressä. Muut paikat onkin putsattu, mutta tuoli varmaan saa ollakin tällainen täplikäs. Aikaa sen putsaamiselle ei tunnu olevan, eikä varmaan hermojakaan. Antaa olla. Eiköhän tuo ole aika pieni asia tässä kaiken muun hulinan keskellä. Tuoli saa kyllä olla, kun en edes muista laittaa päivällä korvatippoja korviin. Enkä muista varata terveydenhoitajalle aikaa korvien putsaukseen. Katsotaan miten kauan kestää, ennen kuin saan korvani kuntoon.
Taas pitäisi soittaa myös huoltomiehille. Nyt kun auton lämmityskausi alkoi, huomasin, että auton lämmityspistoke toimii koko ajan, vaikka siinä on ajastin kahdelle tunnille. Ilmankos tänäkin aamuna tuli heti hiki kun lähti ajamaan. Ei kun riisumaan huiveja ja hanskoja pois päältä. Ja auto pitäisi myös pestä, mutta tunnustan olevani aivan blondi noissa asioissa. Kai se on vaan vietävä jonnekin pestäväksi, mutta siinäkin pitäisi saada se soitto tehtyä ja varattua aika. Taitaa jälleen tyssätä siihen. Töissä ei muista, eikä ehdi, kun on niin lyhyt työaikakin. Kotona taas ei muista, eikä pysty soittamaan poikien läsnäollessa, koska siitä ei tule mitään. Huh huh.
Tuikkulyhdyn voittanut kommentoijakin on ottanut yhteyttä ja yllätys yllätys, hän onkin samalta paikkakunnalta ja tuttu ihminen. Niin se maailma on pieni välillä. Voitto lähtee saajalleen lähipäivinä.

Amigurumi nro 5

Taas pukkaa amigurumia. Minähän oon tehny nyt äiti-pöllön, kaksi pikku-pöllöä, norsun ja nyt viimeisimpänä mustekala-äidin. Niitä on kiva tehdä ja olen tosiaan löytänyt nyt sellaisen virkkaushomman mitä on kiva tehdä ja tuloskin on, ainakin minusta ja pojista mukavaa. Ainakin molemmille on kelvannut pöllöt unikavereiksi. Katsotaan nyt kumpi omii norsun ja kumpi mustekalan. Voihan se olla, että joudun kaikkia tekemään kaksin kappalein. Isompi poikakin jatkuvasti muistuttaa, etten ole hänelle tehnyt äiti-pöllöä. Seuraavana onkin varmaan tehtävä se. Toistaiseksi olen tehnyt noita amigurumeja kirjan mallien mukaan, mutta luulenpa, että kohta jo voisi kokeilla ihan omaakin mallia. Mutta katsotaan nyt. Tässäpä sitten tämä mustekala.

Arvonta suoritettu

Olen suorittanut arvonnan kaikkien 28.10. olleeseen tekstiin kommenttinsa jättäneiden kesken. Kyselin siinä, mistä sinä eniten pidät joulussa. Kommentteja tuli huikeat kolme kappaletta, joten mahdollisuus voittaa helmikynttilälyhty, oli kaikilla aika hyvä. Arvonnan on voittanut yh-äiti ja 4 muksua. Ilmoitathan minulle osoitteesi sähköpostilla, osoitteeni löytyy sivupalkista. Ilmoita samalla väritoiveesi, haluatko vihreäpunaisen, punakultaisen vai kultapunaisen. Ensimmäistä väriä on enemmän. Vielä oikein hyvää joulun odotuksen aikaa muille osanottajille.

Amigurumi

Nyt on uusi amigurumi-hahmo valmis. Pääsin tänään vähän aikaisemmin töistä , mutta silti väsytti aika tavalla, enkä jaksanut oikein tehdä mitään. Otin kuitenkin kesken jääneen norsun osat esille ja aloin kasata sitä. Yksi jalka oli vain kadonnut jonnekin ja sen jouduin vielä virkkaamaan uudelleen ja hännän ja kaulahuivin. Vihdoin se on valmis. Seuraavalta "elukalta" puuttuu vielä kuusi lonkeroa ja niiden kiinnitys. Ehkä tänä iltana vielä muutama lonkero syntyy. Mutta tässä nyt norsu edestä ja sivulta. Itse tykkään tästä kovasti.

Messukivaa

Eilinen oli kiva ja rankka päivä. Rankan siitä teki linja-autossa istuminen ja jaloillaan olo. Aluksi ja lopuksi istuttiin vaan ja siinä välissä käveltiin ja seisottiin koko ajan (ainakin melkein).

Ensin Helsinkiin päästyämme mentiin kirppikselle Valtteriin. Sieltä tarttui vähän jotain mukaan ja sitten käveltiin siitä messukeskukseen. Siellä alkoikin todellinen ihailu. Messuilla oli niin paljon kaikkea ihanaa, ettei kaikkea edes muista. Aika vaan loppui kesken ja kyllä voimatkin. Koko päivä siellä olisi mennyt ja useampi tauko olisi pitänyt pitää. Mutta tein minä hyviä hankintojakin. Ostin helmiä nauhoina ja pusseissa ja irrallaan. Sitten vielä askartelutarvikkeita, lehtiä ja helmityökirjan. Oli todella kannattava reissu. Paluumatka oli myös hauska, kun ihmiset innostui kertomaan vitseja. Ja sain siinä matkalla virkattua uutta amigurumiakin, kunhan valmistuu niin saatte nähdä sen.

Tässä vähän ostoksiani.

Vesijumppaa

Kävin tänään vesijumpassa. Siellä oli allas täynnä jumppaajia, suurin osa mummeleita. Ei millään pahalla vanhempia ihmisiä kohtaan ja vesijumppa sopii tosi hyvin myös heille. MUTTA, sainpa yhdeltä mummelilta oikein äkäisen tokaisun. Ohjaaja jakoi välineitä ja minäkin menin hakemaan niitä. Odottelin siinä vuoroani ja vieressä oleva "koukkunokka" sanoi tosi töykeästi, että älä nyt siihen tule, että eihän tässä mahdu jumppaamaan. Sanoin, että anteeks vaan, saisinko ottaa jumppavälineen ja että eihän se ohjaaja ole vielä edes aloittanut. Otti kyllä päähän pitkän aikaa, kun tolla tavalla ihan syyttä suotta tullaan ärisemään. Onneksi suurin osa porukasta on ihan mukavaa, ainakin luulen niin. Olen nyt kolme kertaa päässyt sinne jumppaamaan ja se on kivaa edelleen.

Pojat lähtivät tänään isänsä luo ja hetken on rauha maassa, ainakin tässä osoitteessa. Väsymys painaa ja onkin mentävä ajoissa nukkumaan, että jaksaa aamulla herätä ajoissa ja lähteä sinne Hesan reissulle. Aion mennä siellä Messukeskukseen Kädentaito-messuille. Olen jo etukäteen ottanut selvää kivoista osastoista ja varmaan sieltä lähtee mukaan taas korumateriaalia ja muuta kivaa. Tässä pari "vanhoista" materiaaleista tehtyä korua.

Riitaa ja raivaria

Meillä on ollut poikien kanssa tähän iltaan asti sunnuntaista ihan mukavaa. Pojat on leikkineetkin välillä tosi kivasti. Isompi poika on tehnyt läksyjä suht hyvin. Tänään sitten tuli jotain pientä kinaa poikien välille ja isompi meinas mennä pienemmän kimppuun ihan tosissaan. Minä olin välissä ja estelin, niin siitähän poika hermostui vielä enemmän. Lopulta sain pienemmän vessaan lukon taakse turvaan ja sitten raivo purkautui minuun. Nyt on taas kädet naarmuilla raapimisen jäljiltä ja mieli maassa oman hermostumisen takia. En vaan pystynyt olemaan tyyni, kun poika huitoo mua koristekasveilla ja heittelee keittiöjakkaraa pitkin huoneistoa. Kaikki vähänkin poikkeava elämässä voi saada aikaan raivarin. Nyt se oli uimahallikäynnit. Koulun liikunnassa kävivät eilen ja tänään uimahallissa, joten väsymys alkaa olla taas kova.

Illan ratoksi vielä exä soitti ja kysyi poikien tulosta isänpäiväksi. Olin jo aiemmin sanonut, että perjantaina pojat voi tulla. Nyt hän ilmoitti, että lauantaina voisi ottaa pojat. Mulla vaan sattuu olemaan Helsinkiin lähtö lauantai-aamuna klo 7. No siitäpä taas aikamoista vääntöä tuli, mutta lopulta hän "uhrautui" ottamaan pojat jo huomenna. Ja passin hankinnan otti myös puheeksi, muttei millään suostunut sanomaan, että olisi johonkin lähdössä. Saa luvan kertoa, jos aikoo poikia johonkin viedä.

Koruja olen tehnyt lähiaikoina joitakin ja saanut jopa kuvattua niitä. Tässä hieman kuvia niistä.

Korvakipua ja koruja

Olen jälleen saanut sen korvakäytäväntulehduksen. Maanantaina kävin uimassa ja korvaan jäi vettä, joten tulehdus tuli taas. Ilmeisesti täytyy korvat suojata uimaan mennessä, vaikka lääkäri viimeksi sanoi, ettei tarvitse. Ei tämäkään kovin mukavaa ole, että vähän väliä korvaan koskee. Ja uimista ja vesijumppaa aion kyllä jatkaa, ne on niin kivoja juttuja.
Tuolta postiluukusta kolahtelee välillä vähemmän mukavia juttuja, kuten pari päivää sitten vuokrankorotusilmoitus. Vuokra nousikin kerralla aika tavalla, taitaa tulla nuukemmat ajat meillekin. Just kun palkkakin on pienempi kuuden tunnin päivällä. Ja joudunpa maksamaan useamman tonnin myyntivoitonveroa, kun sain mökistä oman osuuteni rahassa. Vuosi on tässä mennytkin aika kivasti, mutta nyt alkaa sentin venytys.
Koruja olen väsäillyt jonkun verran ja pitäisi koittaa ottaa kuviakin niistä. Yritän muistaa tehdä sitäkin nyt viikonloppuna, kaikkien muiden hommien lisäksi, mitä pitäisi tehdä ennen kuin pojat tulevat sunnuntaina kotiin.

Töihin taas

Loman jälkeen töihin taas ja kyllä kateus nosti päätään, kun työkaverit toi ulkomaan herkkuja tuliaisiksi, toinen Barcelonasta ja toinen Marmariksesta. Millonhan itse pääsisi taas johonkin etelän aurinkoon! Kuka lähtis kaveriksi yksinhuoltajaäidille ja kahdelle pojalle. Kyllähän se olisi aikamoinen kokemus pojille, jo pelkkä lentokoneella lentäminen. Pitäisköhän ruveta suunnittelemaan, jos vaikka ensi syyslomalla. No, katotaan nyt!

Helmitöitä oon väsäilly ja tulosta näette tässä.

Tollasiin pieniin tuikkulyhtyihin tein helmistä koristereunuksen, jonka voi myös irrottaa, paitsi että se on paljon kauniimpi noin, ei kannata irrottaa. Väriyhdistelmiä löytyy varmaan vielä lisää, kunhan ehtii tekemään. Joulu tulla jolkottaa, jos joku ei vielä ole sattunut huomaamaan. Enää 8 viikkoa JOULUUN!

Mistä sinä eniten pidät joulussa? Kommentoi ja arvon kaikkien kommentin jättäneiden kesken tuollaisen kynttilälyhdyn. Kommenttien jättöaikaa on kaksi viikkoa eli 11.11. asti. Minä pidän eniten joulun odotuksen tunnelmasta ja koristelusta.

Leikki-lauantai

Isompi poika lähti isälleen eilen, alkoi olla taas aika vaikeaa ja hän itse ehdotti haluavansa sinne ja se sopi isälle. Ajattelin säästellä kaikkien hermoja. Pienemmän pojan kanssa on sitten saanut leikkiä koko päivän. Kyllä tuo 4-vuotiaan elämä on yhtä leikkiä ja mielikuvitusta. Melkein joka asiasta löytyy joku leikin aihe. Huomenna hänkin lähtee isälleen ja sitä nukkumaan mennessä itki. Ei haluaisi lähteä. Tietysti täällä olo tuntuu vielä kivemmalta, kun isoveli ei ole kiusaamassa koko ajan. Tuntuu pahalta, mutta ei asialle oikein voi mitään.

Olen alkanut tehdä vähän myytäviä juttuja joulua ajatellen. Yksiin myyjäisiin olen ehkä menossa ja sitten parissa muussa paikassa tulee myytyä helmijuttuja ennen joulua. Näitä tein jo viime jouluna jonkun verran. Eli pieniä helmienkeleitä ja tähtiä.

Reissu heitetty

Lomaviikon reissu on tehty. Käytiin Leppävirralla Vesileppiksessä. Pojilla oli kivaa kylpylässä ja sekin on aina extraa, kun saa yöpyä hotellissa. Tietysti reissu oli liian lyhyt ja isompi poika jo heti alkoi miettiä mihin sitten lähdetään. Onneksi se on jo unohtunut ja kotonakin on kivaa tekemistä. Varkauden portista löytyi kiva kirja, missä on erilaisia paperilennokkeja ja niiden ohjeita. Niinpä olenkin saanut olla taittelemassa kaikki liikenevät vapaa-ajat lennokkeja. Sentään on vähän ehditty uloskin ja syömään ja nukkumaan. On se vaan mukavaa, kun ei tarvii vähään aikaan tehdä sitä aamuherättelyä. Voi nukkua ilman herätyskelloa, meillä kuitenkin herätään jo viimeistään 7.30. Pojat, tai varsinkin isompi, kysyy aamulla aina jossain vaiheessa, että saako jo nousta. Onneksi yleensä kiltisti vielä köllöttelee jos kiellän nousemisen liian aikaisen. Ja jos saa tulla viereen, niin silloin menee vielä paremmin hetken aikaa.
Tänään käytiin kirjastossa ja molemmat pojat saivat omat kirjastokortit. Se oli tärkee juttu ja vielä kun sai omalla kortilla lainata kirjoja. Niitäkin on ehditty jo lukemaan tänään osa. Aika kivasti on nyt päivät menny, ei suuria riitoja ja poikien välitkin on yllättävän hyvät. Paljon on auttanut se, että kun isommalla pojalla alkaa tulla ärinää vähänkin, niin jotain syömistä oon työntänyt suuhun. Ei ole ollut nälkäraivareita eikä muitakaan hepuleita pahemmin. Ilmeisesti hänellä on todella herkkä tuo elimistö verensokerin muutoksille, eikä hän itse tietenkään osaa sitä ajatella ja huomata. Täytyy jatkaa samalla linjalla ja katsoa jos tuosta asiasta todella olisi apua hänelle. Tuo olisi kyllä todella yksinkertainen ratkaisu hänen yhteen ongelmaansa jos se vaan on totta. Näin lomalla sitä onkin helpompi seurata.

Loma alkoi

Nyt se sitten alkoi, loma. Isompi poika tuli tänään kotiin, pienempi meni keskiviikkona isälleen. Ja heti tänään tuli isomman kanssa kränää, ilmeisesti väsymystä, mutta kuitenkin. Toivottavasti lomalla poika saa levättyä, että jaksaa taas joululomaan saakka.
Exän kanssa on ollut taas vaikeeta. Mitä tahansa häneltä kysyy, vastaus on aina savolaisen korkkiruuvimallinen. Niin on aina ollut ja tulee varmasti olemaan ja mua se vaan ärsyttää ihan satasella. Vielä on epäselvää se, ottaako exä poikia loman aikana vai ei, sillä hänellä on myös yllätys yllätys, lomaa. Olen kysynyt siltä jo viime sunnuntaina, ottaako poikia vai ei, mutta eihän se sellasia ehdi miettiä, eikä ainakaan halua vastata mulle jos mä kysyn. Eli en kysy enää, pojat voi olla mulla, ellei se itse ota asiaa puheeksi. Ja pienempi poika saakin olla mun kanssa koko loman, koska ikävöi mua koko ajan ollessaan isän luona. Tää on edelleen sitä henkistä väkivaltaa, mitä se harrasti aiemminkin, ettei voi sanoa suoraan asioita ja sanoo ne vasta kun sille itselleen sopii. Hän haluaa hallita edelleen mua, mutta yritän päästä siitä eroon, se vaan on tosi vaikeeta. Sitten se valittaa, ettei sille kerrota asioita. Eihän sen kanssa voi edes keskustella sivistyneesti, kun se vastailee halveksivasti tai sitten ei vastaa ollenkaan.
Kaikesta huolimatta aion lähteä poikien ja mummon kanssa Vesileppikseen pienelle kylpylälomalle ensi viikon alussa. Sen pitemmälle ei nyt lähdetä.
Töissäkään kaikki ei oikein mene putkeen, mutta onneksi nyt on viikko välissä kerätä voimia erinäisiin asioihin ja taistoihin sillä rintamalla. Erehdyin jo luulemaan, että sillä rintamalla olisi rauhallista, mutta turha luulo. Aina sielläkin on jotain sählinkiä, eikä millään huvittais ruveta niitä käymään läpi, mutta pakko se varmaan on. Tulta päin tai ei muuta kuin etiäpäin sano mummo lumessa.

Rauhallista

Nyt on kotona rauhallista, kun isompi poika meni jo sunnuntaina isälleen ja vain pienempi jäi kotiin. Pienempi lähtee sitten keskiviikkona ja sit mulla on pari päivää lapsivapaata. Lomaahan tässä ootellaan jotenkin, vaikka tuntuu ett vastahan mä olin lomalla. Ei oo kerinny oikein päästä työrytmiin vielä kunnolla. Mut pojistahan se on ihanaa päästä lomalle, sitä on jo odotettu. Vapaa tekee niille hyvää.

Eilen ja tänään olen sitten saanut siivottua, kun ei ole tarvinnut poliisina olla koko ajan. Pikkumies on ollut myös apuna, varsinkin imurointi on hauskaa. Pitäisi varmaan useammin ottaa poikia avuksi siivoukseen, että oppisivat sitäkin hommaa, eivätkä olisi sitten aikuisena ihan avuttomia ja vaimon passattavia. Mutta kun aikaa ja voimia on vähän, niin mielummin yrittää tehdä hommat nopeasti valmiiks.

Meillä on ahkerasti poltettu kynttilöitä viime aikoina. Syy siihen on minun emännöimät kynttiläkutsut, joissa pojat tietysti olisivat halunneet ostaa vaikka mitä ihanaa. Jotain pientä ostinkin ja nyt on nautittu kynttilöiden tunnelmavalosta. Sehän onkin mukavaa näin pimenevänä aikana, eikä jouluunkaan ole enää kuin kaksi kuukautta.

Kotona ja töissä taas

Kummallista on tuo aika, kun se vaan häviää jonnekin ja mitään ei ehdi tehdä. Tulin siis kotiin perjantaina ja hain samalla myös pojat kotiin. Perjantai sujui hyvin, mutta jo lauantaina oltiin palattu vanhaan räyhäämiseen. Onneksi ei vielä pahemmin ole raivareita isommalla pojalla ollut, mutta tänään oli jo lähellä. Hän oli riidellyt jo iltapäiväkerhossa vaatteiden pukemisesta. Se on nyt ensimmäinen kerta, kun siellä tulee esille tuo uhma. Ilmeisesti koulussa jaksaa edelleen sinnitellä, mutta ei aina enää iltapäiväkerhossa. Illalla vastusti taas todella kovasti nukkumaanmenoa, joten riisuin hänet ja talutin vessaan ja sieltä sitten makuuhuoneeseen. Vielä sieltä yritti lähteä pois, mutta antoi lopulta periksi.
Perjantaina meillä on keskusteluaika psykologin ja lastenpsykiatrisen polin lääkärin kanssa. Tämä on nyt oikeastaan viimeinen tilaisuus saada jotain selvyyttä ja apua tilanteeseen. Jos täältä ei sitä tule, on minun varmaan tehtävä todella rankka juttu, eli lastensuojeluilmoitus omista lapsistani. Isommasta sen takia, ettei hän saa tarvitsemaansa apua ja pienemmästä sen takia, että isompi kohtelee häntä niin huonosti ja väkivaltaisesti. Tietysti lastensuojelun puolellakin on varmasti kiirettä ja paljon asiakkaita, mutta jostain apua on pakko tuolle lapselle saada. Minä en osaa häntä auttaa. Ja itsekin tarvitsen keskusteluapua.
Töissä taas oli minua kaivattu kovasti. Minun tilallani ollut sijainen oli kuulemma ihan onneton ja sai lapsetkin hyppimään seinille. Ajattelin kuntoutuksessa ettei työ kovin paljon minua rassaa, mutta kyllä sielläkin on kaikenlaista pientä juttua, mistä ei aina jaksaisi vääntää.
Ja vielä "mukavaksi" lopuksi, minulla on korvakäytävän tulehdus. Antibioottitippoja sain tänään siihen. Ilmeisesti olosuhteiden muutos aiheutti tulehduksen, kun siellä kuntoutuksessa uitiin ja oltiin paljon altaassa. Liian kosteaa mun korvalle. Kohta pääsen koittamaan, miten vaikeaa on itselleen laittaa korvatippoja.